Risto Järvinen: ”Asenne ratkaisee”

0

HAMKin liiketalouden koulutuksesta tradenomiksi jouluna 2015 valmistunut Risto Järvinen työskentelee tällä hetkellä Rantalaisella markkinointi- ja viestintäkoordinaattorina. Mutta miten ihmeessä erityisesti markkinointia opiskellut Risto päätyi tilitoimistokonserniin töihin?

Rantalainen on tilitoimistokonserni, jossa työntekijöitä on noin 535. Käytännössä Rantalainen on taloushallinnon asiantuntijayritys, joka tarjoaa yrityksille ja yhteisöille kaikkia taloushallintoon liittyviä palveluita.

Mitä olet opiskellut?

Kävin lukion Hämeenlinnassa, jonka jälkeen aloitin opiskelut HAMKissa tradenomiksi, josta valmistuin noin 1,5 vuotta sitten. Aloitin opiskellut käytännössä laskentatoimen puolella, sillä ajattelin että kyseisellä alalla on paljon töitä, ja siellä opiskeltavat asiat ovat hyödyllisiä kaikessa yritystoiminnassa.

Huomasin kuitenkin opintojeni aikana, ettei kyseinen suuntautumisvaihtoehto tuntunutkaan ihan omalta. Innostuin tekemään entistä enemmän erilaisia projektiopintoja ihan laidasta laitaan eri aihepiirien parissa, kuten markkinoinnin, viestinnän ja tutkimustoiminnan puolelta. Kolmantena vuonna täydensinkin opintojani erityisesti markkinoinnin ja viestinnän parissa, jotta saisin kasattua itselleni mahdollisimman monipuolisen opintokokonaisuuden. (toim. huom. Risto kirjoitti itse asiassa opiskeluaikanaan blogitekstin erilaisista projekteista, joihin hän osallistui. Tsekkaa se täältä.)

Miten päädyit nykyiseen työhösi?

Itseasiassa HAMKissa luomieni verkostojen kautta! Olin HAMKilla opintoihin sisältyvässä työharjoittelussa, jonka jälkeen jatkoin siellä projektityöntekijänä. Kun projektit, joissa olin mukana päättyivät – oli aika etsiä uusia töitä. HAMKin työelämäpalveluiden suunnittelija Jukka Raitanen vinkkasi minusta Rantalaiselle, jossa oltiin parhaillaan etsimässä tekijää, jolla olisi kirjanpito-osaamisen lisäksi monipuolisempaa osaamista mm. markkinoinnin ja viestinnän parista. Yksi asia johti toiseen ja lopulta aloitinkin työt täällä Rantalaisella.

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Työni on hyvin monipuolista, ja se koostuu erilaisista teemoista. Päätyönäni teen konsernin yhteistä markkinointia ja viestintää eli vastaan markkinointikanavista, kuten sosiaalisesta mediasta ja verkkosivuista. Koordinoin myös erilaisia yritystapahtumiamme lännen alueella, teen sisällöntuotantoa (mm. blogit, artikkelit ja oppaat) sekä hoidan tiedottamista ja sisäistä viestintää. Näiden päätehtävieni lisäksi teen jonkin verran kirjanpitoa. Tällä hetkellä minulla on kaksi asiakasta, joiden kirjanpidosta vastaan. Lisäksi toimin projektipäällikkönä sähköistysprojekteissa – eli kun asiakas haluaa ottaa sähköisen laskutusohjelman käyttöön niin mm. koulutan heidät sen käyttöön. Teen myös myyntityötä eli tapaan asiakkaita ja esittelen heille palveluitamme. Työtehtäviini kuuluu siis hyvin monipuolisesti erilaisia hommia.

Missä aiot olla ammatillisesti 10 vuoden kuluttua?

