Aloitin sairaanhoitajaopiskelut HAMKissa tammikuussa 2018. Heti opiskelujen alussa aloin kysellä opinto-ohjaajaltani, voisinko tehdä ensimmäisen harjoitteluni Turkissa. Hyvä kuitenkin, että se ei heti onnistunutkaan ja teinkin hoitotyön perusteet Suomessa. Olen alanvaihtaja, eikä minulla ole aikaisempaa kokemusta hoitoalalta. Vuoden verran kypsyttelin mielessäni harjoitteluajatusta Turkkiin ja aloinkin selvittää mahdollisuutta kyseiseen sairaalaan jo heti opintojen alussa. Opinto-ohjaajani ja kv-koordinaattorini antoivat vihreää valoa kun kyselin sisätautiharjoittelun mahdollisuutta Alanya Hospitaliin. Olin tehnyt Suomessa hoitotyön perusteet, mielenterveys- ja päihdetyö sekä kirurgisen harjoittelun ennen Turkkiin lähtöä. Oli todella hyvä, että minulla oli jo oheiset harjoittelujaksot käytynä ennen kuin suunnistin vieraalle maaperälle.
Otin yhteyttä Baskent University Alanya Hospital Case Manageriin. Katsoin sairaalan kotisivuilta henkilön yhteystiedot. Sairaala oli minulle tuttu, koska olen käynyt vuosia lomalla Alanyassa ja ollut mukana Kotikirkon ja Turkki-kirkon vapaaehtoistyössä. Vuorotteluvapaalla 2015 olin 2 kuukautta Alanyassa ja opiskelin Tömer Universityssä turkkia, mikä oli yksi mielenkiintoisimmista jaksoista elämässäni. Naisena Alanyassa voi liikkua aika vapaasti ja siksi rohkeninkin lähteä oheiseen kaupunkiin yksin. Minulla oli myös ystäviä Alanyassa ja asuinkin ystäväni luona harjoitteluajan. Ystäväni asunto oli lähellä sairaalaa, joten se helpotti kulkemista työhön. Turkki on minulle tuttu maa ja samoin sen kulttuuri ja uskonto, joten tiesin, että haasteita tulee, mutta olin jo nähnyt niin paljon kaikenlaista, että ajattelin selviytyväni hyvin, enkä pienistä hätkähdä.
Lennot, asumisen ja muun elämisen Turkissa maksoin itse. Turkissa on halpaa asua ja ruoka on halpaa sekä matkustaminen, joten hyvin pärjäsin aikuiskoulutustuella. Sairaalassa oli ilmainen ruoka ja kahvit/teet kaikille työntekijöille ja myös minulle. Ruoka oli hyvää ja monipuolista, keittoa, lihaa, kanaa, runsaasti kasviksia ja jälkiruoka, sillä pärjäsi oikein hyvin päivän. Ruokalassa sain olla huomion keskipisteenä, sillä minut huomattiin länsimaalaisena, monet tulivat kysymään olinko se opiskelija ERAMUS-järjestelmän kautta. Olin ensimmäinen sairaanhoitajaharjoittelija Alanya Baskentissa, joten ihmettelyä riitti.
Minut otettiin hyvin vastaan Alanya Baskentissa suomalaisena sairaanhoitajaharjoittelijana. Nuori työntekijä ohjasi minut heti sairaalan ovelta henkilön luo, joka jo odotti minua toimistossaan. Hän otti vaaditut dokumentit eli Student Application Form, Leaning Agreement, Registration-Form, Letter of Acceptance, Transcript of Records, Passport Size Photos, Student ID Card ja minut ohjattiin 7. kerrokseen, jossa harjoittelupaikkani sijaitsi. Minut esiteltiin tuutorille, joka ei osannut sanaakaan englantia eikä tämä osastonhoitajakaan osannut englantia, joten turkin opiskelusta oli hyötyä. Osastonhoitaja sanoi, että juokset vaan tuutorisi perässä ja minähän aloin sitten juosta. Siitä se lähti ensimmäinen harjoittelupäivä käyntiin. Minä ihmettelin ja hoitajat ihmettelivät, koska olin ensimmäinen suomalainen sairaanhoitajaharjoittelija osastolla.
Aloitin päivän klo. 8.00 ja lopetin 15.30 Perjantaisin olin 8.00-13.00. (yht. 37 h/vk). Päivä alkoi aamuraportilla, jonka aamuvuorolainen antoi. 5-7 eri alan lääkäriä tuli osastollemme tiskin taakse ja sairaanhoitaja kertoi potilaiden nimet, huoneen, diagnoosin/voinnin, lääkityksen ja vakuutuksen. Osastolla oli 10 potilasta, jos se oli täysi. Potilaat olivat turkkilaisia, saksalaisia, norjalaisia, ruotsalaisia, venäläisiä ja suomalaisia yms. Aamuvuorossa oli kaksi sairaanhoitajaa ja iltavuorossa oli yksi. Useimmat hoitajat perehdyttivät minua hyvin ja kertoivat pikkutarkasti, miten esimerkiksi tiputus laitettiin tippumaan ja kuinka tippa vaihdettiin. Olin mukana kaikessa mahdollisessa hoitotyössä. Sain tutustua myös tarkkailuosastoon, kriittisesti sairaiden hoitoon, laboratorioon, johon verinäytteet menivät, leikkaussaliin ja lastenosastoon. Näillä kaikilla osastoilla oli suomalaisia potilaita, joten minut pyydettiin aina sinne missä oli suomalainen. Lääkäri teki aamulla ja iltapäivällä osastokierroksen, jossa sain olla mukana toisten sairaanhoitajien kanssa.
