Kulttuuria ja opiskelua Balin auringon alla

0

Miksi halusit lähteä vaihtoon ja miksi kohdemaaksi valikoitui juuri Bali?

Heti opintojen alussa tiesin haluavani lähteä vaihtoon sekä suorittaa harjoitteluni ulkomailla tehdäkseni tutkinnostani mahdollisimman kansainvälisen. Olin kiinnostunut näkemään millaista opiskelu on toisella puolella maailmaa ja verkostoitua uusien ihmisten kanssa. Suuntasin Euroopan ulkopuolelle päästäkseni pois mukavuusalueeltani. Tutkittuani erilaisia kaukokohteita kiinnostuin Aasiasta, koska se vaikutti eksoottiselta. Aasian maista kohdemaaksi valikoitui Bali sen kiehtovuuden ja kulttuurin vuoksi. Vaihtoni kesti 4kk, jonka jälkeen jäin kiertelemään Thaimaata vielä kuukaudeksi itsekseni.

 

 

 

Millaista opiskelu oli Balilla ja mitä siellä opiskelit?

Liiketalouden kursseja oli tarjolla paljon erilaisia, mutta halusin tutustua mahdollisimman paljon kulttuuriin ja elämään Balilla. Valitsinkin kursseiksi Indonesian kielen, Environmental Management, Tourism in Indonesia sekä Balin kulttuuria ja historiaa.

Opiskelu koululla oli hyvin erilaista kuin Suomessa. Koulunkäynti oli rennompaa ja tunteja oli kolme kertaa viikossa ja ne kestivät tunnin tai kaksi. Kaikki ei sujunut yhtä jouhevasti, kuin Suomessa ja asiat tehtiin välillä hankalamman kautta. Opiskelu Balilla ei ole yhtä modernia kuin Suomessa ja esimerkiksi suurin osa palautettavista tehtävistä piti palauttaa paperisena, eli printtaamiselle piti ottaa oma aikansa.

Luokallani oli pelkkiä vaihto-oppilaita, joista kahdeksan oli suomesta, yksi espanjasta, yksi belgiasta ja 39 saksasta. Opettajat puhuivat englantia vahvalla aksentilla ja vaihtelevilla taidoilla, mutta sitä oppi ymmärtämään ja tunneista selvisi hyvin.

Millaista arkesi oli ja mitä teit vapaa-ajallasi?

Asuin kaupungissa nimeltä Kerobokan, joka on 10 km päässä Balin pääkaupungista Denpasarista, missä kävin myös koulua. Minulla oli viisi kämppistä, kolme suomalaista ja kaksi saksalaista. Meillä kaikilla oli oma huone ja kylpyhuone sekä villassa oli myös oma uima-allas ja siivoja. Koulumatkani taittui näppärästi skootterilla, koska liikenne Balilla on todella ruuhkaista eikä kävelyteitä ole paljon. Vapaa-aika kului matkustellen ympäri Balia,

surffaten, snorklaten ja rentoutuen.

Eläminen Balilla oli turvallisempaa, kuin mitä oli annettu olettaa, vaikka maanjäristykset yllättivätkin aluksi. Paikalliset asukkaat sekä muut vaihto-oppilaat olivat todella ystävällisiä ja ottivat minut hyvin vastaan.

Suosittelisitko vaihto-opiskelua muille? Mitä haluaisit sanoa vaihtoa miettivälle?

Ehdottomasti suosittelisin vaihtoon lähtemistä kaikille ja se on ollut elämäni parhaita kokemuksia. Tulin takaisin aivan eri ihmisenä, kuin millaisena sinne lähdin. Kokemus kasvattaa todella paljon ja itsestään oppii aivan uusia asioita, joten en näe mitään syytä miksi vaihtoon ei kannattaisi lähteä.

 

 

Linda Moghadampour, liiketalouden opiskelija

Kiinnostuitko vaihtomahdollisuuksista? Katso lisää: https://www.hamk.fi/opiskelijan-ohjeet/kansainvalisyys-opinnoissa/

 

Leave A Reply