Vaihtoreissu Skotlantiin Dundeen yliopistoon

0

Meikä oli vaihdossa Skotlannissa Dundeen yliopistossa.

Koko prosessin ajan sai HAMKilta suuresti apua, aina paikan valitsemisesta opintopisteiden saamiseen asti. Raha-asiat totta kai piti selvittää Kelan kanssa. Koko vaihto meni minun elämän top 3 parhaisiin kokemuksiin, työmäärä oli sopiva ja 5 kk reissu oli juuri sopiva määrä tutustua vaihtomaahan, kaupunkiin ja korkeakouluun. Isoin ero oli siinä, että koulu oli yliopisto ei AMK, joten teoriaa oli hiukan enemmän, mutta insinöörikoulutus tuntui olevan hiukan erilainen myös Brittien saarella. Teorian lisäksi käytäntöä oli sama määrä viikossa, ja kurssin loppupuolella paino oli tenteissä, mutta iso osa arvosanaa muodostui myös labraharjoitteluista ja niiden kirjaamisesta.

Vapaa-ajalla tuli juhlittua paljon, mutta tarkoituksella valitsin kohdepaikaksi maan, jossa on historiaa noin tuhannen vuoden ajalta, joten sai hyvän tasapainon ja ”lomareissu”-fiiliksen. Asuin koulun asuntolassa, oma pikku huone, jossa vessa. Tämä oli hieman kallis, mutta kokemus oli vähintäänkin villi. Omalla kohdalla oppiminen oli kouluaineiden lisäksi koulun ulkopuolella. Oma englannin kielen taitoni oli erittäin hyvä ennen reissua, mutta reissun jälkeen on se vain parantunut, esimerkiksi hyvän ääntämisen lisäksi oppi kieltä käyttämään vaivattomasti keskustelussa, tarkoittaen että keskustelun aloittaminen tai siihen lähteminen vieraalla kielellä ei ole ongelma. Tätä kieliosaamista pystyy hyödyntämään työelämässä vähintäänkin hyvin.

 

Mikael Lehtonen opiskelee HAMKissa Mechanical Engineering and Production Technology -koulutuksessa ja vietti kevätlukukauden 2019 vaihdossa Skotlannissa University of Dundeessä.

Leave A Reply