Mitä uusilta työntekijöiltä voi oppia?

0

Mitä organisaatiossa tapahtuu, kun henkilöstö vaihtuu? Joku jää ehkä eläkkeelle, toinen vaihtaa työpaikkaa, kolmas tulee uutena työntekijänä taloon. Kun työntekijä lähtee organisaatiosta, poistuu hänen mukanaan aina myös arvokasta hiljaista tietoa ja osaamista. Toisaalta uusien työntekijöiden myötä osaaminen voi myös uudistua ja organisaatio saada uudenlaisia voimavaroja toimintansa kehittämiseksi.

Uusien työntekijöiden tuoreista näkökulmista kannattaakin olla kiinnostunut ja rohkeasti hyödyntää heitä kehittämistyössä. Uuden tulokkaan on helppo tarkastella asioita puhtaalta pöydältä, eikä hän ole vielä omaksunut organisaation kirjoittamattomia sääntöjä ja itsestäänselvyyksinä pidettyjä käytänteitä. Useimmilla ihmisillä on kuitenkin taipumus ja tarve sopeutua uuteen ympäristöönsä ja mukautua uuden työpaikan toimintakulttuuriin. Kannattaa siis ottaa ilo irti uusien ihmisten näkemyksistä heti ensimmäisten kuukausien aikana!

Me HAMKin henkilöstöpalveluissa päätimme hyödyntää uusien työntekijöiden näkemyksiä perehdytysprosessiemme kehittämisessä. Lähetimme kyselyn (n=63) vuoden sisällä HAMKissa työnsä aloittaneille ja kysyimme, miten he olivat kokeneet rekrytointiprosessin, millainen mielikuva heille oli muodostunut HAMKista työnantajana ja miten perehdytys oli onnistunut. Saamamme tulokset olivat osin myös yllättäviä. Opimme, että meille rekrytoituneet olivat kuulleet työpaikasta ensisijaisesti henkilökohtaisten verkostojen kautta. Tärkein työsuhde-etu ei ollutkaan kattava työterveys, vaan etätyömahdollisuudet, joustot ja mahdollisuus itsensä kehittämiseen. Mielenkiintoisen työnkuvan ohella työpaikan valintaan vaikutti Hämeenlinnan hyvä sijainti.

HAMKin uusien työntekijöiden näkemyksiä siitä, mikä heidän työssään on parasta.

Perehdytyksen kehittämiseen saimme myös paljon hyviä ideoita ja tunnistimme kyselyn pohjalta selkeät kehittämiskohteet: perehdyttämisen tueksi tarvitaan selkeämpi ja yhdessä paikassa oleva tietopankki, perehdytysohjelmalle tulee luoda selkeästi etenevä runko ja erityisesti moninaisiin järjestelmiin ja tietotyökaluihin perehdyttämiseen tulee panostaa. Kyselyn tulosten pohjalta on hyvä aloittaa uuden perehdytysohjelman suunnittelu ja luominen!

Sen lisäksi, että HR kerää uusilta työntekijöiltä tietoa, kannattaa heitä hyödyntää myös arjessa ja työhön liittyvien käytänteiden, pienten ja suurten, kehittämisessä. Tässä omat vinkkini siihen, mitä uusilta työntekijöiltä kannattaa kysyä:

  1. Mitkä asiat ovat yllättäneet sinut uudessa organisaatiossa?
  2. Mitä toimintatapojamme olet ihmetellyt?
  3. Mitä voisimme oppia aiempien työpaikkojesi hyvistä käytänteistä?
  4. Millaisia asioita tekisit toisin kuin me nyt teemme?
  5. Mitkä toimintapamme tuntuvat tehottomilta?

Uusilla työntekijöillä ei välttämättä tarvitse olla valmista ratkaisua siihen, miten toimintaa organisaatiossa tulisi kehittää, mutta he ovat hyviä kysymään ”miksi”-kysymyksiä ja tarkastelemaan asioita uusin silmin. Kannattaa siis hyödyntää tuoreita näkökulmia silloin, kun niitä on tarjolla!

 

Kirjoittaja: Susanna Mikkonen
Kirjoittaja toimii osaamisen kehittäjänä HAMKin henkilöstöpalveluissa ja tähtää siihen, että HAMKissa on Suomen paras perehdytysohjelma vuonna 2030.

Leave A Reply