Harjoittelu jääkiekkovarusteiden maahantuontialalla

0

Taustat

Olen koko ikäni harrastanut jääkiekkoa ja olen aina ollut kiinnostunut jääkiekkovarusteista. Minun on aina pitänyt tietää, mitä uusia mailoja on tulevalle kaudelle tulossa, ja mitä ne pitävät sisällään. Tarkemmin ottaen, mitä uutta teknologiaa niihin sisältyy ja kuinka ne voivat parantaa omaa pelaamistani.

Omakohtainen kokemukseni juuri mailoihin liittyen oli niin positiivinen, että halusin alkaa ottaa siksi varusteista entistä enemmän selvää, ja siitä mitkä ominaisuudet sopivat minulle.

Olin noin 17-vuotias, kun eteeni osui täydellinen työkalu. Se oli Suomessa valmistettu Warriorin maila. Tuohon aikaan mailoissa oli jonkin verran ominaisuuksia, mutta ei siihen ikinä sen kummempaa opastusta myyjiltä saanut. Yleensä ostettiin sitä mihin oli varaa. Tai paremmin sanottuna sitä, mihin vanhemmilla oli rahaa.

Tämän mailan oston jälkeen huomasin kuitenkin huomattavan kehityksen omassa pelaamisessani. Laukaukset lähtivät lujempaa, tarkemmin ja vaivattomammin. Varsi oli sopivan löysä, joka mahdollisti sen, että maila tekisi suurimman osan työstä laukaistaessa. Mailan ”kickpoint” eli mailan taipumiskohta oli mailan nilkan seutuvilla, mikä sopi paljon rannelaukauksia käyttävälle pelaajalle.

Tästä ”varustenörttiydestä” johtuen, olenkin yleensä ollut se henkilö jonka luokse joukkuekaveritkin tulevat kysymään mielipidettä, kun ovat ostamassa uusia varusteita, sillä minulla oli käsitys heidän pelitavoistaan ja siitä, mitä voisivat mailaltaan tarvita.

Harjoittelu

Työharjoittelu koulun puolesta on loistava keino päästä käsiksi haluamallesi alalle tai työpaikalle. Tämä oli minun ajatusmaailmani jo ennen harjoittelun alkamista.

Harjoittelupaikkani oli siis jo päässäni selvä, halusin päästä jääkiekkovarusteita maahantuovalle yritykselle harjoitteluun. Tässä tapauksessa koin sopivaksi itselleni Warriorin, jonka mailoista minulla oli positiivisia kokemuksia. Se myös helpottaisi tulevaisuudessa, kun pystyn itse luottamaan tuotteeseen, josta kerron.

Soitin siis Warriorin myyntipäällikölle ja sovin tapaamisen Vantaan toimipisteeseen. Onnekseni he olivat halukkaita ottamaan minut harjoitteluun. Keskustelussa käytiin läpi mahdollisia työtehtäviä, joita minulle tulisi.

Työnkuvani olisi valtaosin kouluttamista, eli tarkoituksenani oli kiertää mahdollisimman monessa eri meidän jääkiekkovarusteita myyvässä liikkeessä ja kouluttaa liikkeiden henkilökuntaa meidän uusista tuotteista.

Haastattelun jälkeen sain kutsun Warriorin Leijonatapahtumaan, johon halutessani saisin osallistua. Kyseessä oli heidän asiakastapahtuma Hartwall-areenalla, josta harjoitteluni ”epävirallisesti” lähtisi käyntiin.

Sorvin ääreen

Ennen Leijonatapahtumaa, kävin Vantaalla tuotekoulutuksessa. Tuotekoulutuksessa käytiin päivän aikana läpi kaikki varusteet, joita Warriorilla on myynnissä ja joista minun tulisi tulevaisuudessa pitää tuotekoulutuksia. Koulutuksen jälkeen sain vielä materiaalia mukaan, jonka avulla etäopiskelisin tuotteita itsekseni.

Hartwallilla järjestettävän tapahtuman ideana oli se, että pääsisin heti tutustumaan Warriorin asiakkaisiin, mikä helpottaisi tulevaisuuden koulutuksia huomattavasti. Sekä pääsisin vierestä seuraamaan ensimmäistä kertaa, mitä jääkiekkovarusteita maahantuovalla alalla työpäivä voi pitää sisällään.

Tapahtuman jälkeen oli aika aloittaa harjoittelu virallisesti. Työnkuvani siis oli pääasiallisesti olla myynnin tukitoimena. Tämä tarkoitti sitä, että suorittaisin itsenäisesti tuotekoulutuksia sekä kävisin esittelemässä tuotteitamme erilaisissa testijää-tapahtumissa, sekä kiekkoleireillä.

