Työelämään tutustumista trainee-jakson avulla

0

Hevosalan liiketoiminnan opiskelijat starttasivat trainee-jakson osana Liiketoiminnan kehittäminen hevosalalla -moduulia. Moduulin yhtenä tavoitteena on oppia kehittämään yrityksen liiketoiminnan eri osa-alueita. Voisiko oppiminen toimiakaan paremmin kuin itse tekemällä?

Kohti trainee-jaksoa

Ensimmäisen vuoden hevosalan liiketoiminnan opiskelijat pääsevät vuoden viimeisessä moduulissaan tutustumaan työelämään trainee-jakson merkeissä. Jokainen moduuliin osallistuva opiskelija etsii itselleen mieleisensä yrityksen ja toteuttaa sinne kahdeksan viikon aikana yrityksen kanssa sovitun kehittämisprojektin. Kehittämisprojekti voi olla yksi isompi tehtävä tai koostua muutaman tehtävän kokonaisuudesta.

Työskentely lähtee liikkeelle yrityksen etsinnällä sekä yhteistyösopimuksen solmimisella. Sen jälkeen kehittämistehtävät sovitaan yrityksen edustajan ja opiskelijan kesken. Yrittäjänä toimivat opiskelijat pystyvät hyödyntämään kehittämisprojektia halutessaan myös omaan yritykseensä. Työskentelyä voidaan tehdä yrityksessä paikan päällä tai vastaavasti etänä. Opiskelijan työskentelyä on tarkoitus arvioida esimerkiksi välipalaute- ja päätöskeskustelun avulla. Opiskelija pääsee myös jakson aikana pohtimaan omaa osaamistaan sekä rakentamaan omaa ammatillista profiilia.

Erilaisia kehittämisprojekteja ja vertaistukea

Moni opiskelija suuntaa traineej-aksollaan juuri hevosalan yrityksiin. Yritysten joukosta löytyy niin hevostalleja, ratsastuskouluja, ravikeskuksia, hevosalan isompia ja pienempiä yrityksiä kuin myös monelle tuttu tapahtuma Kuninkuusravit. Toimeksiantajayritysten joukosta löytyy myös muiden alojen yrityksiä, joiden toiminta painottuu muun muassa kaupan alalle, markkinointiin ja mainontaan, golfiin tai rakennusalalle. Monipuolisten yritysten lisäksi trainee-jakso tarjoaa monipuolisia kehittämisprojekteja, kuten asiakastyytyväisyyskyselyitä, markkinointisuunnitelman tekoa, sisällön tuottamista sosiaaliseen mediaan tai nettisivujen päivittämistä.

Vaikka jokainen opiskelija suorittaa trainee-jakson yksilötyönä, on myös vertaistukea tarjolla. Opiskelijat on jaettu moduulin ajaksi 3-4 hengen trainee-tiimeihin, jotka kokoontuvat muutaman viikon välein jakamaan omia ajatuksiaan oppimisestaan ja saaduista kokemuksista. Myös opettajien tukea on tarjolla säännöllisesti. Trainee-jakson aikaisesta työskentelystä kirjoitetaan kokoava raportti, johon opiskelijat sisällyttävät teorianäkökulmaa, projektityöskentelyn vaiheita sekä omia oppimiskokemuksia.

Lisää trainee-muotoisesta projektiopiskelusta voit käydä lukemassa HAMK Unlimitedin puolelta.

Leave A Reply