Palveluneuvojat Tino ja Tom, asiakaspalveluksessanne

0

Olemme Tino ja Tom, kolmannen vuoden liiketalouden opiskelijoita Hämeen ammattikorkeakoulusta. Tätä blogia kirjoittaessa vietämme viimeistä päiväämme työharjoittelussa vakuutusyhtiö Pohjantähdessä. Tarinamme täällä alkoi keväällä 1. huhtikuuta Tinon saapuessa ensimmäistä kertaa konttorille intoa puhkuen. Tom seurasi perässä kuukauden kuluttua tästä. Toimimme harjoittelun aikana palveluneuvojina Pohjantähden asiakaspalvelussa Hämeenlinnan pääkonttorilla.

Palveluneuvojina tehtävänämme oli huolehtia vakuutusasiakkaidemme kokonaisvaltaisesta asiakaspalvelusta vakuutusten myynnistä asiakassuhteen hoitamiseen, ensisijaisesti puhelimitse ja Pohjantähden sähköisissä kanavissa. Tompan työkuvaan liittyi myös kuukauden pituinen kesälomatuuraus Forssan konttorilla, missä asiakaspalvelu hoitui suurimmaksi osaksi kasvotusten.

Mieletön vastaanotto

Jo ensimmäisenä päivänä tunsimme heti olomme tervetulleiksi ja työpaikalla vallitseva ilmapiiri yllätti meidät todella positiivisesti. Työkavereille hymyiltiin ja moikattiin aina kun he kävelivät vastaan ja tuntui, kuin kaikki konttorilla olisivat yhtä suurta tiimiä. Päivä alkoi yleensä kello 8, – pois lukien iltavuorot, jolloin työ alkoi vasta puoliltapäivin. Aamun ensimmäinen tunti vierähti mukavasti, sillä tiedossa oli Pääkonttorin oman keittiön tarjoama maittava aamiainen kello 9 alkaen. Aamupalalla tarjolla on kahvin, teen ja kaakaon lisäksi päivästä riippuen leipää (usein paikan päällä leivottua tuoretta leipää), lisukkeita, sekä keskiviikkoisin puuroa. Myöhemmin puolenpäivän aikaan on taas aika suunnata ruokalaan herkulliselle lounaalle.

”Jään erityisesti kaipaamaan suussa sulavaa pintasavulohta ja perunoita kermakastikkeessa.” -Tino

Opintopisteet ansaittu

Ensimmäinen kaksi kuukautta kului pääosin Pohjantähden valmennusaineistoa päntätessä, johon kuului mm. tietoa vakuutusalan yleisisistä määräyksistä, Pohjantähden tuotteista, sekä myyntiohjeita. Kävimme myös läpi, kuinka järjestelmiä käytetään ja suoritimme näihin liittyvän testin kiitettävästi. Välillä pänttääminen tuntui ylivoimaiselta ja tunkeutui jopa uniin, sillä opiskelutahti oli tiukka ja tiedon määrä suuri. Tästä kuitenkin selvittiin helposti, sillä työkaverit olivat mukana tsemppaamassa aina kun sitä tarvittiin. Erityiskiitos työnopastajallemme Annelle, joka jaksoi aina auttaa meitä tyhmienkin kysymysten kanssa.

Tom kertoo ajastaan Pohjantähden Forssan konttorilla

Heti opiskeluajan jälkeen siirryin kesälomatuuraajaksi Forssan konttorille, jossa palvelin asiakkaita face-to-face. Asiakaspalvelu kasvotusten oli mielenkiintoinen ja täysin erilainen kokemus verrattuna puhelinpalveluun. Avoin mieli ja positiivinen asenne oli valttia varsinkin, kun asiakkaita tuli sisälle välillä niin että jonoa oli ovelle asti. Ainoana asiakaspalvelijana ja uutena vakuutusalan työntekijänä ei aina ollut helppoa. Sisälle saattoi tulla asiakkaita, jotka halusivat tietää vakuutuksiensa korvattavuudesta, pyytämään tarjouksia, tuomaan lomakkeita, tai muuten vain keskustelemaan vakuutuksistaan. Asiaa oli paljon ja opittavaa vielä enemmän, mutta kaikesta huolimatta suoriuduin tehtävästäni hienosti ja kuvailisin kokemusta opettavaisena, ja eniten tunsin kehittyväni kommunikoidessani asiakkaiden kanssa kasvotusten.

Tinon epistolat

Pohjantähdessä ollessani tunsin saman tien olevani osa tiimiä, ja voin hyvillä mielin sanoa, että jokainen työkaverini on todella hyvä tyyppi. Kiitokset kaikille Pohjantähdessä näistä mukavista 6 kuukaudesta, jotka sain jakaa kanssanne.

Kirjoitin keväällä vielä työsuhteen alussa toivovani, että työ Pohjantähdessä tarjoaisi minulle paljon uusia haasteita ja eväitä taitojeni kehittämiseen. Olen helposti ylittänyt tavoitteeni ja saanut paljon enemmän arvokasta työkokemusta, mitä odotin tänne tullessani.

’’Pohjantähti palveluneuvoja Talja’’

Työsuhteeni Pohjantähdellä oli oikein monipuolinen. Heti ensimmäisen kuukauden aikana pääsin osallistumaan Goodmanin Konttorilla järjestettyyn tapahtumaan, jossa toimme HPK:n voittaman Kanada-maljan näytille. Ihmisiä tuli paljon ottamaan kuvia maljan kanssa ja osallistumaan arvontaa, jossa heillä oli mahdollisuus voittaa HPK:n fanituotteita. Oli hienoa, että pääsin osallistua tapahtumaan, sillä olen suuri HPK fani ollut pienestä pitäen.

Elokuun puolessavälissä Pohjantähti ja Aktia järjestivät yritysasiakkailleen Golfkilpailun Aulangon Everstillä, johon myös minut otettiin mukaan isännöimään kisaa, ja pitämään leikkimielistä Puttikisaa. Itse golfin harrastajana voin sanoa, että tämä oli lyhyen työurani hienoin työpäivä, ja kiitän Maria ja Mirkaa, että sain olla heidän mukanaan Aulangolla.

Omat kokemuksen Pohjantähdeltä olivat aivan mahtavat. Työkaverit huippuja ja työ oli sopivan haastavaa, mikä piti minut varpaillaan joka päivä. Juuri kun tuli fiilis, että asiat alkaisivat olla hyvin hallussa, ja tietämystä vakuutusasioista olisi kattavasti, tuli puhelu, jossa asiakas kysyi jotain, mistä ei ollut ikinä kuullutkaan. Onneksi työkaverit olivat aina auttamassa, ja ikinä ei jäänyt tunne, että olisin heitä häirinnyt monilla kysymyksilläni.

Tom Talja ja Tino Salminen TRLTP16A3, Liiketalouden opiskelijat

Leave A Reply