UKK – tietojenkäsittelyn muuntokoulutus

1

HAMKin tietojenkäsittelyn muuntokoulutus on ainutlaatuinen opiskelumahdollisuus jo valmistuneille liiketalouden tradenomeille. Koulutuksen kautta liiketalouden tradenomit saavat itselleen myös tietojenkäsittelyn tradenomin tutkinnon. Opiskelu onnistuu työn ohessa ja kestää noin puolitoista vuotta. Katso koulutuksesta lisätietoja tarkemmin täältä.

Koska kyseessä on uudenlainen ”tradenomista tradenomiksi” -muuntokoulutus, kokosimme yhteen usein kysyttyjä kysymyksiä hakijoille avuksi!

Milloin koulutus alkaa?

Koulutus alkaa elokuussa 2023 lähipäivällä Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa Visamäessä. Tarkemmat päivämäärät ilmoitetaan valituille opiskelijoille lähempänä.

Onko koulutukseen pääsykoetta tai ennakkotehtäviä?

Tietojenkäsittelyn muuntokoulutukseen ei ole valintakoetta, vaan koulutukseen haetaan portfoliolla. Portfoliolla arvioidaan hakijan soveltuvuutta, motivaatiota ja sitoutumista muuntokoulutukseen. Jos työkokemusvaateesi ei täyty ja joudut suorittamaan työharjoittelua, sinun pitää portfoliossasi myös kuvata suunnitelma siitä, kuinka tulet suorittamaan työharjoittelun.

Täytin hakemuksen Opintopolussa, mutta sain virheilmoituksen

Saitko hakemusta täyttäessäsi virheilmoituksen ”Ilmoittamasi pohjakoulutuksen perusteella et välttämättä ole hakukelpoinen valitsemiisi hakukohteisiin. Tarkista hakukohteiden valintaperusteet tai ole yhteydessä korkeakoulun hakijapalveluihin”? Tarkista, että olet täyttänyt tradenomitutkintosi tiedot kohtaa ”Suomessa suoritettu korkeakoulututkinto”. Jos pohjakoulutustiedot ovat oikein ja saat silti tämän virheilmoituksen, täytä hakemus loppuun ja lähetä se. Ota yhteyttä HAMKin hakijapalveluihin (hakijapalvelut@hamk.fi).

Koulutus on suunnattu liiketalouden tradenomeille. Miten tulkitaan vanhaa laskentamerkonomi-tutkintoa? Entä käykö markkinoinnin tradenomitutkinto tähän?

Kaikki liiketalouden tradenomitutkinnon alla olevat koulutukset käyvät tähän. Esimerkiksi markkinointia, johdon laskentatoimea tai liiketoiminnan kehittämistä pääaineenaan lukeneet tradenomit voivat hakea. Myös vastaavat englanninkieliset tutkinnot, kuten HAMKin International Business -koulutuksesta valmistuneet ovat hakukelpoisia tutkinnon osalta.

Merkonomitutkinnolla ei voi hakea muuntokoulutukseen. Mikäli sinulla on esimerkiksi laskentamerkonomin tutkinto, voit kuitenkin hakea opiskelemaan muihin tietojenkäsittelyn koulutuksiimme eli päivätoteutukseen ja monimuotototeutukseen, jotka ovat molemmat laajuudeltaan 210 opintopistettä.

Montako lähipäivää koulutuksessa on? Ovatko ne pakollisia?

Opintojen alussa pidetään lähipäivä, jonka jälkeen opinnot suoritetaan suurimmaksi osaksi verkko-opintoina. Elokuun päivän lisäksi lähipäiviä on yksi lokakuussa, yksi tammikuussa ja yksi maaliskuussa. Lähipäiviin osallistuminen on lähtökohtaisesti pakollista. Lähipäivät saattavat muuttua tilanteesta riippuen, mutta pyrimme ilmoittamaan näistä muutoksista hyvissä ajoin.

Pystynkö suorittamaan tämän koulutuksen vaikka olen töissä? Onko läsnäoloa päivisin paljon?

Muuntokoulutus on tarkoitettu nimenomaan työn ohessa opiskeltavaksi, mutta on hyvä huomioida, että korkeakouluopintoina nämä vaativat hyviä ajanhallinnan taitoja. Ks. edellinen vastaus lähipäivien määrästä. Lisäksi koulutuksessa on viikottaisia verkkotapaamisia sekä iltapäivisin että iltaisin. Ohjausta järjestetään myös verkkotapaamisten ulkopuolella. Oman työnantajan ja esihenkilön kanssa on toki kuitenkin keskusteltava mahdollisten poissaolojen osalta.

Onko koulutus mahdollisuus suorittaa ulkomailta käsin kokonaan verkossa? Missä yksikössä lähipäivät järjestetään?

Lähipäivät järjestetään Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa Visamäessä. Koska lähipäivät ovat pakollisia, tutkinnon suorittaminen ulkomailta käsin ei ole mahdollista – paitsi jos pääset kuitenkin matkustamaan Suomeen lähipäiviä varten. Tietojenkäsittelyn koulutuksen monimuotototeutus (210 op) on kuitenkin kokonaan verkossa suorittava tutkinto, joten ulkomailta opiskellessa kannattaa harkita tätä vaihtoehtoa.

Mitä opintoja koulutus sisältää?

