Hackathon verkossa– uhka vai mahdollisuus?

0

WhatsUp 2.0 -hankkeessa päätettiin rohkeasti siirtää suunnitellut hackathonit verkkototeutuksiksi. Hackathon on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kokoontuu fasilitoidusti ja ennalta sovituksi ajaksi työstämään ratkaisuja annettuihin haasteisiin. Yhdistävää näille tapahtumille on osanottajien asenne, kyky hypätä tekemään jotain uutta ja mielenkiintoista. Miten me siinä lopulta onnistuimme?

Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen Hämeen ammattikorkeakoulussa koronaviruksen iskiessä maanlaajuisesti. HAMK ennakoi hienosti kokoontumisten rajoituksia ja pääsimme hanketiimin kanssa hyvissä ajoin pohtimaan sovittujen hackathonien toteutusta rajoitusten puitteissa. Päätimme yksimielisesti siirtää hackathonit toteutettavaksi verkkoon. Online-hackathonit olivatkin ensimmäisiä laatuaan tällä formaatilla toteutettuna HAMKissa.

Kaksi hackathonia järjestettiin alkuperäisen ajatuksen mukaan Forssan ja Riihimäen alueiden kanssa, ainoana erona suunnitelmiin peilattuna täysin verkkototeutuksena. Forssan toteutuksessa suunniteltiin Foxa Oy:n toimeksiantamaa materiaalipankkia sekä Riihimäen toimeksiannossa kehitettiin kaupunkipyöräsovellusta yhdessä Riihimäen kaupungin ja KaaKau Oy:n kanssa.

Tapahtumien muokkaaminen livevedoista verkkoon alkoi hyvin pian ensimmäisten koronaviruksen varotoimenpiteiden alettua. Meidän onneksemme hackathonien konkreettinen toteutusmalli ja fasilitointi oli HAMK Design Factoryn väen hallussa, joten kokenein ja varmoin ottein hackit muokkaantuivat ainutlaatuisiksi verkkototeutuksiksi ripeällä tahdilla. On hienoa huomata, kuinka tehokkaasti talossamme pystytään reagoimaan poikkeustilanteisiin.

Opiskelijoita saimme molempiin hackathoneihin kerättyä mukavasti, erityiset kiitokset tätä meidän kanssa yhdessä tehneille HAMKilaisille! Hackathonien puitteissa oli mahtavaa tehdä yhteistyöstä niin kv-opiskelijoiden kuin toisen asteen opiskelijoiden kanssa. Virtuaaliset tiimit työstivät annettuja toimeksiantoja tehokkaasti päivän ajan verkossa ja fasilitaattorit sukkuloivat tiimien keskusteluissa mukana. Työkaluina hackathonien järjestämisessä käytettiin yhteisiin osuuksiin ja puheenvuoroihin Zoomia sekä työskentelyyn Microsoft Teamsia. Opiskelijoille oli runsaasti materiaalia tarjolla haasteiden ratkomiseen ja työpajoihin valmisteltiin myös erilaisia työkortteja työn etenemisen ohjaukseen ja työtahdin ylläpitoon oikeassa aikataulussa.

Hankkeiden välistä yhteistyötä

Suomeksi käydyssä Riihimäen hackathonissa tuettiin kaupunkipyöräjärjestelmän käyttöönottoa kehittäen lennokkaita ideoita yhden palvelun periaatteella toimivasta kaupunkipyöräsovelluksesta. Hackathonin toimeksiantajana toimi HAMKin koordinoima PYÖRÄ-hanke yhdessä Riihimäen kaupungin kanssa. Hackathoniin kutsuttiin liikennealan ja tieto- ja viestintätekniikan korkeakouluopiskelijoita. Avauspuheenvuorossa Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko toivotti ennalta toimitetussa videotervehdyksessään kaikki tervetulleiksi ja tsempit päivään. Toimeksiantajana toimineen KaaKau Oy:n Aleksanteri Repo piti livenä puheenvuoron ja johdatteli kattavasti päivän aiheen pariin. Puheenvuoron jälkeen osallistujat saivat esittää kysymyksiä toimeksiantoon liittyen. Tämä oli erittäin hyvä lisä, jotta päästiin oikeaan suuntaan hackathonin tuotosten suhteen.

