Missä olemme, mihin menemme?

0

Muistatko vielä autoilijan tiekartan? Pienen, lähes taskukokoisen lehdykän, josta sai kerroksia avaamalla aikaiseksi ison Suomen kartan. Entä vuosien takaiset kesälomareissut, joita suunniteltiin oheisen kartan avulla? Ennakkoon ehkä viivoittimella mittailtiin, kumpaa reittiä kannattaa ensimmäiseen kohteeseen suunnistaa ja luettiin sanomalehdestä isoimmista tietöistä. Ja kun automatka sitten tosipaikassa pysähtyi juuri niihin tietöihin ja etenemistä odoteltiin kuumassa autossa ilman ilmastointia, tunteet saattoivat hieman kiehahtaa.

Nykyäänkin lomamatkoja suunnitellaan, mutta ajoreitit voidaan katsoa suoraan karttaohjelmista ja navigointisovellus osaa varoittaa ruuhkista reaaliajassa. Samoin autojen tekniikka on parantunut ja ajaminen on reippaasti mukavampaa kuin ennen.

Samanlaisesta muutoksesta on myös kyse, kun HAMKissa tehdään hallittua kokonaisarkkitehtuurityötä. Sen tavoitteena on luoda organisaatiolle karttaa siitä, mihin ollaan menossa ja millä keinoin. Kun nykytilanteesta on riittävän selkeä kuva, voidaan myös ennakoida mahdollisia muutostilanteita ja reagoida niihin nopeastikin. Lisäksi strategian ja muiden ohjaavien toimien muodostama tavoitetila auttaa kokonaisuuksien ja yhteyksien tunnistamisessa. Päällekkäinen tai täysin ristiriitainen työ poistuu ja jokaisen työ vie HAMKia yhtenäisesti eteenpäin.

Hieman kapulakielisestä kokonaisarkkitehtuurityö-termistä riippumatta toiminta on oikeasti jo kaikille tuttua. HAMKin edistynyt laadunvarmistusjärjestelmä luo hyvät puitteet jokaiselle työntekijälle tehdä yhdenmukaista ja kehittävää työtä. Seuraavaa strategiaa on työstetty yhteisöllisesti ja alkuvuodesta 2018 otettiin käyttöön myös kaikille yhteinen idealomake, joka lopulta kokoaa kaikki kehittämisideat ja -hankkeet yhteen.

Aivan kuten lomamatkoilla tieto hyvistä ravintoloista tai nähtävyyksistä on tärkeää, sitä se on myös kehitystoiminnassa. Tiedon avulla tiedämme, missä olemme ja miksi. Meidän tehtävä on sitten päättää, mihin menemme ja millä tavoin.

Miikka Ruusunen, Ratkaisuasiantuntija, HAMKin tietohallinto.

Leave A Reply