Terveisiä Innovaatioleiriltä

0

Mikä mahtava pöhinä ja puheensorina – mitä ihmettä tapahtui marraskuun alussa Tuorlan tiedekeskuksessa Kaarinassa? Monimuotoiset tiimit letittivät kangasjätettä, pohtivat käytettyjen moppien logistiikkaa ja värkkäsivät lamppua käsin tehdystä tekstiilipohjaisesta paperista. 

Kävimme seuraamassa ja bencmarkkaamassa Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin –hankkeessa pilotoitua puolentoista päivän mittaista kansainvälistä innovaatioleiriä Challenge Turku goes Green, joka järjestettiin 7.-8.11.2019.  Pilotin päätoteuttajana toimii Turun AMK:n Kiertotalous 2.0 –projektioppimisympäristö. Pilotointi keskittyi innovaatioleirimenetelmän arviointiin, joka on yksi keskeisistä toimintatavoista oppimisympäristössä. Yhteistä toiminnalle on opiskelijoiden työskentely monialaisissa tiimeissä sekä aidot toimeksiannot työelämältä. 

Turun innovaatioleiri järjestettiin nyt seitsemättä kertaa ja vuosittain kokeillaan erilaisia toteutustapoja ja vetäjiä. Mukana on opiskelijoita eri koulutusasteilta. Tämänkertaisen leirin tavoitteena oli innovoida kolmen eri toimeksiantajan antamaan ongelmaan luovia kiertotalouden ratkaisuita. Toimeksiantajina olivat Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, Vileda Professional ja Painovoima Oy. Toimeksiantajat alustivat aiheita yhteisesti, jonka jälkeen tiimit valitsivat aiheensa. Tämän jälkeen toimeksiantajat avasivat vielä syvemmin aihetta omille tiimeilleen ja tiimeillä oli mahdollisuus kysellä tarkemmin. Tiimeissä oli kolme jäsentä erilaisin taustoin (business, tekniikka, muu). Koska tiimit olivat kansainvälisiä, työskentely tapahtui englanniksi. Kaiken kaikkiaan osallistujia oli noin 40. 

Innovaatioleiri aloitettiin lounaan merkeissä tutustuen toimeksiantoihin ja tämän jälkeen rakennettiin tiimit. Seuraavaksi käynnistettiin kaksituntinen ideointityöpaja, jossa käytettiin aikaa myös tiedonhankintaan. Tätä osuutta seurasi hieman vapaa-aikaa sekä ruokailu. Illalla toimeksiantajat tapasivat tiimit ja antoivat ohjausta. Illan päätteeksi ohjelmassa oli pelejä sekä vapaa-aikaa. Osallistujat yöpyivät leirillä ja ohjelma jatkui seuraavan päivänä aamupalalla, jossa tiimit pohtivat ideansa ansaintalogiikkaa, riskejä ja mahdollisia yhteistyökumppaneita. Tämän jälkeen työpajassa rakennettiin varsinainen liiketoimintamalli. Lounaan jälkeen tiimit ryhtyivät rakentamaan demoa ratkaisustaan leikkaa-liimaa -menetelmällä. Tähän he saivat palautetta leirin ohjaajilta ja pääsivät siten hiomaan esitystänsä. Iltapäivällä ratkaisut esiteltiin toimeksiantajille, jotka antoivat palautteen sekä valitsivat voittajat: sekä koko leirin voittajat että kunkin toimeksiannon voittajan.  

Innovaatioleirin kesto oli 27 tuntia eli 1 opintopiste. Sekä opettajat että toimeksiantajat arvioivat tulokset. Suoritusmerkinnäksi opiskelijat saivat hyväksytty tai hylätty. Ensimmäisenä päivänä ja toisen päivän aamuna oli ulkopuolinen coach valmentamassa tiimejä ja varmistamassa, että pysyttiin aikataulussa. Järjestävältä taholta on joka vuosi erilainen kokoonpano mukana. Opiskelija-assistentti oli auttamassa käytännön järjestelyissä. 

Kaiken kaikkiaan tarkkailijan näkökulmasta totesimme, että leirin toimintatapa oli innostava ja yhteisöllinen. Opiskelijat lähtivät innokkaasti yhdessä keskustellen ja vuorovaikutteisesti työstämään ratkaisuita annettuihin, todellisiin työelämän ongelmiin ja saivat lopputuloksena erittäin mielenkiintoisia demoja aikaan. Oli kiinnostavaa nähdä, miten erilaisia ratkaisuja ja niiden esitystapoja opiskelijatiimit keksivät. Leirin aikana luovuus pääsi esiin, sillä tietokoneita käytettiin pääosin vain lisätiedon hankintaan. Muutoin toimittiin toimeksiantajilta saatujen tuotteiden ja materiaalien lisäksi lähinnä paperia ja kyniä sekä tilasta löytyviä muita tarvikkeita hyödyntäen.

Lehtori Anne-Mari Järvenpää, Biotalouden insinööri -koulutus

Lehtori Johanna Salmia, Biotalouden insinööri -koulutus

Koulutussuunnittelija Virpi Vuolahti, Teknologiaosaamisen yksikkö, täydennyskoulutus

Kuva 1. Luovaa ajattelua ja taitoa soveltaa osaamista käytettiin taidokkaasti Painovoima Oy:n silputusta tekstiilijätteestä tuotetun kierrätyspaperin käytön innovoinnissa. Materiaalien käsittely ja yhdisteleminen uudeksi tuotteeksi ovat innovoinnissa tärkeitä taitoja. Tuotoksena syntyivät mm. lampunvarjostin ja juomalasin ympärille laitettava mainoskääre, joka soveltuu kierrätykseen käytön jälkeen. 

Kuva 2. Kierrätyskeskuksen tekstiilijätteestä ideoitiin monenlaisia tavaroiden pakkausmateriaaleja. Tämän tiimin loppuasiakas sai paketin mukana kauniin saatekortin, jossa kerrottiin, että pakkausmateriaalia voi edelleenkierrättää tekemällä niistä jonkin uuden tuotteen ohjeiden avulla. Pakkausnauhasta oli ideoitu esim. punottava pannunalunen tai avaimenperä. 

Kuva 3. Tämä, leirin voittanut tiimi, ideoi Viledan mopeille älykkään säilytyslaatikon, joka punnitsee moppien painon ja siten käyttäjä tietää, milloin mopit on vaihdettava uusiin. Säilytyslaatikko voisi lähettää automaattisesti tilauksen, jolloin jakelija tietää tulla vaihtamaan mopit uusiin ja kerää vanhat mopit talteen jatkohyödynnettäväksi. 

 

Leave A Reply