Koulutus sisältää ydinopintoja mm. ohjelmoinnista, käyttöjärjestelmistä, ohjelmistokehityksen menetelmistä, pilvipalveluista, tietokannoista, ohjelmistorobotiikasta ja web-kehityksestä. Lisäksi koulutuksen aikana tehdään opinnäytetyö. Tarkemman sisällön löydät opetussuunnitelmasta. 

Mitä odottaa opiskelulta?

Opiskelu on käytännönläheistä. Harjoittelemme ja kehitämme siis työelämätaitoja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että taitojen harjoittelulle kannattaa varata riittävästi aikaa. Kuten työelämässäkin, teemme töitä paljon tiimiperustaisesti, vaikkakin joitakin asioita pystyy tekemään myös täysin itsenäisesti. Järjestämme ohjausta, jolloin saat apua ja tukea harjoitusten tekemiseen.

Millaisia työtehtäviä lasketaan 3 kk työkokemukseen ICT-tehtävistä?

Työkokemukseen lasketaan kaikki työtehtävät, jotka sisältävät tehtäviä esimerkiksi käyttöjärjestelmien, ohjelmien asennusten, ohjelmoinnin, järjestelmien käyttöönottoprojektien tai järjestelmien koulutusten parissa. Myös business-järjestelmien (esim. SAP, NAV, AX, CRM-järjestelmät, raportoinnin työkalut tai PowerBI) monipuolinen käyttö lasketaan, kun järjestelmän käyttökokemus on riittävän syvällistä. Toimisto-ohjelmien ja vastaavien käyttöä (esim. Office) emme laske ICT-työkokemukseksi.

Päätökset työkokemuksen soveltuvuudesta tehdään tapauskohtaisesti ja työkokemus täytyy aina todentaa osaamista laajasti kuvaavalla työtodistuksella. Jos sinulla ei ole riittävää työkokemusta, sinun pitää pystyä osoittamaan riittävän tarkasti, kuinka tulet tämän hankkimaan.

Kelpaako työkokemukseni:

  1. Olen liiketalouden tradenomi ja työskennellyt erilaisissa vientitehtävissä. Aiemmassa työpaikassani olin mukana toiminnanohjausjärjestelmän vaihtoprojektissa ja osallistuin tämän tiimoilta järjestelmäkehitykseen.
  2. Työskentelen ammattikoulussa digitaalisen kehittämisen asiantuntijana. Tuen, ohjaan ja koulutan henkilökuntaamme esimerkiksi Moodlen ja muiden digitaalisen järjestelmien käytössä.
  3. Työskentelen myyntikoordinaattorina teollisuusalan yrityksessä ja työtehtäviini kuuluu muutamienkin erilaisten järjestelmien aktiivinen käyttö. Esimerkiksi SAP-järjestelmää käytän laaja-alaisesti ja monipuolisesti.
  4. Työskentelen markkinointiasiantuntijana, osaamisalueeni painottuu erityisesti digitaaliseen markkinointiin ja markkinoinnin automaatioon. Konsultoin yrityksiä erilaisten markkinointiautomaatiojärjestelmien käyttöönotossa sekä tehokkaassa käytössä.

–> Näissä kaikissa vaihtoehdoissa työkokemus ICT-tehtävistä tulee esille. Muistathan kuitenkin todentaa tehtävien keston ja laajuuden hankkimalla asiasta tarpeelliset työtodistukset.

  1. Työskentelen toimistotehtävien parissa ja hallitsen sujuvasti erilaisten Microsoft Office -ohjelmien käytön.

–> Tavallisten toimisto-ohjelmien peruskäyttöön liittyviä työtehtäviä ei lasketa vielä ICT:n työkokemukseksi. Harkitsethan hakeutumista pidempään, 3,5 vuoden tietojenkäsittelyn koulutukseemme.

Voinko hakea, vaikka minulla ei ole ICT-alan kokemusta?

Voit hakea, mutta sinun täytyy todentaa riittävän tarkasti, kuinka tulet työkokemuksen hankkimaan. Silloin, kun sinulla ei ole tarvittavaa työkokemusta, harjoittelupaikan hankkiminen on sinun vastuullasi. Harjoittelun laajuus on 3 kk ja tällöin opintojen laajuus on 90 opintopistettä. Jos sinulla ei ole kolmea kuukautta ICT-alan työkokemusta, voit myös hakea pidempään tradenomitutkintoomme, joka suoritetaan kokonaan verkossa työn ohessa, ja hyväksilukea tutkintoon aiempia liiketalouden opintojasi. Jos harjoittelu muuntokoulutuksen aikana tuntuu epävarmalta, suosittelemme 3,5 vuoden monimuotokoulutusta. Katso lisätietoja 3,5 vuoden koulutuksesta sivuiltamme.

Pitääkö minun työskennellä ICT-tehtävissä juuri tällä hetkellä, jotta voin hakea?

Kunhan sinulla on 3 kuukautta työkokemusta ICT:hen liittyvistä työtehtävistä, ei haittaa, vaikket juuri tällä hetkellä työskentelisi näissä tehtävissä. Tästä on tosin apua, koska opeteltavien asioiden kontekstualisointi on tällöin helpompaa.

Lue myös tietojenkäsittelyn muuntokoulutuksessa opiskelevan Katin opiskelijatarina: ”Parasta on aikataulujen vapaus”

Discussion1 kommentti

  1. Pingback: Tietojenkäsittelyn muuntokoulutuksessa opiskeleva Kati: parasta on aikataulujen vapaus - Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen

Leave A Reply