Naisyrittäjät tukeutuvat toisiinsa VENLA-valmennuksessa

0

VENLA-valmennus on osa VENLA – koulutusta verkossa ja langattomasti (ESR) -hanketta, jolla tuetaan yrittäjänaisia liiketoiminnan kasvuun ja kannattavuuteen. Valmennuksen keskeinen osa on verkossa toteutetut valmennusmateriaalit, kuten työkortit ja videot. Niiden kautta tarkastellaan oman yrityksen nykytilaa ja asiakaslähtöisyyttä. Verkkovalmennuksen rinnalla järjestetään työpajoja ja tarjotaan omavalmentajan tuki. Valmennus on käynnistynyt keväällä 2019 ja sitä on kehitetty matkan varrella. Keväällä 2020 keskeiseksi elementiksi on noussut yrittäjien välinen vertaistuki.

Vertaistuen tärkeys ja mahdollisuudet on huomattu erityisesti työpajoissa, joissa on syntynyt hedelmällistä keskustelua. Tästä nousi ajatus ryhmäohjaustapaamisista, joka otettiin käyttöön uutena toimintamuotona keväällä 2020. Ensimmäinen tapaaminen oli kasvokkain, mutta koronapandemian myötä tapaamiset ja työpajat siirrettiin verkkoon. Tämä oli hankkeen näkökulmasta hyvä ratkaisu, sillä verkkotyöskentelytaidot ovat tulevaisuuden taitoa. Suurin osa valmennettavista eivät olleet käyttäneet verkkokokousvälineitä aiemmin, mutta rohkaistuivat kokeilemaan, jotta pääsivät mukaan antoisiksi koettuihin tapaamisiin.

Verkkotapaamisten yhteishengestä kumpusi myös kuvagalleria, jossa on mukana valtaosa hankkeen osallistujista. Venlat halusivat yhdistää voimansa ja tulla porukkana esille. Niin syntyikin idea valokuvagalleriasta, joka kasvokuvien ja mahdollisen rekvisiitan kautta pyrkii kuvastamaan kunkin ammattitaitoa. Toivotaan, että se herättää kiinnostusta niin Venlojen palveluihin kuin VENLA-hankkeeseenkin!

Yhteiskuva Venloista
Yhteinen kuvagalleria

Venlojen verkostosta on löytynyt myös tukea erilaisiin kokeiluihin, kuten jumppien toteuttamiseen verkon kautta ja esimerkiksi videoiden toteuttamiseen. Kokemuksia ja palautetta on jaettu paitsi tapaamisissa, myös Facebookissa valmennuksen omassa ryhmässä.

VENLA – koulutusta verkossa ja langattomasti -hanke on osarahoitettu Hämeen ELY-keskuksen myöntämällä Euroopan sosiaalirahaston tuella. Hankkeen tavoitteena on edistää yrittäjänaisten liiketoiminnan kasvua Hämeessä. HAMK toteuttaa hankkeessa VENLA-valmennusta ja LAB-ammattikorkeakoulu Digiliiketoiminnan Taskukoulun.

Kuva Marjo Vaalgamaasta

Marjo Vaalgamaa toimii projektipäällikkönä HAMK Smart -tutkimusyksikössä VENLA – koulutusta verkossa ja langattomasti (ESR) -hankkeessa ja Robo oppii (ESR) -hankkeessa.

Leave A Reply