Liiketalouden alumni Emma: harjoittelun kautta työelämään

1

Emma Kuusinen aloitti opiskelut HAMKin liiketalouden koulutuksessa vuonna 2013. Ennen HAMKia hän opiskeli Tervakosken lukiossa. Opiskelupaikka HAMKista toi hänet Hämeenlinnaan.

Työharjoittelut Emma suoritti KuntaProlla Hämeenlinnassa henkilöstohallinnossa palkanlaskijana kesinä 2015 ja 2016.  Vähän ennen valmistumista Emma muutti Tampereelle, ja etsi koulutukseensa sopivaa työpaikkaa. Työpaikka löytyikin Smile henkilöstöpalveluista palkanlaskijana, jossa hän työskentelee edelleen. Työpaikkaan pääsemisessä auttoi harjoitteluista saatu kokemus palkanlaskennasta.

Emma erikoistui palkanlaskentaan, koska hän pitää selkeydestä ja rutiineista. Markkinointiin tarvittavaa luovuutta ei Emmalta omasta mielestään löytynyt tarpeeksi. Hän myös ajatteli, että työllisyystilanne taloushallinnossa olisi parempi.

Kymmenen vuoden päästä Emma näkee itsensä edenneenä urallaan palkanlaskijan tehtävistä. Hän suunnittelee kauppatieteen maisterin opintoja, joiden avulla pääsisi urallaan eteenpäin. Hän toivoo kuitenkin olevansa edelleen taloushallinnon puolella.

Emma kokee hyötyneensä HAMKin opinnoista siten, ettei varmasti olisi nykyisissä työtehtävissä ilman liiketalouden koulutusta. Hänen mielestään parasta HAMKissa oli uudet ystävät, joita hän sai.

Emman terveiset HAMKin liiketalouteen hakemista harkitsevilla on, että kannattaa ehdottomasti hakea, jos liiketalous vaikuttaa kiinnostavalta!

Tekstin on kirjoittanut liiketalouden opiskelija Essi Rämö. 

Discussion1 kommentti

  1. Pingback: Blogit | Työharjoittelu

Leave A Reply