Tietojenkäsittelyn opiskelija Tommi vaihdossa Hollannissa

0

Tietojenkäsittelyn opiskelija Tommi oli vaihdossa Hollannissa Hanzen ammattikorkeakoulussa ja vietti siellä viisi kuukautta. Vaihtoon mahtui  paljon matkustelua sekä opiskelua ja käteen jäi mitä upeampia kokemuksia. Lue lisää hänen kokemuksistaan alta!

Kertoisitko vähän itsestäsi?

Olen 22-vuotias ja asun Hämeenlinnassa. Opiskelen HAMKissa tietojenkäsittelyä ja tarkoituksena on valmistua syksyllä harjoittelun ja opinnäytetyön jälkeen.

Missä olit vaihdossa ja miksi juuri siellä?

Olin vaihdossa Alankomaissa, Groningen kaupungissa maan koillispuolella Hanzen ammattikorkeakoulussa. Olin siellä siksi, että se oli valmiina olevista vaihtokohteista se, joka oli minulle kaikkein relevantein opintosisältöjen kannalta. Olin miettinyt vaihtoon lähtemistä jo lukiossa, mutta siellä se ei onnistunut. Lisäksi olin vaihtoa edeltävän vuoden kansainvälinen tuutori Visamäen opiskelijoille, joka käytännössä sinetöi päätökseni lähteä. Kun vaihtopaikka oli selvillä, hain sinne kahden muun kanssaopiskelijan kanssa. Myöskin sijainti, eli se, että vaihtokohde oli Euroopassa, helpotti asioita, kun ei tarvinnut murehtia viisumeista tai muustakaan byrokratiasta. Toisekseen tiesin, että Alankomaista olisi helppoa ja halpaa matkustaa muualle Eurooppaan, sillä yksi tavoitteistani oli matkustaa mahdollisimman paljon vaihdon aikana.

Hollanti valikoitui tietojenkäsittelyn opiskelijan Tommin vaihto-opiskelun kohdemaaksi

Kertoisitko hieman opiskelustasi kohdemaassa?

Kampus oli todella suuri johtuen siitä, että se oli jaettu yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä. Sieltä löytyi suuri kirjasto, kauppoja sekä lääkäri. Opiskelin IT-alan hallintaa eli opiskelu oli siltä osin todella teoreettista. Opiskelu oli melko perinteistä siinä suhteessa, että opettaja piti luentoja, joiden aikana tehtiin muistiinpanoja ja osassa kursseja lopussa oli kirjallinen koe, jotka onneksi kirjoitettiin tietokoneella. Opintoihin kuuluivat ketterät ohjelmistokehitysmenelmät Lean, Scrum & DevOps, ITIL, organisaatioiden rakenne ja muutos, Hollannin kieli ja kulttuuri, IT integraatio sekä konsultaatio. Kaikki kurssit olivat englanniksi, vaikka välillä kurssimateriaalit olivat jääneet kääntämättä, mutta se ei muodostunut ongelmaksi.

Millainen tietotekninen osaaminen Hollannissa oli?

Käytännössä kaikki asiointi hoitui opiskelijakortin avulla, mikä teki asioista helppoa ja suoraviivaista. Käytössä olevat järjestelmät olivat aika lailla samaa tasoa kuin HAMKissa. Ainoa ongelma oli, ettei järjestelmillä ollut minkäänlaista yhteyttä toisiinsa, joten esimerkiksi arvosanat olivat aina milloin missäkin.

Hollannissa on paljon upeita rakennuksia

 

Oliko vaihto sitä mitä olit odottanut?  

Vaihto vastasi odotuksia. Se oli yhtä ainutlaatuinen kokemus kuin toivoinkin. Halusin kokea sekä oppia paljon ja poistua omalta mukavuusalueeltani, sillä tiesin, että se kasvattaa minua ihmisenä. Halusin myös tutustua muihin kulttuureihin ja siinä asiassa vaihto onnistui yli odotusten.

Olin tietoinen siitä, että Alankomaat ei kulttuurillisesti eroa Suomesta juurikaan. Englannin kielen taitoni oli erinomaisella tasolla, joten mitään ongelmia kielen suhteen ei tullut. Alankomaissa on EU:n korkein prosenttiosuus englannin kielen suhteen, joten kielimuuri ei tullut missään vaiheessa vastaan. Hollannin kieli osoittautui itselleni melko vaikeaksi, vaikka sillä onkin samanlaisuuksia saksan kielen kanssa, jota olin opiskellut aiemmin. Kuitenkin paikalliset puhuivat aina englantia, eli hollannin kielellä ei ollut juurikaan käyttöä. Parasta vaihdossa oli varmaankin kaikki ne uudet ihmiset, joihin tuli tutustuttua, itseä kasvattaneet kokemukset ja matkustelu sekä ehdottomasti verkostoituminen. Haasteita ei itselleni oikeastaan tullut vastaan, asiat menivät melko mutkattomasti. Opin paljon itsestäni, muista kulttuureista sekä katsomaan asioita uusista näkökulmista. Minusta tuli vaihdon aikana sosiaalisempi ja hieman spontaanimpi. Tajusin myös olevani hyvä kokki ja yllätin sinä jopa itseni.

Kertoisitko vähän elämästäsi kohdemaassa?

Groningenissa oli valtava asuntopula, mutta minulle se ei tuottanut ongelmia, sillä varasin oman asuinpaikkani jo maaliskuussa, yli puoli vuotta ennen vaihtoa. Asuin viisi kuukautta opiskelijahotellissa, joka oli hivenen hintava, mutta palvelun tasoon ja siellä oleviin ihmisiin nähden helposti sen arvoinen. Vapaa-aikana tutustuimme kaupunkiin, kävimme porukalla mm. usein ulkona syömässä, sillä siellä se oli huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Opiskelija-elämä Groningenissa oli todella vilkasta ja tekemistä olisi löytynyt vaikka joka päivälle. Loma-aikoina matkustelin laajalti. Ehdin käydä Englannissa, Belgiassa, Saksassa, Itävallassa, Tšekissä, Unkarissa, Slovakiassa sekä Italiassa. En tosin matkustanut Alankomaiden sisällä paljoakaan.

Suosittelisitko vaihto-opiskelua muille?

Ehdottomasti! Vaihto on mieltä avartava kokemus ja siellä oppii itsestään ihan uusia puolia. Lisäksi olen sitä mieltä, että jokaisen tulisi joskus astua ulos mukavuusalueeltaan. Vaihto on myös täydellinen mahdollisuus päästä näkemään maailmaa. Oma vaihtoni oli noin 5kk, syyskuusta tammikuun loppuun, mutta olisin voinut olla pidempäänkin, sillä aika meni todella nopeasti. Lisäksi kansainvälistyminen auttaa varmasti myöhemmin työelämässä. Sellaisen vinkin antaisin, että jos haluaa kokea mahdollisimman paljon, säästöbudjetilla ei välttämättä kannata olla liikkeellä. Tosin Suomessa tuetaan ulkomaan opiskelua mielestäni rahallisesti todella hyvin eli jos ei ihan kaikista kalleimpiin Euroopan maihin ole menossa, eli rahan ei pitäisi muodostua ongelmaksi kenellekään. Lisäksi suomalaisilla on hyvä maine maailmalla, josta voi olla odottamatonta apua mahdollisissa ongelmatilanteissa.Tommi ehti matkustaa vaihto-opiskelun aikana moneen eri paikkaan

Kiinnostuitko vaihto-opiskelusta? Lue lisää! 

Leave A Reply