Värikoodaus

0

Värikoodaus

Kuvituskuva, värikoodausta

Ohjelmointikokeiluni pidin liikunnan tunnilla. Ohjelmointiprojektini tavoitteena oli  aktiivinen osallistuminen, koodaaminen, liikkuvuustaitojen, koordinaatiokykyjen ja muistin harjoittaminen sekä ryhmässä työskentely. Valitettavasti aikaa minulla ei ollut käytettävänä harjoitteen hiomiseen kovinkaan paljon, koska kurssin toteutusjakso järjestettiin samalla viikolla jolloin oma luokkani teki Suomi 100 –juhlaa valmiiksi. Tämän vuoksi kohderyhmäkseni muodostui 6. luokkalaiset ja liikunnan tunti.

Ryhmän koko oli 12 oppilasta. Ryhmässä oli sellaisia oppilaita, jotka innostuvat liikunnasta kuin liikunnasta sekä sellaisia oppilaita, jotka mieluummin seisovat paikallaan eivätkä tee mitään. Aikaa harjoitteeseen meni n. 20 min.

Toteutus

Oppilaat muodostivat 4 jonoa. Jokaisen jonon edessä oli 5 eriväristä tötsää. Jokaisella tötsälle opettaja oli koodannut eri liikkeen: esim. punnerrus, hyppy, vatsalihas, kyykky, yleisliike, yms.

Oppilaat lähtivät yksitellen suorittamaan rataa ja aina tötsän kohdalla suorittaa liikkeen, joka oli koodattu kyseiselle paikalla.

Ensimmäiset kierrokset oppilaat suorittavat opettajan koodaaman radan. Tämän jälkeen oppilaat koodasivat itse radan, mitä milläkin tötsällä tehdään. Tämän jälkeen oppilaat suorittivat oman ratansa. Kun radan suorittaminen alkoi sujumaan, opettivat he oman ratansa toisille ryhmille jotka suorittavat radan.

Liikunnasta kiinnostuneet oppilavat vetivät rataa läpi todella innoissaan ja moni keksi myös todella hienoja ja mielenkiintoisia liikkeitä, joita he olivat tehneet omissa harrastuksissaan. Osaa oppilaista tehtävä ei kiinnostanut juuri yhtään; suurimmaksi osaksi he vain kävelivät radan päästä päähän tai tekivät tötsällä pienen hypyn.

Oppilailta kysyttiin palautetta harjoitteen jälkeen peukkuäänestyksellä, peukku ylös niin harjoite oli mielenkiintoinen ja peukku alas harjoite oli ei niin mieluisa. Suurimmalla osalla peukku oli puolivälissä.

Tämä harjoite sopii sekä pienille, että vähän suuremmillekin oppilaille.

Leave A Reply