Harjoittelu Cprimellä Finance Assistantin tehtävissä

0

2020 keväällä sain työtarjouksen Cprimeltä Finance Assistant tehtäviin. Työnkuvaan kuului lähinnä laskutus sekä myynti- ja ostoreskontran hoitamista. Aluksi työtä tehtiin osa-aikaisena opintojen ohella, mutta myöhemmin kun opintoni olivat hyvässä kasassa eikä koululla tarvinnut olla luennoilla minulle tarjottiin mahdollisuuksia tehdä enemmän työtä muun muassa markkinoinnin, erilaisten operaatioihin liittyvien asioiden sekä koulutusasioihin liittyvissä tehtävissä. Cprime on ollut hyvin etätyö ystävällinen alusta asti, vaikka myöhemmin Covid-19 siihen pakottikin.

Läppärin ruutu

Harjoittelun aloittaminen

Ensimmäinen työpäiväni oli 14.2.2020 ystävänpäivänä. Edellisenä iltana olisi ollut opiskelijabileet, jotka tällä kertaa jäivät välistä uuden työn takia, pahus… Mutta se ei haittaa, koska uudet tuulet puhaltavat ja olen innoissani uudesta paikasta. Ensimmäinen päivä meni hyvin pitkälti tutustuessa uuteen työympäristöön ja tehtäviin. Vastaanotto oli lämmin, sain heti iloisia tervetuloa sähköposteja Iso-Britannian toimistolta asti kasoittain, ja ystävänpäivän kunniaksi tilasimme pizzat lounastauolle. Opittavaa tuli paljon, mutta työnteko lähti sujumaan hyvin alusta asti.

 

Vastuun kasvaminen eri sektoreilta

Harjoittelun edetessä tarjolle tuli uusia tehtäviä osittain oman aktiivisuuden ansiosta ja osittain tarpeen syntyessä yrityksen sisällä. Tässä vaiheessa olin saanut opinnot siihen malliin, että kykenin tekemään töitä täysipäiväisesti ja minulle tarjottiinkin sitten vakituisen työntekijän paikkaa. Pääsin tarttumaan markkinointi, operatiivisiin, ja koulutuskoordinointi tehtäviin.

Markkinoinnin parissa pääsin ylläpitämään Iso-Britannian ja pohjoismaiden sosiaalisia medioita, joihin pääasiassa loin mainosbannereita ja postasin erilaista sisältöä. Operatiivisiin tehtäviin kuului CRM-työkalun käyttämistä ja sopimusasioiden hoitamista niin asiakkaiden kuin assosiaattien kanssa, jotta olemme kaupallisesti sopimuksien varassa vakuutettuja. Koulutuskoordinointi tehtävissä pääsin järjestämään yrityksemme tarjoamia koulutuksia yhdessä asiakkaiden ja kouluttajien kanssa. Vastuullani oli toteuttaa koulutuslogistiikka asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Tämä sisälsi esimerkiksi koulutuspaikan järjestämisen, koulutusmateriaalin hoitamisen, osallistujien käsittelyn sekä kurssin lopuksi palautteen käsittelyn.

Työnkuvani on jälleen muuttumassa, sillä seuraavaksi olenkin siirtymässä täysin markkinointitehtäviin osana yhdysvaltalaista markkinointitiimiä. Työnkuvaani kuuluu siellä mm. Google Analyticsin käyttö verkkosivuston toiminnan seuraamiseksi ja analysoimiseksi, sähköpostimarkkinointistrategia, verkkosivujen säännöllinen ylläpito, SEO-tuki ja -tuotanto, PPC-tuki ja -tuotanto, yhteistyö ja strategioiden laatiminen liidien tuottamiseksi.

Mies piirtää valkotaululle

Mitä harjoittelusta jäi käteen?

Cprime on tarjonnut loistavan tilaisuuden kehittää itseäni kansainvälisessä ympäristössä erittäin monipuolisissa tehtävissä. Olen päässyt kokemaan erittäin käytännönläheisesti liiketoiminnan eri sektoreiden toimintaa. Olen oppinut paljon lakisääteisiä asioita, joita tulee ottaa huomioon niin sopimuksia laatiessa kuin vaikka kirjanpidon parissa. Opiskeluissani erikoistuin markkinointiin, mutta finanssitehtäväni töissä syvensivät paljon osaamistani myös niiden parissa. On myös hienoa, että olen päässyt vakituiseksi työntekijäksi harjoittelun jälkeen. Kannustankin kaikkia olemaan harjoittelussa aktiivisia ja tuomaan omaa osaamista esille rohkeasti, sillä sieltä voi aueta paljonkin mahdollisuuksia, vaikka ei aluksi siltä näyttäisikään!

 

Jere Piippo

Business Operations Specialist

Linkedin

Leave A Reply