Kun työharjoittelussa on niin kivaa, että sitä ei edes miellä työksi

0

Suoritin liiketalouden koulutukseen sisältyvän työharjoitteluni talousalan ohjelmistoyrityksessä nimeltä Clausion. Työharjoitteluni toimenkuvaan sisältyi erilaisia markkinoinnin toimenpiteitä, joita emme kuitenkaan halunneet ennen harjoittelun alkua määritellä niin kivenkovaan, vaan sovimme, että katsotaan, mitä seuraavat neljä kuukautta tuovat tullessaan. Olin kuitenkin todella innoissani päästessäni vihdoin haastamaan itseäni ja testaamaan omaa oppimistani markkinoinnin saralla, sillä tämä oli minulle ensimmäinen varsinainen työpaikka juuri siltä alalta, mikä minua kiinnostaa. Olen aikaisemmin toki ollut liiketalouteen liittyvissä työtehtävissä, mutta tämä oli minulle se ”real deal”!

Ensimmäisen työpäivän aamuna kädet hikosivat ja tuntui kuin kurkussa olisi ollut iso möykky. Clausion sijaitsee Espoon Panorama Towerin 12. kerroksessa. Hissimatka ylös tuntui ikuisuudelta. Astuin sisään upealla näköalalla varustettuun toimistoon ja minua vastassa oli tuleva esimieheni Anne-Mari. Hän hymyili leveästi ja kyseli heti tuttavallisesti, mitä minulle kuului. Jännitys kaikkosi jo heti siinä samassa ripustaessani takkiani toimiston naulakoihin. Minulle oltiin laitettu kaikki valmiiksi työpisteestä, työkoneesta ja omasta työsähköpostista lähtien. Anne-Mari perehdytti minut heti yrityksen normaaleihin käytäntöihin ja esitteli minut tuleville työkavereilleni. Markkinoinnin tiimissämme olisi minun ja Anne-Marin lisäksi yksi työntekijä. Ensimmäinen päiväni meni hieman ihmetellessä ja työkoneeseen tutustuessa (en ole tekniikan ihmelapsi) sekä Clausionin intraa ja koko henkilökunnalle lähetettyjen sähköpostien lukemisessa. Ensimmäisen päivän jälkeen tuntui, että olin hyvin kartalla ja tunsin olevani valmis käärimään hihat tulevaa varten!

Pääsin jo heti toisena työpäivänäni tosi toimiin ja mukaan markkinointipalavereihin. Meille tultiin myymään erästä tapahtumaa. Kuuntelin esitystä muiden mukana ja haastoin itseni pohdiskelemaan, mitä mieltä olin: kannattaisiko Clausionin osallistua kyseiseen tapahtumaan vai ei? Palaverin jälkeen saatoimme vieraan ulos ja jäimme keskustelemaan tapahtumasta Anne-Marin kanssa. Hän kysyi heti mielipidettäni. Minulle tuli siitä todella kiva olo, sillä tunsin, että en ollut pelkästään työharjoittelija, vaan oikeasti työntekijä, jonka mielipide myös huomioitaisiin. Sanoin, että rehellisesti sanottuna en näkisi kannattavaksi osallistua tähän tapahtumaan, ainakaan juuri tänä vuonna vielä. Anne-Mari hymyili ja sanoi, että oli miettinyt täysin samaa.

Hävettää myöntää, että ennen aloittamistani olin huolissani, miten tulisin sopeutumaan joukkoon Clausionilla. Kapeamielisesti ajattelin, että en ehkä olisi täysin samalla aaltopituudella monien kanssa, koska on kyse talousalan ohjelmistoyrityksestä = kaksi asiaa (talous ja IT), jotka eivät varsinaisesti ole olleet minun intohimoja tai kiinnostuksen kohteita. Voi kuinka väärässä olinkaan! Jokainen työntekijä oli todella mukava ja minulla riitti aina juteltavaa kaikkien kanssa. Clausionilla kerätään joka päivä lounasporukka huutelemalla mahdollisia lounaspaikkavaihtoehtoja. Mukaan lähtee käytännössä aina eri ketju ja se on mielestäni todella kiva asia, koska silloin tutustuu vähän kaikkiin! Joskus jäin itse vaihtopenkille (eli toimistolle) syömään lounasta, ja kertaakaan en sielläkään joutunut syömään lounastani yksinäisyydessäni. Lounaskeskustelut olivat aina mukavia ja mielenkiintoisia. Toimistolla vallitsi muutoinkin todella hyvä henki: työt tehdään kunnolla, mutta silloin tällöin neuvotteluhuoneista raikaa naurun pyrskähdykset tai joku kärrää kauhean kasan munkkeja toimiston keittiöön huvin vuoksi ilahduttaakseen työkavereita. Ammattimainen, mutta rento ilmapiiri sopi minulle loistavasti!

Vaikka tässä voisi jo luulla, että työharjoitteluni koostui lähinnä lounaspaikan valitsemisesta tai munkkien syömisestä, niin tosiasiassa sain tehdä Clausionilla ihan älyttömästi. Sain monipuolisesti työtehtäviä hoidettavaksi ja minua haastettiin juuri sopivalla tavalla: jouduin oikeasti käyttämään kaikkea HAMKissa oppimaani ja esitellä omia ideoita, mutta kuitenkin sopivissa määrin, että en tuntenut oloani stressaavaksi tai pelännyt epäonnistumista! Ideoitani kuunneltiin ja oikeastaan nyt näin jälkeenpäin ajateltuna melko moni ideoistani myös toteutettiin! Vaikka tehtävää olikin paljon ja jotkut päivät tuntuivatkin kiireisiltä, olin niin innostunut kaikesta, mitä pääsin tekemään ja kokemaan, että jokaisena palkkapäivänä minun piti muistuttaa itselleni, että ”ainiin, tämähän oikeasti on työtä, josta minulle maksetaan”! Clausionille oli mukava mennä töihin jokaikinen päivä ja viikot hujahtivat ohi aina silmänräpäyksessä, joten sitä ei edes mieltänyt varsinaiseksi työksi.

Pääsin muun muassa luomaan sisältöä Clausionin sosiaaliseen mediaan ja ideoimaan sisältömarkkinointia myös loppuvuotta ajatellen. Sen lisäksi sain olla tulevien tapahtumien suunnittelussa hyvin aktiivisesti mukana ja hoitaa tapahtuman käytännön järjestelyitä. En ala tähän listaamaan jokaista tekemääni työtehtävää, mutta olin positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon minulle annettiin vastuuta ja miten paljon ideoihini ja mielipiteisiini luotettiin. Tämä työharjoittelukokemus toi minulle valtavasti lisää itsevarmuutta ja motivaatiota markkinoinnin alalla!

Janni Lod

Leave A Reply