Tradenomiopiskelija Ninan tavoitteena yrittäjyys hevosalalla

0

Nina Pyyköselle yrittäjyys hevosalalla on ollut yksi isoista unelmista, ja siksi hevosalan liiketoiminnan opinnot HAMKissa olivat hänelle looginen valinta. Ammattikorkeakouluun hakeminen kuitenkin mietitytti, sillä koulunpenkillä istuminen ei ole aina ollut niin motivoivaa ja ongelmatonta. Uskallus hakea opintoihin kannatti, sillä hevosalan liiketoiminnan opiskelu on osoittautunut ennakkokäsityksiä sujuvammaksi esimerkiksi kiinnostavien opintojen ansiosta. Opiskelu onkin herättänyt Ninassa valtavan tiedonjanon ja parhaana asiana hän mainitsee, kuinka joka päivä oppii jotain uutta.

Esittele itsesi

Olen Nina Pyykönen, 24- vuotias (-95 synt.) savolainen, isoja unelmoiva tekijä. Opiskelen tällä hetkellä hevosalan liiketalouden opintoja HAMKissa. Aivan pienestä asti hevoset ovat olleet osa minun elämääni jollain tavalla. Koskaan minulla ei omia hevosia ole ollut, mutta jo pikkutytöstä asti olen lähes kaiken liikenevän ajan viettänyt talleilla autellen hevosten hoidossa. Varaa perheelläni ei ollut kustantaa minulle ratsastustunteja, mutta kovasti kun töitä teki talleilla niin pääsi välillä korvaukseksi hevosen selkäänkin.

Hevosalan liiketoiminnan opiskelija Nina Pyykönen

Jo ala-asteella tein itsenäisesti paikallisella hevostallilla aamutalleja ja olin vastuussa viikonloppuisin hevosten hoidon toteuttamisesta ja sitä mukaan ratsastuskertojakin kertyi ihan kiitettävästi. Peruskoulun jälkeen hevosharrasteohjaajaksi opiskelu ammattikoulussa oli selkeä ja helppo valinta. Jo varhaisessa vaiheessa minulle oli selvää, että oma urapolkuni kulkisi hevosten parissa tavalla tai toisella. Työ uraa hevosalalla olen jo ammattikoulun jälkeen kerryttänyt 6 vuotta eri hevosalan tehtävissä.

Kuinka päädyit HAMKiin ja valitsit hevosalan liiketoiminnan opinnot?

Yrittäjyys hevosalalla on yksi isoista unelmistani, jota olen jo vuosikymmenen kantanut mukanani ja kaikki tekemäni valinnat ovat olleet osa matkaa siihen suureen päätavoitteeseen. Nykyiset opinnot hevosalan tradenomiksi kuuluvat niihin pieniin välitavoitteisiin, joita olen urapolkuni varrelle asettanut. Ennen hevosalan liiketalouden opintoja suunnittelin opiskelevani tallimestarin erikoisammattitutkinnon, mutta uusi liiketalouden suuntaus hevosalalle tuli tarjolle HAMKiin kuin taikaiskusta.

Arvoin hetken, että kehtaanko ammattikorkeakouluun edes hakea, kun koulunkäynti ei ikinä ole ollut kivutonta minulle erinäisten haasteiden kuten lukihäiriön vuoksi. Päätin ystävieni rohkaisemana kuitenkin kokeilla ja valmistauduin ystävien avulla pääsykokeisiin niin hyvin kuin pystyin. Se panos kannatti ja opiskelupaikka irtosi kaikesta epäröinnistä huolimatta.

Miltä opiskelu on vaikuttanut?

Opiskelu näin aikuisiällä on ihan erilaista kuin lapsena ja teininä. Vaikka koulunpenkillä istuminen ei ole ikinä mitään herkkua minulle ollut, niin näin aikuisena opiskelu on ollut huomattavasti helpompaa kuin mitä aikaisemmin lapsena tai teininä oli. Oma jano oppia uutta on niin valtava, että motivaation ylläpitäminen on ollut suhteellisen helppoa ja opiskeltavat teemat ovat olleet kiinnostavia.

Välillä toki stressiäkin on ollut, etenkin nyt keväällä poikkeustilanteen takia etäopintojen myötä. Tiedänpähän nyt, että täysipäiväisen työn sekä opintojen yhdistäminen ei ole minun pala kakkua. Minun vahva työidentiteettini on niin kunnianhimoinen ja työmotivaatio niin valtava, että opinnot jäivät ihan heittämällä kakkoseksi priorisoinnissa.

