Mikä opinnoissa on parasta? – Biotalouden ICT-insinöörit kertovat

0

HAMKin tieto- ja viestintätekniikka, biotalous on yhä uutuuttaan huokuva koulutusohjelma. Biotalouden ICT-insinööriksi on tähän mennessä valmistunut vasta kuusi henkilöä. Kysyin alan opiskelijoilta, mikä sai heidät hakemaan alalle ja mikä opinnoissa on ollut parasta.

Parasta hyvä meininki

– Alun perin koulutus kiinnosti, koska olin jo pitkään ollut kiinnostunut ympäristöstä ja kierrätyksestä, kertoo ensimmäisen vuoden opiskelija Heini Jauhiainen.

– Opiskelussa parasta on tietyntyylinen hyvä meininki! Ympäristö on kannustava: saamme rakentavaa palautetta, tukea opiskeluun ja oppimiseen, ja opettajilta voi kysyä koska vain mitä vain. Opettajien puolelta on luotu hyvä ilmapiiri, Jauhiainen jatkaa.

Heinin kuva ja kommentti: hyvä meininki

Edes etäopiskeluun siirtyminen ja kasvanut vastuu omasta opiskelusta ei ole haitannut Jauhiaista.

– Perheellisenä etänä oleminen helpottaa arkea. Aamulla kun herää, pääsee suoraan opiskelun pariin, Jauhiainen nauraa.

Parasta ihmisten kanssa puljaaminen

– Olen ollut haltioissani sosiaalisuudesta, hymyilee toisen vuoden opiskelija Henrik Haarlo.

– Parasta on ollut ihmisten kanssa puljaaminen. Opiskelu tapahtuu ihmisinteraktion kautta, toimeksiantajan kanssa, kun keskustelemme yhdessä, miten toimitaan, kysytään mikäs maistuis, mitäs voitais sulle tehdä ja lopulta pähkäillään, että mitäköhän se oikeasti meinas toimeksiannollaan. Opiskeluprojektit ovat antaneet palkitsevia turhautumisen hetkiä, kun olemme pohtineet, miten ihmeessä haluttu toimeksianto saadaan kasaan –  mutta kun lopulta saadaankin, niin se on käsittämättömän siistiä, Haarlo jatkaa.

Henrikin kuva ja kommentti: ihmisten kanssa puljaaminen

– En osannut odottaa tällaista. Odotin, että opiskelu olisi oppitunteja ja kokeita, mutta tehokkaammin ja paremmin oppii juttuja, kun teemme ihmisten kanssa. Yksintehtävät ovat olleet odotettua enemmän taka-alalla, alun perin juuri biotalouden vetämänä koulutukseen hakenut Haarlo kertoo.

Kuten arvata saattaa, nykyinen etäopiskelu ei vastaa Forssan kampuksen sosiaalista elämää. Haarlo myöntää olleensa aluksi katkera tilanteesta.

– Etänä luurit päässä tekeminen on usein tavoitehakuista, eikä asioita voi selittää esimerkiksi käsien avulla auttaen. Mutta kuten sananlaskussa todetaan, ihmiset ovat hyviä sopeutumaan, vain torakka on parempi, Haarlo sanoo.

Tilanne on kuitenkin parempi kuin vuosi sitten.

– Nythän ihmisillä toimii mikit. Siedettävämmäksi menee koko ajan, Haarlo päättää.

Parasta yhteistyö yritysten kanssa

Toisen vuoden opiskelija Anne Räsänen valitsi biotalouden opinnot niiden tulevaisuuden näkymien vuoksi.

– Tämä on tulevaisuuden ala. Tässä yhdistyvät ympäristö, kestävän kehityksen arvot ja tekniikka. Lisäksi kaikilla aloilla tarvitaan tieto- ja viestintätekniikkaa. Jos teollisuus 4.0 lisääntyy, pystyn ymmärtämään ja auttamaan organisaatioita sen kanssa. Sisältöjä voi hyödyntää millä tahansa alalla, ei välttämättä tarvitse olla biotalouden alalla, että pystyisimme tekemään asioita paremmin ja kestävämmin, Räsänen innostuu.

Annen kuva ja kommentti: yhteistyö yritysten kanssa

Räsäsen mielestä opinnoissa on ollut parasta yritysyhteistyö.

– Ihanaa, että opintojen joka moduulissa on toimeksiantaja, joka liittyy opintojen sisältöihin. Teemme oikeita asioita yrityksille, kuten Jätekamut-projektissa, Räsänen kertoo.

Opintojen yritysyhteistyö sai Räsäsen kiinnostumaan myös nykyisestä harjoittelupaikastaan, jossa muun muassa mitataan puurakenteita ja rakennusten elinkaarta.

Räsänen kirjoitti hiljattain pidemmältikin omista opinnoistaan. Lue Räsäsen blogijulkaisu.

Parasta monipuolisuus

Ensimmäisen vuoden opiskelija Eemi Salolle tärkeintä on ollut alan monipuolisuus.

– Ei ole vain se yksi tietty aihe mihin perehdytään, vaan monipuolisesti eri aiheita, Salo kertoo.

– Aina tekniikasta, tietokoneista ja tietokoneen eri ohjelmista kiinnostuneena oli positiivista huomata opintojen alussa, että koulutusohjelmaan kuului myös videokuvaaminen annetusta aiheesta, jota sai itse soveltaa, kunhan oli yhä hyvän maun rajoilla, Salo jatkaa.

Eemin kuva ja kommentti: monipuolisuus

Salo oli aiemminkin editoinut videoita, mutta vapaa-ajan harrastus oli jäänyt vähäisen materiaalin takia. Ei ollut kameraa, jolla kuvata, tai materiaalia, mitä muokata. Opiskelussa tehtäväksi annettu video saikin Salon innostumaan uudelleen.

– Nyt oli hyvät ammattitason laitteistot, joilla kuvata ja siihen päälle studion green screen -tausta. Osana biotalouden tieto- ja viestintätekniikan markkinointitiimiä olen myös saanut lisää kuvaus- ja editointitehtäviä, mikä on edistänyt oppimistani, Salo kertoo.

– Tällä hetkellä ihanne urapolkuni olisi jatkaa kuvaamisen ja editoinnin parissa, mutta nyt on vasta ensimmäinen vuosi opintoja lähenemässä loppuaan ja tulossa on vielä lisää erilaisia kiinnostavia aiheita, kuten 3D-tulostaminen, joka myöskin kiinnostaa, vaikka vielä ei kokemusta olekaan. Saa nähdä, mihin sitä lopulta päätyy, tyytyväinen Salo sanoo.

Tieto- ja viestintätekniikka, biotalous
HAMKin Forssan kampus
Lue lisää koulutuksen sivulta tai vieraile biotalouden tieto- ja viestintätekniikan Facebook-kanavalla.

Leave A Reply