Jo ennalta osasimme aavistaa, että verkkototeutuksissa yhtenä suurena haasteena tulee olemaan fyysisen vuorovaikutuksen puute. Kasvokkaisviestinnän merkitys erityisesti intensiivisissä työpajoissa korostuu, mutta onneksi saimme vangittua innokkuuden fiilistä tiimien kesken myös verkossa. Verkkototeutuksissa on tärkeää olla selkeitä välietappeja, jotta työskentelyn etenemistä voidaan seurata. Ohjaajien neuvojen ja tsemppaamisen merkitys korostuu, jotta epäilyt omaan tekemiseen hälvenee. Normaalisti pitchauksessa usein persoonan karisma ratkaisee ideaakin enemmän. Verkkototeutuksissa onkin erityisen hyvä muistuttaa esityksen visuaalisuuden tärkeydestä, selkeydestä ja siitä, että pitchaus on harjoitusta myös työelämän tarpeisiin.

Iltapäivällä kuulimme neljä mahtavaa pitchiä, joista kolme käsittelivät sovellusta ja yksi mobiilimaksamista. Oli upeaa huomata, kuinka erilaisia tulokulmia neljä eri ryhmää olivat keksineet. Tuomaristo päätyi valitsemaan voittajaksi tiimin, jonka sovellus oli kohdennettu toteutettavaksi Riihimäellä, mutta on skaalattavissa laajemmin kansallisesti. Lämpimät onnittelut vielä kerran voittajille!

’’Respect your own ideas!’’

Forssan hackathonissa tavoitteena oli tekstiiliyrityksen materiaalipankin ideointi ja suunnittelu. Toimeksiantaja Foxan haasteena on ylijäämäkankaat, joiden kierrätys on rajoitettua niiden sisältämien suoja-aineiden ja muovikalvojen vuoksi. Uudelleenkäyttö täytyy siis suorittaa jatkokäyttönä, itse kangasta ei saada uusiokäyttöön. Kankaat ovat yritykselle ongelmajätettä ja vievät varastossa tilaa. Yrityksen aiemmin teettämä ylijäämäkankaisiin liittyvä opinnäytetyö toimi hackathonin ennakkomateriaalina.

Forssan hackathon aloitettiin tukija ja innovaattori Pekka Ketola innovaatiopuheella. Tämä luento johdatteli opiskelijat hyvin hackathonin haasteisiin positiivisella mindsetillä. Avauspuheenvuorosta vastasi Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän rehtori Maarit Silvius. Olemme kiitollisia, että saimme ammattitaitoiset puhujat tilaisuuden alkuun. Tästä oli hyvä startata päivän työskentely! Foxa Oy:n Johanna Rämö jatkoi omassa puheenvuorossaan toimeksiannon tarpeellisuudesta ja haasteista. Päivässä erittäin piristävää oli opiskelijat, joita oli niin HAMKilta kuin Forssan ammatti-instituutista.  Tämä oli oiva startti yhteistyölle oppilaitosten välillä! Kokoonpano aiheutti mietittävää kielivalinnan osalta, koska HAMK:n puolelta osallistui myös kv-opiskelijoita, toisaalta taas FAIN:n toive oli suomenkielinen kommunikointi. Päätettiin tehdä materiaalit englanniksi ja FAI:n porukasta tehtiin oma ryhmänsä, jotta työkielenä säilyi suomi. Näin ryhmät muodostuivat kv-ryhmäksi ja FAI:n ryhmäksi.