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on?

Haluan panostaa nyt itseni kehittämiseen ja toivon mukaan joku kaunis päivä olen omaan valmiuteen tyytyväinen siinä määrin, että rohkenen oman yrityksen perustaa. Haluan perustaa oman hevosalan monipalveluyrityksen tulevaisuudessa, mutta tavoite on saada isompi kokonaisuus rakennettua pienissä erissä. Ennen kaikkea haluan tulevaisuudessa tulla muistetuksi vahvana hevosalan tekijänä.

Mikä on parasta opiskelussa? Mikä haasteellisinta?

Parasta opiskelussa on huomata, kuinka sitä ei vielä tiedä kuin vasta pintaraapaisun monista asioista. Joka päivä käytännössä oppii jotain uutta. Haasteellisinta on toimeentulo, joka aiheuttaa eniten stressiä. Opintotuet eivät ole hääppöiset ja tuntuu kuin työnteostakin järjestelmä rankaisee. Koko opintotuki järjestelmään olisi kunnon uudistuksen tarpeessa. Ei niinkään tukien määrässä, mutta kurjalta tuntuu, jos yrittää omaa talouttaan parantaa käymällä töissä opintojen ohessa, niin pitää tosi tarkkana olla, ettei vahingossa tienaa liikaa. Hassua, että järjestelmä kehottaa elämään velaksi… ja sitten ihmetellään, miksi velkaantujien määrä suomessa kasvaa.

Mitä mieltä olet opiskelutavasta?

Päiväopiskelu sopii minulle oikein hyvin. Opintojen ohessa kerkeää hyvin tekemään esim. kevytyrittäjänä myös töitä hieman. Projektit tuovat mukavan piristyksen perinteiseen opiskeluun. Kunhan projektien osaltakin tilanne ei menisi siihen, että yrityksissä teetetään toimeksiantona projekteja opiskelijoilla ja jo työurallaan olevat alan ammattilaiset jäävät ilman projektien tuomaa ansiota. Tasapainottelu tämän asian kanssa varmasti teettää opintojen suunnittelijoilla työtä.

Kerro tyypillisestä opiskelupäivästäsi/viikostasi?

Tyypillinen opiskelupäivä menee seuraavalla kaavalla:

Klo 6.30 Herätys + koulun sähköpostin luku (jos jättää katsomatta niin jää yleensä jotain tärkeää infoa saamatta)

Klo 6.45-7.30 Aamulenkki koiran kanssa (fyysinen hyvinvointi heijastuu myös psyykkiseen hyvinvointiin)

Klo 9.00 Kouluun (yhteinen luento/oppitunti tms.)

Klo 11.30 Lounas

Klo 12.00-15.00 Projektien tekoa ryhmissä tai pareittain. Yleensä mennään jonkun luokse, harvoin koko päivää ollaan koululla.

Klo 15.00 -> Omia juttuja kodinhoidon, koiran ja kavereiden tai töiden parissa.

Usein kouluviikot pitävät sisällään vähintään yhden etäpäivän ja pari etäaamu tai -iltapäivää. Tosi harvoin on koulua perinteistä 8.00 -16.00.

Terveisesi sellaiselle, joka miettii hakemista tähän koulutukseen. Vinkkejä?

Jos vähänkään miettii kouluun hakemista niin ehdottomasti kannattaa hakea ja pääsykokeissa käydä. Kokeilemalla ei menetä mitään, mutta jos ei edes kokeile, niin ei sitä koskaan mitään myöskään saavuta.

Vinkki 1. Panosta heti alusta asti opintoihin. Se asia, minkä opintojen alussa vetää läpi rimaa hipoen, todennäköisesti kostautuu ja teettää tuplat enempi töitä myöhemmin. Ei ole iso vaiva tehdä kerralla hommat kunnolla alusta loppuun kuin katua myöhemmin.

Vinkki 2. Muista syödä ja liikkua säännöllisesti päivittäin ja pidä asuntosi siistinä. Pää toimii paremmin, kun ulkoiset asiat ovat kunnossa. Muista myös pitää kivaa! Kerranhan me täällä vain eletään.

Lue hevosalan liiketoiminnan opiskelijoiden blogia:
Hevosalan liiketoiminta

Leave A Reply