Työtehtävät

Työviikkoni alkoi sillä, että otin yhteyttä liikkeisiin ja sopisin heidän kanssaan koulutusajan. Koulutusajat sai sovittua yleensä seuraavalle viikolle. Kun oli saanut lyötyä lukkoon muutamat koulutukset, pystyi tämän jälkeen tarkemmin miettimään muita koulutettavia liikkeitä niiden ohessa. Esimerkkinä kun sain sovittua tuotekoulutuksen Lahteen, oli minun järkevää soittaa lähellä oleville urheiluliikkeille kuten Kouvola, jonne sain sovittua samalle päivälle koulutuksen. Siten minun ei tarvitsisi kulkea samoja reittejä edestakaisin.

Koulutukset olivat kestoltaan noin 1-2 tuntia, riippuen koulutettavien asiakkaiden tarpeista. Tämä tarkoitti sitä, että he saattoivat olla jo koulutettuja Warriorin tietyistä tuotteista ja halusivat saada lisätietoa jostain tietystä tuotekategoriasta, jolloin koulutus ei tarvinnut olla välttämättä niin pitkä. Vastaavasti jos jokin liike oli saanut uuden työntekijän, oli hyvä käydä uuden työntekijän kanssa kaikki tuotekategoriat läpi mahdollisimman kattavasti, jolloin aikaa saattoi mennä enemmän kuin 2 tuntia. Koulutuksiin osallistui liikekohtaisesti vaihteleva määrä ihmisiä. Yleisesti ottaen koulutuksissa oli 2-5 henkilöä per liike. Jokainen koulutus oli erilainen, mikä teki työstä erityisen kiintoisaa.

Järjestin myös liikekoulutuksen lisäksi oman koulutustapahtuman Espoon Warrior-areenalla. Tapahtuman tarkoituksena oli kouluttaa asiakkaita uusista tuotteista ja tämän lisäksi tuoda testivarusteet mukaan. Koulutuksen jälkeen asiakkaat pääsivät testaamaan varusteuutuuksia (kypärät, hanskat ja mailat) jäällä. Nämä tapahtumat ovat loistavia siksi, koska myyjät pääsevät koulutuksen jälkeen testaamaan tuotteita omassa rauhassa ja näkemään, miten varusteiden eri ominaisuudet toimivat.

Isommat liikeketjut, kuten XXL ja Intersport järjestävät koulutustapahtumia, johon he kutsuvat ympäri Suomea työtekijöitään. Koulutustapahtumat ovat pituudeltaan 1-2 päivän mittaisia.

Tapahtumiin osallistuvat isoimmat jääkiekkovarusteiden maahantuojat. Tarkoituksena se, että työntekijät pystytään kouluttamaan yhdellä kertaa kaikista tuotemerkeistä. Koulutukset järjestettiin Kisakalliossa Lohjalla. Ensin työntekijät koulutettiin luokkahuoneessa, jonka jälkeen he pääsivät testaamaan varusteita jäälle. XXL:n koulutuksen sain järjestää itse, mikä oli erittäin stressaavaa sekä jännittävää – mutta palkitsevaa. Minun piti huolehtia oikeat määrät testivarusteita, valmistella presentaatio, sekä itse koulutus. Koulutukseen osallistui noin 35 henkilöä.

Koulutusten lisäksi osallistuin myös kiekkoleireille. Ne olivat pääsääntöisesti Jääkiekkoliiton järjestämiä leirejä, jossa minun tehtäväni oli tuoda pelaajille testimailoja ja olla levittämässä Warriorin ilosanomaa. Pelaajat pääsivät testaamaan jääharjoituksen ajan meidän mailoja. Osallistuin myös maalivahtileireille, jossa puolestaan maalivahdeille pidettiin koulutukset maalivahdin varusteista ja tämän lisäksi he pääsivät testaamaan maalivahdin patjoja, räpylöitä sekä hanskoja.

Nämä olivat minun pääsääntöiset työtehtävät. Pääsin kuitenkin tekemään paljon muutakin, esimerkkinä sponsorijoukkueemme Porin Ässien liigasovitukset, jossa ammattipelaajille katsottiin tulevan kauden varusteet kuntoon.

Fiilikset

Harjoittelujakso oli todella antoisa. Pääsin tekemään niin paljon erilaisia asioita ja oppimaan itsestäni uusia asioita. Kohtasin suurimmat pelkoni, mikä on esitysten pitäminen. Hyppäämällä vielä suoraan syvään päähän, eli suoraan alkamalla kouluttamaan. Erityisen antoisaa oli vielä kuulla positiivista palautetta omista koulutuksistani.

Auton ratissa sai myös viettää hyvin paljon aikaa. Kolmen kuukauden harjoittelujakson aikana ajoin yli 3000 kilometriä, pelkästään työajoja.

Harjoittelujakso ylitti omat odotukseni tältä alalta. Pääsin näkemään ja kokemaan niin paljon noinkin lyhyessä ajassa.

Jesse Vaali

Leave A Reply