Työskentelyt käynnistyi hienosti ja ryhmät lähtivät alusta asti hakemaan hyvin erilaisia ratkaisuja annettuun haasteeseen. Ohjaajat pörräsivät jälleen molemmissa ryhmissä seurailemassa edistystä ja antamassa vinkkejä. Molemmat tiimit saivat kiteytettyä ideansa iltapäivään mennessä ja valmisteltua perusteelliset pitchit. Voittajaksi valikoitui FAI:n ryhmä, jonka idea ylijäämämateriaalien verkkokaupasta oli hyvin skaalattavissa. Toisen ryhmän idea kankaan myynnistä hevosalalle jatkojalostettavaksi valmiiksi tuotteiksi herätti myös liiketoimintamallin kannalta mielenkiintoa ja todettiin, että molemmat ratkaisut ovat käyttökelpoisia jopa yhdessä. Onnittelut voittajatiimille ja kiitokset kaikille osallistumisesta!

Yhteenvetona voidaan todeta, että hackathonit hyvin suunniteltuina ja valmisteltuina toimivat verkossa oikein mainiosti. Pieniä teknisiä haasteita sattuu aina matkanvarrelle, mutta kun kaikki on varustettu hyvällä fiiliksellä ei pienet kommellukset vaikuta tapahtumien toteutukseen! Voittajatiimit palkittiin toimeksiantajien lahjoittamilla tuotepalkinnoilla sekä 50€ arvoisilla S-ryhmän lahjakorteilla.

Kiitos yhteistyöstä HAMK Design Factory, KaaKau Oy, Riihimäen kaupunki, Foxa Oy, Forssan ammatti-instituutti, Ideascout Oy, Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä, PYÖRÄ – kaupunki- ja yhteiskäyttöpyörät -hanke sekä te kaikki HAMKilaiset, jotka mahdollistitte verkkototeuksien onnistumisen. Jääkää kuulolle, Hämeenlinnan hackathon on vasta tulossa!

 

 

 

 

 

 

Minna Tarkkala työskentelee HAMK Smart -tutkimusyksikössä liiketalouden kehittämisasiantuntijana. Vapaa-ajallaan hän liikkuu luonnossa öitä myöden ja touhuaa pienen poikansa ja hevosten kanssa. Minna on HAMKin alumni ja syventää parhaillaan osaamistaan opiskellen työn ohessa kauppatieteiden maisteriksi Turun yliopistossa.

Minna on HAMKissa mukana seuraavissa projekteissa:

  • Projektipäällikkönä WhatsUp 2.0 -yritys – korkeakoulu yhteistyön vahvistaminen käytännöllisillä kokeiluilla -hankkeessa
  • Kehittämässä HAMK Smartin palveluja ja avustamassa yksikön viestintää
  • Viemässä viestä avoimesta datasta ja Tavastia Eventsista AvoinHäme -hankkeessa
  • ÄlyKaupunki -hankkeessa asiantuntijana ja koordinaattorina
  • Kehittämässä opiskelijayhteistyötä

Minna on tehnyt jo useamman pätkän HAMKissa eri yksiköissä, joten nykäise hihasta mitä mieleen tuleekaan!


Sofia Welling toimi WhatsUp 2.0 -hankkeessa projektikoordinaattorina, vastuullaan erityisesti visuaaliset materiaalit. Sofiaa on aina kiinnostanut miten ihmisaivot toimivat ja mitä ne tuottavat mielikuvituksen avulla. Hän haluaa tukea luovan mielen toimintaa ja antaa sen yllättää kerta toisensa jälkeen. Sofia on opiskellut kulttuurituottajaksi ja hänen mielestään taide ilmentää mielen hulluimpia koukeroita visuaalisiksi tuotoksiksi.

WhatsUp 2.0 – yritys-korkeakouluyhteistyön vahvistaminen käytännöllisillä kokeiluilla -hankkeessa tavoitteena on:

  • Kiihdyttää yritysten tuote- ja palvelukehitystä
  • Edistää kokeilukulttuuria monialaisten opiskelijatiimien ja asiantuntijoiden avulla
  • Vahvistaa alueellista osaajaverkostoa ja saavutettavuutta

Hankkeessa toteutetaan yksittäisiä kokeiluja sekä intensiivisiä kehittämistyöpajoja hackathonien muodossa Kanta-Hämeen alueella.
Toteutusaika: 1.1. – 31.5.2020
Rahoittaja: Hämeen liitto

Lisätietoja: https://www.hamk.fi/whatsup2

Leave A Reply