Kamalan pitkä aika! En osaa noin pitkälle vielä ajatella, mutta viiden vuoden päästä uskon, että minulla on ylempi korkeakoulututkinto joko ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta. Haluaisin olla ehkä jossain yrityksessä markkinointi- ja viestintäpäällikkönä. Meillä Rantalaisella on myös hyvät etenemismahdollisuudet – täytyy vain osoittaa olevansa riittävän hyvä. Uskon, että tärkeintä tässä on asenne. Jos olet sellainen tyyppi, joka uskaltaa laittaa kädet saveen ja tehdä oikeasti töitä, niin organisaatio pitää sinusta kiinni. Toisaalta myös oman urakehityksen tiimoilta on oikeasti tärkeää olla myös aito etenemishalu.

Onko opiskelustasi HAMKissa ollut sinulle hyötyä urallasi?

Sanoisin, että ennen kaikkea projektiopinnoista on ollut hyötyä työurallani. Vaikka viestintä- ja projektinhallintataidot saattavat välillä opiskeluaikana tuntua vähän hömpänpömpältä, niin karu fakta on se, että niitä ilman ei työelämässä pärjää. Vaikka olisit kuinka asiantuntija jossain aiheessa ja vedät projektia saman aiheen tiimoilta, mutta et osaa viestiä, niin projekti epäonnistuu varmasti. Toki myös opinnoissa saaduista osaamisista ja tietotaidosta on ollut hyötyä, mutta tosi asiassa sisällöntuotanto ja muut markkinointihommat opitaan vasta niitä oikeasti tekemällä.

Mikä oli parasta opiskeluaikana? Mikä haasteellisinta? 

Parasta oli ehdottomasti kokonaisuus eli ihan koko homma. Aloitettuani opiskelut HAMKissa en ole katunut ollenkaan, etten päässyt yliopistoon. Parasta kokonaisuudessa oli porukka, jonka kanssa opiskelutöitä pääsi tekemään sekä mahdollisuus muokata itse opintojaan oman kiinnostuksensa perusteella. Haasteellisinta taas oli toisaalta opinnäytetyö, sillä se oli kokonaan uusi juttu, ja siinä oli paljon uutta opeteltavaa. Samoin osa projekteista, joita sain esimerkiksi yrittäjyyden lehtori Vesa Tuomelan kautta, olivat ’sopivan haastavia’. Eli aluksi projektit saattoivat tuntua ihan ’oksat pois’ -meiningiltä, mutta kun ne sai vietyä loppuun niin oli ihan voittajafiilis! Mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa ei ollut, kun oli vaan riittävän opiskeluorientoitunut.

Mitä haluaisit sanoa oman alasi opiskelua suunnittelevalle? Vinkkejä?

Voisin antaa kolme vinkkiä opiskeluun ja sitä seuraavaan työnhakuun liittyen:

  1. Aloita portfolion rakentaminen heti.
    Opiskelujen aikaisen tai jälkeisen työnhaun kannalta on tärkeää aloittaa osaamisportfolion rakentaminen jo opintojen alkuvaiheessa. Eli kokoa esimerkiksi sähköiseen tai paperiseen portfolioosi erilaisia koulussa tai harrastuksissa tehtyjä projekteja – tämän kanssa on hyvä mennä esimerkiksi työhaastatteluun.
  2. Liiketalous tarjoaa paljon vaihtoehtoja.
    Jos pohdit vielä, että mihin hakea opiskelemaan, niin liiketalous on hyvä valinta. Kun aloitat liiketalouden opiskelut, niin sinun ei tarvitse vielä tietää varmaksi mihin haluat suuntautua – oli se sitten markkinointia, laskentatoimea tai liiketoiminnan kehittämistä. Opintoja pystyy räätälöimään myös oman kiinnostuksen perusteella, ja monialainen osaaminen onkin työpaikoilla arvostettua.
  3. Muista viestintä- ja vuorovaikutustaidot
    Viestintä- ja vuorovaikutustaidot ovat ehkä hieman klisee, sillä niistä puhutaan niin paljon. Nämä ovat kuitenkin yksiä tärkeimmistä nykyaikaisen työelämän taidoista. Tuo osaamisesi näiden parista esille persoonallisella tavalla!

Tutustu tarkemmin HAMKin liiketalouden koulutukseen: www.hamk.fi/liiketalous

Leave A Reply