Suoritin opetuskokeiluni 8.- ja 9.-luokkalaisten matematiikassa yksilöllistettyjen nuorten kanssa. Heillä on eritasoisia haasteita mm.hahmottamisessa ja esimerkiksi koordinaatiston käyttö on kovin epävarmaa. Oppilaille koodaus oli entuudestaan tuntematonta ja jo käsitteenä etäistä. Itse ajattelisin, että nämä harjoitukset voisivat sopia myös hyvin pienille ohjelmoinnin maailmaan tutustuville – ehkäpä vähän muokattuna jopa päiväkotiin, mutta ainakin alakoulun alaluokille.
Ensimmäisessä harjoituksessani nuorten tehtävänä oli luoda sanallinen algoritmi jostain jokapäiväisestä rutiinista, vaikkapa kahvinkeitosta tai hampaitten pesusta. Olin itse aluksi epäilevä sen suhteen, tuleeko heille mieleen mainita pienetkin asiat ja meille ihmisille ”itsestäänselvyydet” esim. kun menee vessaan, pitää avata ensin ovi, jos se ei ole jo auki. Tai jos hammastahna on loppu, pitää ottaa uusi tuubi laatikosta/varastosta tai jos sitä ei ole, pitää pestä ilman. Tai jos kahvinpuruja ladotaan monta mitallista, voidaan se ilmaista toistamalla x kertaa. Kun aloin puhumaan koodauksesta ja koetin selittää, mitä koodi on, oppilaat vähän kauhistuivat ja menivät selvästi ”en voi oppia tätä” -moodiin. Kun esitin heille tehtävän, he kuitenkin innostuivat ja itse asiassa saivat tehtyä hyvin tarkkoja ”algoritmeja” päivän rutiineistaan. Emme tavanneet juurikaan merkittäviä virheitä, kun nuoret ohjasivat toisiaan toimimaan kuvitteellisesti algoritmiensa avulla. Jokainen oven avaaminen, tavaran nostaminen ja laskeminen sekä myös toiminnan lopettaminen oli merkitty hyvinkin tarkasti. Mikä itselleni mukavinta, nuoret myös tuntuivat aidosti kiinnostuvan tämän tyyppisestä ajattelusta.
Jollain tapaa tähdet olivat oikeassa asennossa, sillä vastoin ennakko-odotuksiani oppilaat olivat hyvinkin innostuneita tutustumaan myös Scratchiin. Annoin heidän aluksi itsenäisesti tutustua alustaan. Toki olimme ensin käyneet yhdessä läpi idean, jolla eri komentoja liitetään toisiinsa. Haasteita esimerkiksi kuvioiden liikkumiseen aiheutti se, että oppilaille koordinaatiston hahmottaminen on tosi vaikeaa ja kulmat/asteluvut eivät ole kovin selkeitä. Isoja haasteita oli myös koordinaattien käytössä paikan määrittelyyn.
Aloitimme yhteisesti Scratchin kanssa siitä, että nuoret koettivat saada haluamansa hahmon kulkemaan neliön mallisen matkan näytöllä. Perusidea avautui heille hyvin – kulmia ja astelukuja täytyi miettiä yhdessä sekä selkeyttää kulkemista pienillä pysähdyksillä.
Tämän jälkeen tein heille pienen ”koodin”pätkän, josta heidän piti päätellä, mitä tapahtuisi, jos klikataan. Tämä oli selkeästi hankalampaa. Pätkä oli sellainen, jossa pallo pomppi edes takaisin baseball-kentällä 10 kertaa. Kun sitten katsoimme, mitä tapahtuu, oppilaat totesivat, että noinhan se tietysti menee.
Parasta antia tässä kokeilussa oli se, että oppilaat todella innostuivat kokeilemaan ja sanoivat harjoittelevansa myös kotona. Itse pidin tärkeänä sitä, että en lähtenytkään puhumaan koodauksesta osana matematiikkaa (vaikka se usein matematiikan opetukseen sisällytetäänkin) vaan ihan erillisenä juttuna. Tällöin matematiikkaa haastavana pitävät oppilaat pystyivät ottamaan paremmin vastaan koko asian. Mielestäni oli myös merkityksellistä se, että ensimmäinen aiheeseen johdatteleva tehtävä oli sen verran helppo, että kukaan ei turhautunut ja kaikille tuli sellainen olo, että tämähän on ihan mahdollista oppia. Kokeilu oli tosi onnistunut ja todisti myös itselleni sen, että hahmottamisen haasteet ovat koodauksen opettelussa ehkä hidaste, mutta vain hidaste.