Aamuin ja illoin otettiin vitaalit (verenpaine pumpattavalla mittarilla, happisaturaatio ja lämpö). Vitaalit kirjattiin lomakkeelle käsin sekä oliko potilaalla lisähappi. Sairaanhoitajat muutenkin kirjasivat kaikki asiat käsin potilaan lomakkeille sekä myös kolmeen erilaiseen muistiinpanokirjaan. Koneelta katsoin aamulla ensimmäiseksi uudet potilaat, potilaiden diagnoosit sekä laboratoriotulokset. Lääkärin kierron jälkeen oli kahvitauko, joskus kipaisin kahvilaan kahville, mutta useimmiten otin kahvikupposen tiskin ääreen, samoin tekivät muut hoitajat. Kun huoneen kutsukello soi riensimme auttamaan potilasta. Aamusta oli myös lääkkeiden jako, johon sain osallistua ja se olikin mielenkiintoista.
Vuorovaikutus pelasi tosi hyvin hoitajien kanssa, koska jouduin työskentelemän paljon Turkinkielellä, varmistin asioita monta kertaa, että olin ymmärtänyt esimerkiksi lääkkeen antamistavan oikein. Alussa oli haasteellista juuri lääkkeiden kanssa, mutta lopussa homma sujui jo aika itsenäisesti. Selkeästi luottamus hoitajien ja minun välillä kasvoi loppua kohti. Olin alusta asti aktiivinen ja osallistuin kaikkeen mihin vaan hoitajat menivät ja pyysin saada tehdä asioita heidän ohjaten vierellä. Näin rohkeus kasvoi ja sain varmuutta asioihin.
Tunsin itseni tosi tarpeelliseksi, osaamistani ja apuani sairaalassa todella tarvittiin ja se ilmaistiinkin. Monet suomalaiset vanhemmat potilaat olivat onnellisia, kun näkivät suomalaisen sairaanhoitajaharjoittelijan osastolla, ja he ilmaisivat sen kyllä kiitoksin ja halauksin. Työn tempo oli nopeaa ja alussa tunsinkin itseni hitaaksi, koska en vielä osannut hommia. Mutta loppua kohti pärjäsin siinä missä muutkin hoitajat.
Ramadanin alettua jotkut hoitajat eivät syöneet eikä juoneet ja olivat aika väsyneitä. Olin iloinen kun sain helpottaa heidän työtään siltä osin kun vastuuni salli. Osastolla oli myös kaksi nuorta turkkilaista sairaanhoitajaharjoittelijaa kolmena päivänä viikossa. Heidän kanssaan oli kiva tehdä työtä yhdessä, jaoimme lääkkeitä vuorotellen ja otimme vitaaleita vuorotellen sekä EKG:tä otimme yhdessä. Opetin heille kahvitaolla englantia ja he opettivat minulle turkkia.
Hoito oli hyvää ja tehokasta. Potilaat tuli huonossa kunnossa sairaalaan, mutta jo muutaman päivän päästä he olivat valmiita jatkamaan lomaansa. Palvelu pelasi hyvin sairaalassa. Potilaan päästyä sairaalasta, hänet ohjattiin toimistoon, jossa hänelle selvisi paperi/vakuutus ja maksu asiat, sitten hänelle soitettiin taksi, joka vei hänet apteekkiin ja sitä kautta hotellille. Kun vakuutus oli kunnossa kaikki pelasi hyvin.
Tärkein oppi oli harjoittelussa, että ystävällisyys ja lempeys voittaa aina aikanaan. Jos on vieras maa ja vieras kulttuuri tulee aina törmäystä, mutta ystävällisyydellä ja puhumalla asioista yhteys löytyy. Armollinen kannattaa olla itselleen kun on vieraassa maassa ja vieraskieli ja uudet tehtävät niin hetki menee ennen kun asiat sisäistää, mutta lopulta työ alkaa sujua ja siitä tulee palkitsevaa. Yleensä näyttää olevan, että pari viikkoa menee pääpyörällä, mutta sitten homma alkaa luistaa.
Aamulla toivotimme toisillemme hyvää huomenta ja kolay gelsin eli tulkoon työsi kevyeksi. Se oli kaunis tapa aloittaa työpäivä !
Suosittelen lämpimästi harjoittelua Turkkiin !
