Harjoittelu assistentti- ja digitoimistossa

0

Assistentti- ja digitoimisto Avitas tarjosi minulle mahtavan harjoittelu- sekä kesätyöpaikan vuodelle 2019. Työskentely tällaisessa paikassa oli minulle täysin uutta, mutta erittäin mielenkiintoista ja opettavaa.

Mikä on Avitas Oy?

Assistentti- ja digitoimisto Avitas Oy on vuonna 2013 perustettu pieni yritys, jolle asiakkaiden tyytyväisyys on elinehto. Kun Avitas perustettiin vuonna 2013, oli se Suomen ainoa vastaava assistenttipalvelu. Avitaksen etuna on vuosien tuoma asiantuntemus assistenttipalveluista, ja vuosien mittaan kehittynyt työntekijöiden osaaminen, sekä toimintatavat. Näillä keinoilla Avitas kilpailee menestyksekkäästi muiden saman toimintamallin yritysten kanssa.

Tällä yrityksellä on palveluja laidasta laitaan. Palveluihin kuuluu esimerkiksi toimisto- ja sihteeripalvelut, sekä taloushallinnon avustavat työt. Avitaksella on olemassa Oma assistentti -palvelu, jossa asiakkaalle valikoidaan oma assistentti hoitamaan asiakkaan määräämiä tehtäviä etänä virtuaalisesti tai vaihtoehtoisesti asiakkaan toimitiloissa. Lisäksi Avitakselta löytyy laaja valikoima viestinnän ja markkinoinnin palveluja, sekä internet -palveluja. Itse pääsin perehtymään ja tekemään töitä viimeisimpänä mainittujen palveluiden parissa, koska suuntaudun opinnoissani markkinointiin.

Mitä kaikkea pääsin tekemään?

Harjoittelussa pääsin tekemään enemmän kuin osasin odottaa. Aluksi sain tehtäväkseni helpompia hommia, kuten asiakkaan Power Point esitysten pohjien muokkaus, nettisivujen pienet muutokset ja muuta helppoa. Samalla perehdyin verkkosivupohjien ja kuvankäsittelyohjelmien käyttöön. Harjoittelun edetessä sain osallistua suurempien kokonaisuuksien tekoon ja vaativampia työtehtäviä.

Tehtäviini kuului muun muassa;

  • osallistuminen asiakkaiden uusien nettisivujen luomiseen ja tekemiseen alusta alkaen, sekä vanhojen nettisivujen tietojen päivittäminen.
  • matkajärjestelyjen suunnittelemista ja matkan mainostamista.
  • asiakashankintakampanja Avitaksen asiakasyritykselle. Keräsin pitkän listan asiakasyritykselle sopivia potentiaalisia uusia asiakkaita, suunnittelin ja toteutin paperisen esitteen sekä visuaalisen sähköpostimainoksen, jotka molemmat lopulta lähetin mahdollisille uusille asiakkaille.
  • graafista suunnittelua.
  • osallistuminen Avitaksen oman asiakashankintakampanjan suunnitteluun ja toteutukseen.

Näiden ja monien muiden monipuolisten hommien lisäksi pääsin perehtymään verkkokaupan maailmaan. Avitaksella on sivutoimena juhlatarvikeverkkokauppa nimeltä Juhlaputiikki, jossa myydään lähinnä häätarvikkeita, mutta myös syntymäpäivä- ja teemajuhliin liittyviä asioita. Varsinkin kesällä verkkokaupassa kävi kova kuhina ja pääsin tekemään monia siihen liittyviä töitä. Hoidin tilauksia, eli pakkasin ja lähetin asiakkaille paketteja. Pääsin hoitamaan verkkokaupan asiakaspalvelua ja lisäämään kauppaan uusia tuotteita. Lisäksi sain hoidettavakseni Juhlaputiikin Instagramin, sekä Facebookin ja päivittelin niihin paljon markkinointimateriaalia.

Mitä harjoittelu ja kesätyö Avitaksella antoi minulle?

Tämän 6,5 kuukauden harjoittelun sekä kesätyön aikana Assistentti- ja digitoimisto Avitas Oy:ssä opin paljon. Opin paljon konkreettisia asioita, esimerkiksi käyttämään paremmin erilaisia kuvanmuokkausohjelmia, luomaan nettisivuja ja paljon verkkokaupan ominaisuuksista. Eniten työ kuitenkin opetti minulle mahdollisesta tulevaisuuden työmaailmasta.

Avitaksen työntekijöiltä sain paljon uusia näkökulmia ja ideoita työskentelyyn yleisesti. Heiltä sai myös paljon oppeja markkinoinnin ja myynnin eri keinoihin sekä niiden käyttöön. Tämä työ antoi minulle paljon osviittaa siitä, mitä olisi kiva tulevaisuudessakin tehdä. Tämänkaltainen markkinointiin ja viestintään liittyvä työ on minulle erittäin mielekästä ja sen parissa jokainen päivä on erilainen. Työt Avitaksella päättyivät, mutta yhteistyö jatkuu opinnäytetyön merkeissä.

Jenna Moilanen

Leave A Reply