Kulissien takana – harjoittelu Nelonen Media Livellä

0

Kun asiakkaat saapuvat tapahtumaan, kaikki näyttää valmiilta. On valmis lava, työntekijät ja ohjelmaa. Harva kuitenkaan näkee kaikkea sitä työtä, joka on tehty ennen tapahtuman rakentumista. Pääsin keväällä 2026 näkemään, mitä kaikkea tapahtuman tuotanto vaatii, kun aloitin tuotantoharjoittelijana Nelonen Media Livellä.

Tapahtuma ei synny yhdessä yössä

Ennen harjoittelua ajattelin tapahtumatuotantoa lähinnä näkyvän, valmiin tapahtuman kautta. Harjoittelun aikana ymmärsin kuitenkin konkreettisesti, kuinka paljon suunnittelua, yhteistyötä, viestintää ja aikatauluttamista sekä ongelmanratkaisua tapahtuman onnistuminen oikeasti vaatii. Tapahtumatuotannossa yksi asia vaikuttaa helposti moneen muuhun. Aikataulut elävät, suunnitelmat muuttuvat ja tilanteet yllättävät. Kaikkea ei voi ennakoida – mutta kaikkeen voi suhtautua avoimesti ja ratkaisukeskeisesti. Silloin tarvitaan kykyä reagoida, kysyä ja selvittää.

Yhteistyö syntyy erilaisista ihmisistä

Yksi mieleenpainuvimmista asioista harjoittelussa oli se, kuinka monenlaista osaamista yhden tapahtuman taustalla tarvitaan. Tapahtuma ei ole yhden ihmisen tai yhden tiimin toteutus, vaan kokonaisuus. Harjoittelun aikana sain nähdä läheltä, miten työkaverit työskentelevät yhteisen tavoitteen eteen. Samalla opin, että hyvä yhteistyö ei tarkoita sitä, että kaikki tietävät aina kaiken. Se tarkoittaa myös sitä, että uskaltaa kysyä, kuunnella muiden näkemyksiä ja ottaa vastuuta omasta tekemisestään. Harjoittelun aikana pääsin tekemään kaikkea majoitusjärjestelyistä festivaalien alueohjelmien suunnitteluun. Konkreettiset tehtävät auttoi ymmärtämään, miten pienetkin yksityiskohdat
vaikuttavat tapahtuman kokonaisuuteen. Mielestäni erityisen arvokasta olivat myös uudet ihmiset ja tuttavuudet, joita harjoittelun aikana syntyi. Verkostot ovat harjoittelun aikana syntyneitä konkreettisia ihmisiä, joiden kanssa on saanut tehdä töitä ja oppia yhdessä.

Entä jos ei vielä tiedä osaavansa?

Harjoitteluun lähtiessä mukana oli paljon epävarmuutta. Opiskelijana uuteen työyhteisöön ja itselle aivan uudenlaisen työn eteen astuminen herättää ajatuksen siitä, osaanko varmasti tarpeeksi ja olenko oikeasti valmis tähän. Harjoittelun aikana huomasin, että osaaminen ei tarkoita sitä, että kaikki pitäisi osata valmiiksi. Paljon tärkeämpää on halu oppia, kyky ottaa selvää ja rohkeus tarttua tekemiseen. Opin paljon myös itsestäni. Huomasin viihtyväni ympäristössä, jossa tapahtuu paljon, päivät eivät ole täysin samanlaisia ja tilanteet voivat muuttua nopeasti.

Hetki, joka jäi mieleen

Yksi harjoittelun ikimuistoisimmista kokemuksista oli Jysärin salabilekonseptin toteutus. Pääsin mukaan Salabileiden ideoinnista käytännön järjestelyihin ja lopulta näkemään, miten konsepti heräsi eloon osana festivaalia. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin oman kädenjäljen muuttuvan konkreettiseksi osaksi tapahtumaa. Se hetki vahvisti tunteen siitä, että olen oikealla alalla. Kun katson harjoittelua jälkikäteen, tärkeintä eivät ole yksittäiset tehtävät tai ne tapahtumat. Mielestäni tärkeintä on se, että sain nähdä, millaista työskentely oikeassa tuotantoympäristössä on. Opin, millaisissa tehtävissä haluan kehittyä ja millaisessa ympäristössä viihdyn. Minulle Nelonen Media Liven harjoittelu oli vahvistus siitä, että tapahtuma-ala on paikka, jossa haluan kasvaa ja kehittyä.

 

Veera Kumpula

www.linkedin.com/in/veera-kumpula-4bb851364

Leave A Reply