Myyntikoordinaattorina kansainvälisessä konepajayrityksessä

0

Robit on Lempäälässä toimiva yritys, joka valmistaa porauskruunuja kallionlouhintaan sekä putkitusteriä maanporaukseen. Yhtiöllä on maailmalla yhdeksän omaa myynti- ja palvelupistettä sekä myyntiverkosto yli 100 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Jokaisella tuotantoyksiköllä on omat vastuualueensa tietystä tuoteryhmästä. Lempäälän tehtaan päävastuulla on kaivostoiminnassa käytetyt Top Hammer -terät.

Myyntikoordinaattorina minun pääasiallisia päivittäisiä työtehtäviäni ovat olleet tilauksien vastaanottaminen ja syöttäminen järjestelmään, laskutus, kuljetuksien järjestäminen ja niihin liittyvä dokumentointi kotimaahan sekä ulkomaille. Tehtäviin kuuluu myös paljon asiakaspalvelua, pääasiassa sähköpostin välityksellä, mutta myös kasvokkain ja puhelimitse.

Saadessani kesätyöpaikan Robitilta keväällä 2019 en suoraan sanoen ajatellut työllistyväni kesää pidemmäksi aikaa. Syksyllä 2019 päädyin kuitenkin jäämään osa-aikaiseksi työntekijäksi koulun oheen kevääseen 2020 saakka, jolloin lähdin kokeilemaan siipiäni hetkeksi muualle. Palasin kuitenkin Robitille osa-aikaisena loppuvuodesta 2020 ja kesällä jatkoin kokoaikaisena työntekijänä. Nyt syksyllä 2021 työsuhteeni vakinaistettiin ja täällä sitä kuitenkin yhä ollaan.

Työsuhteeni alkaessa pohdin, että miten ihmeessä onnistun palvelemaan asiakkaita tai toimimaan myynnin tuen henkilönä, kun en ymmärrä porauksesta, teräksestä saatikka myymistämme tuotteista tuon taivaallista. Mielessäni ajattelin, etten mitenkään voi olla hyvä asiakaspalvelija, jos en oikeastaan edes tiedä mitä myymme. Ei minun tarvinnutkaan tietää. Myyntitiimi sekä myyntikoordinaattoritiimi pelaavat hyvin yhteen ja yksityiskohtainen tuotetuntemus tulee myyjiltä. Toki nyt voin jo hyvällä omalla tunnolla sanoa, että kyllä, tunnen meidän tuotteemme ja osaan jo kertoa mitä ihmettä niillä tehdään.

Joukko eri kokoisia porakruunuja.
Robit-yhtiön valmistamia porauskruunuja

Uutta asiaa minulle oli aloittaessani käytännössä aivan kaikki. En ollut aikaisemmin työskennellyt kansainvälisessä B2B-myynnissä ja koko vientiin liittyvä prosessi oli minulle aivan vieras. Ensimmäinen kesäni Robitilla vierähtikin hyvin pitkälle siinä, että yritin saada sisäistettyä kotimaan kuljetukset sekä laskutuksen ja EU-alueen vientimuodollisuudet. Osa-aikaisena työntekijänä minulla ei oikeastaan ollut omia vastuuasiakkaita, autoin tiimikavereitani heidän asiakkuuksiensa parissa ja tuurasin lomien aikana.

Tällä hetkellä omia pääasiallisia vastuualueita minulle onkin pikkuhiljaa jo kertynyt mukavasti. Vastuualueellani ovat tällä hetkellä tytäryhtiöt Pohjois-Amerikassa, Etelä-Koreassa sekä Australiassa. Lisäksi vastaan muutamista yksittäisistä jälleenmyyjistä Thaimaassa, Intiassa ja Arabiemiraateissa. Teen päivittäistä yhteistyötä erilaisten lento- sekä merikuljetusyhtiöiden ja tytäryhtiöidemme henkilökunnan kanssa. Kuljetukset ja niihin liittyvä dokumentointi EU-alueen ulkopuolelle saattaa välillä olla kohteesta riippuen hyvinkin monimutkaista ja kokonaisuudessaan useamman päivän prosessi.

Tällä hetkellä nautin työssäni kaikista eniten sen hektisyydestä ja siitä, että jokainen päivä todellakin on erilainen eikä ikinä oikeastaan tiedä mikä seuraavana päivänä odottaa. Maailmalla tapahtuvat mullistukset saattavat vaikuttaa toimintaamme hyvinkin nopeasti ja pitkällä aikavälillä. Hyvänä esimerkkinä Suezin kanavaan jumiutunut rahtilaiva meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia useampaan otteeseen ja sen vaikutukset näkyivät toiminnassamme vielä pitkään tilanteen päättymisen jälkeenkin.

Pääasiallinen työskentelykieleni on englanti ja noin puolet Suomessa työskentelevistä työkavereistani puhuvat pääasiassa englantia. Kielitaito ja erityisesti ammattisanastoni on kehittynyt aivan huimasti Robitilla työskentelyni aikana. Koen, että Robitilla ollessani olen erityisesti kehittänyt viestintä- sekä tiimityötaitojani, mutta ”pakottautuminen” etätöihin koronan myötä on opettanut myös itsenäistä työskentelyä erilaisessa työympäristössä.

Kirjoittaja: Sonja Parviainen

Leave A Reply