Markkinoinnin harjoittelu Salpauksessa – suoraan syvään päätyyn

0

Aloitin markkinoinnin harjoitteluni Koulutuskeskus Salpauksen hevosalalla tammikuussa 2021. Olin valmistunut kyseisestä oppilaitoksesta hevosharrasteohjaajaksi vuonna 2017. Salpaukseen palaaminen tuntui luontevalta tuttujen puitteiden ja lämpimän työilmapiirin vuoksi.

Ensimmäinen tehtävänantoni harjoitteluni alussa oli organisoida vuoden 2021 Ravigaalaan palkinto vuoden 2020 hevostenhoitajalle sekä markkinoida Salpauksen somekanavissa kyseistä tapahtumaa. Heti ensimmäisellä viikollani suoritin muun muassa puhelinhaastattelun Italiaan, koordinoin palkinnon TV:ssä esitettävään Ravigaalaan ja tutustuin Salpauksen markkinointitiimiin ja omaksuin paikkani osana sitä.

Ensimmäinen harjoittelussani tekemä mainos

Kuluneeseen kevääseen on mahtunut valtavasti uuden oppimista sekä oman ammatti-identiteettini hahmottamista. Vaikka aika on kulunut siivillä, olen ehtinyt tehdä niin paljon kiinnostavia projekteja, etten oikein tiedä, mistä lähtisin seuraavaksi kertomaan.

Yksi kevääni vallitsevia teemoja on ollut Salpauksen hevosalan somekanavien elävöittäminen. Olen alusta asti saanut hyvin vapaat kädet. Olen toteuttanut omia visioitani ja ainoastaan hyväksyttänyt tekemiseni ohjaajallani, Anne-Maria Ryynäsellä. Ja, kun kerran kaikkeen olen saanut luvan, niin kaikkea olen myös tehnyt.

Aluksi somejulkaisuni olivat pitkälti henkilöesittelyjä Salpauksen hevosalan opiskelijoista, hevosista ja opettajista. Nälkäni sekä itsevarmuuteni kasvaessa lähdin kuitenkin kokeilemaan erilaisia keinoja. Arvoin muun muassa Back on Trackin kanssa yhteistyössä pipon Salpauksen somekanavien seuraajien kesken. Sain huomata, kuinka tehokasta tämäntyyppinen somekampanjointi on. Siihen mennessä olin saanut kerrytettyä uusia seuraaja noin 20 viikossa, kun sen julkaisun avulla niitä tuli  20 tunnissa.

Kokeilin rohkeasti erityyppisiä leikkimielisiäkin somejulkaisuja. Tässä pääsiäisvisassa seuraajien piti löytää maneesiin piilotetut pääsiäismunat.

Harjoitteluni oli myös siitä merkityksellinen, että se osui koronapandemian ”kulta-ajalle”. En ole koskaan ollut erityisen hyvä teknologian kanssa, mutta tämä kyseinen aika pani minut tulemaan sinuiksi työssäni tarvitsevamani teknologian kanssa kertaheitolla. Yhtäkkiä minun oli hallittava etäopetuksessa tarvittavat striimauslaitteet sekä osattava opettaa niiden käyttöä eteenpäin. Harjoitteluni aikana perustin myös Salpauksen hevosalalle oman Youtube-kanavan, jonne kuvasin sekä editoin opetusvideoita yhdessä hevoshieronnan opettajamme Sanna Ihasalon kanssa.

Olen käynyt pääasiassa harjoitteluni etänä kotoa käsin, Salpauksesta käyttöön saamani työkoneen avulla. Kuitenkin kaikesta tekemisestä Salpauksessa käy ilmi se, että olemme samassa tiimissä. Kaikki työskentelevät kovasti yhteisen alan eteen ja ovat intohimoisia alan kehittämisestä. Mukaan mahtuu myös paljon huumoria ja työpaikalla käyminen onkin usein viikkoni ehdoton kohokohta.

Edellisenä keväänä olin vastaavana korona-aikana Trainee-jaksolla Suomen Ratsastajainliitossa. Siellä jo opin, että etenkin tällaisena aikana, ihmiset pitävät osallistavasta toiminnasta. Niinpä minä tein Google Formssilla hevostietovisan. Visaan osallistuneiden kesken arvoimme edellä mainitun Ihasalon kirjoittaman, Hevosurheilun kustantaman kirjan, Hevosen käytännön anatomia. Visa oli mainio tapa yhtä aikaa aktivoida seuraajiamme, markkinoida hevosalan osaamistamme, koulutuksiamme sekä saada kirjalle näkyvyyttä.

Kevään viimeisenä suurempana projektina olen päässyt toteuttamaan suurta unelmaani, nimittäin podcastin tekemistä. Koulutuskeskus Salpaus on suuri organisaatio ja koulutuksia on hevosalan lisäksi lukuisia muita. Bongasin itse koko organisaation somekanavasta, että Salpaukselta on ilmestynyt oma podcast ja otin heti yhteyttä markkinointitiimiin. Halusin päästä esittelemään hevosalaa sekä siihen kuuluvaa äänimaailmaa podcastin muodossa.

Harjoitteluni päättyy 31.5, mutta Salpausta en aio jättää pysyvästi. Harjoitteluni aikana olen oppinut paitsi liudan käytännön asioita, myös paljon uutta itsestäni. Kaipaan ympärilleni omaa työyhteisöä sekä vakiintuneita rutiineja. Selvää on myös se, että olen vasta opintojeni alussa. Aion tehdä kaikkeni saadakseni nykyiset opintoni päätökseen tämän vuoden loppuun mennessä, jotta pääsen laajentamaan osaamistani lisäopintojen parissa. En malta odottaa, että pääsen kääntämään uuden lehden elämässäni ja jatkamaan kehitystä kohti unelmiani.

Salpauksen hevosalaa käsittelevän podcastin ensimmäisessä jaksossa keskustellaan hevostalouden perustutkinnosta, opinnoista monimuotona ja päiväopintoina sekä unelmista opintojen jälkeen. Haastattelukysymysten tekeminen on tullut harjoittelun aikana enemmän kuin tutuksi. Myös oman äänen kuuntelu ja editoiminen oli opettavainen sekä kärsivällisyyttä ja armollisuutta opettava kokemus.

Linda Kukkonen

Leave A Reply