Asiakkaan ohjauksen tarve joukkorokotuksissa pandemia-aikana

0

Kirjoittanut sairaanhoitajaopiskelijat Linda Lind ja Laura Mäkinen

Pääsimme osallistumaan Valkeakosken terveyskeskuksen influenssarokotusten joukkorokotuspäivään osana projektiharjoittelumme viimeistä viikkoa.  Rokotuksissa toimimme sairaanhoitajien työpareina ja odotustilassa ohjaamassa rokotuksiin tulevia asiakkaita.

Suomessa maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät henkilöt, raskaana olevat, kaikki yli 65-vuotiaat, alle 7-vuotiaat lapset, sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmään kuuluvat, varusmiespalveluksen aloittavat sekä vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri. Tällä kaudella influenssarokotuksien kysyntä on ollut todella suurta, joten on päädytty antamaan rokotteita vain riskiryhmään kuuluville henkilöille. (THL, 2020) Jokaiselta rokotukseen tulleelta asiakkaalta kysyimme, onko hän aikaisemmin ottanut influenssarokotusta. Moni hyvin iäkäskin ihminen otti rokotuksen vasta ensimmäisen kerran, koska ajattelee sen olevan erityisen tärkeä nyt pandemia-aikana. Pandemian vaikutus rokotusten menekkiin on ollut selvästi huomattavissa.

Osaaminen tarkoittaa yksilön pätevyyttä jonkin tietyn tavoitteen toteuttamisessaParhaillaan elettävän Covid-19 pandemian vuoksi sosiaali- ja terveysalan ammattialaisten osaamistarpeet ovat joutuneet uusiin haasteisiin, ja tilanteet ovat voineet muuttua hyvinkin nopeasti. Pandemia on aiheuttanut ennennäkemättömän laajan osaamistarpeen moniin erikoisosaamista vaativiin tehtäviin. Käynnissä olevan sosiaali- ja terveysalan ammattialaisten jatkuvan oppimisen tiekartan, eli SOTETIE-hankkeen tavoitteena on vastata sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten uudistuviin osaamistarpeisiin. Hankkeen tarkoituksena on tukea jatkuvaa oppimista ja työelämälähtöisyyttä. (Ryttyläinen-Korhonen, 2020)

Opetushallituksen tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2035 yksi tärkeimpiä geneerisiä osaamistaitoja on asiakastyön kehittämistoiminnan osaaminen. Lisäksi vuorovaikutus-, viestintä- ja kommunikaatio-osaamista pidetään tärkeänä osana geneerisiä taitoja. On siis selvää, että sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan jatkuvan oppimisen taitoa ja joustavuutta. (Opetushallitus, 2019)

Kaikki rokotuksiin osallistuneet asiakkaat kuuluivat riskiryhmään ja suurin osa asiakkaista oli ikä ihmisiä. Terveyskeskuksessa pandemia-ajan ohjeet oli huomioitu tarjoamalla jokaiselle asiakkaalle käsidesiä ja maski sekä odotustilan tuolit oli asetettu turvavälejä noudattaen. Suurin osa asiakkaista saapui terveyskeskukseen maskin kanssa ja noudatti ohjeita hyvin. Kohtasimme myös joitakin haastavia asiakkaita, jotka kyseenalaistivat annettuja ohjeita. Varsinkin maskin käyttö aiheutti joillekin haasteita. Miksi maskia pitää käyttää? Saako sen jo ottaa pois? Mitä hyötyä maskista on?

Asiakkaan ohjaamisen tarve on myös selvästi korostunut pandemian myötä ja mielestämme oli välttämätöntä, että odotustilassa oli yksi hoitaja ohjaamassa asiakkaita ja muistuttamassa toimintaohjeista sekä tarkkailemassa asiakkaiden vointia rokotuksen jälkeen. Osa asiakkaista tuli odottamaan jopa puoli tuntia ennen omaa varattua aikaa, joka taas lisäsi ruuhkaa odotustilassa.

Asiakkaan aito kohtaaminen ja kuuleminen edellyttävät sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselta vuorovaikutustaitoja. (Arell-Sundberg, Cederberg, Holvikivi & Laanterä ym.,2020) Myös SOTETIE-hankkeen raportissa asiakaslähtöinen työskentely nostetaan yhdeksi tärkeäksi kehittämisen kohteeksi. (Ryttyläinen-Korhonen, 2020)

Joukkorokotukset ovat mielestämme hyvä esimerkki tilanteesta, jossa on tärkeää kohdata asiakas yksilöllisesti ja ohjata asiakaslähtöisesti työn rutiininomaisuudesta huolimatta.

Arell-Sundberg M., Cederberg A., Holvikivi J., Laanterä S., Lillbacka R., Lintula L, Moisanen K., Nummela A., Rajala K., Saunders H. & Timonen-Kallio E. (2020). Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten geneerinen osaaminen. Verkkojulkaisu. Haettu 27.11.2020 osoitteesta https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/343283/URNISBN9789523442535.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Opetushallitus. (2019). Osaaminen 2035. Haettu 27.11.2020 osoitteesta https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/osaaminen_2035.pdf

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2020). Influenssarokote. Haettu 27.11.2020 osoitteesta

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/influenssarokote

 

 

Leave A Reply