Opiskelijan oikeus oppimisen tukeen ja erityiseen tukeen on määritelty uudistuvassa lukion ja ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä ja oppilas- ja opiskelijahuolto määrittää varhaisen- ja ennaltaehkäisevän tuen kaikkien opiskelijaa ohjaavien tehtäväksi. Tämä haastaa kaikkia opiskelijaa ohjaavia ottamaan haltuun uusia käsitteitä ja toimintatapoja, jotta yhdenvertainen ja tasa-arvoinen oppiminen mahdollistuu.
Yksi näistä termeistä on ableismi. Se on käsite, joka jokaisen opiskelijaa ohjaavan henkilön tulisi tiedostaa ja tehdä töitä sen vähentämiseksi. Kerron esimerkin ja kuinka opiskelijaa ohjaavat voivat tulla tietoisemmiksi saavutettavasta oppimisympäristöstä ja käytettävästä kielestä.
Viimeisen vuoden aikana olen istunut useassa seminaarissa, luennolla tai keskustelutilaisuudessa. Vaikka mikrofoni ja äänentoisto olisi käytettävissä, löytyy yllättävän usein sellaisia puhujia, jotka vetoavat kantavaan ääneensä ja kieltäytyvät mikrofonin käytöstä. Usein tätä puhujan linjausta seuraa yleisön hiljaisuus, joka siten antaa puhujalle luvan jatkaa ilman vahvistettua ääntä. Puhuja on suurella todennäköisyydellä vammaton niin kuin suurin osa yleisöstäkin, jolle vahvistetulla äänellä ei ole merkitystä. Mutta vähemmistöön kuuluva kuulovammainen todennäköisesti vaikenee yleisössä ja sinnittelee tilaisuudessa -ja kuulee sen minkä kuulee.
Tämä on yksi esimerkki ableistisesta ajattelusta. Ableismilla tarkoitetaan normittunutta vammattomuuden ihailua ja itsestään selvänä pitämistä. Ableismin ydin on, että vammaiselle kuuluu olla ulkopuolinen, erilainen ja huonompi. Ableismi on sekä ajattelemattomuutta että syrjintää. Ableismia on, että kuulovammaisten oletetaan sinnittelevän tilaisuuksissa ilman vahvistettua ääntä. Se myös vahvistaa vammaisten ja vammattomien välistä valta-asetelmaa, jossa vammaton ikään kuin suo vammaiselle tällaisen saavutettavan mahdollisuuden puheäänen vahvistamiseen, jos ja kun hän sitä vain pyytäisi. Osallisuutta tulee vahvistaa muilla keinoin kuin valta-asemien pönkittämisellä ja vammaisten ja vammattomien eroja korostamalla. Tämä haastaa vammattoman valtaväestön näkemään saavutettavuuden kaikkien etuna ja palveluna, ei vain vammaisten ja erityisryhmien.
Kertomassani esimerkissäni olisin toivonut järjestäjän taholta puhujalle ennakko-ohjeistusta siitä, että kaikki sitoutuvat käyttämään mikrofonia, jotta mahdollinen kuulovammainen ei joudu tätä erikseen pyytämään, jolloin se palvelee saavutettavuutta ja osallisuutta.
Käyttämämme kieli ja termistö ovat tärkeitä osallisuuden ja saavutettavan opetuksen ja ohjauksen tukena. Tässä meidän tulee olla tarkkoja, jotta kieli ei luo ja vahvista esteitä ja että käytetty kieli on kaikkien osallisuutta tukevaa. Ruotsin kielessä on siirrytty käyttämään termiä funktionvariation toimintaesteitä kuvaavien sanojen kuten funktionshinder ja funktionsnedsättning asemesta. Siten puhutaan toiminnan variaatioista eikä vajaavuuksista ja esteistä. Täten kieli ja käytetyt termit tukevat myös osallisuutta sekä vähentävät ableismia kielessä ja toiminnassa. Ruotsinsuomalaisen Sisuradion termiryhmä suosittaa termille suomenkielisiä sanoja toimintavariaatio ja toimintaeroavuus. Näin voimme heittää romukoppaan henkilöä leimaavat ja vajaavuutta korostavat sanat kuten invalidi ja vammainen.
Silloin kun opiskelijaa ohjaavat henkilöt tulevat tietoiseksi ableismista ja edelleen tekevät työtä ableistisen ajattelun vähentämiseksi ja moninaisuuden huomioimiseksi, mahdollistaa se samalla vammaisille ja erityisryhmille osallisuuden kokemuksen olla tasavertainen osa yhteisöä, yleisöä ja yhteiskuntaa. Se edesauttaa myös yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämistä. Kaikki ja kaikenlaiset osallistujia huomioivat käytänteet näyttävät tietä eteenpäin tässä työssä. Oppilaitos voi myös näyttää ja todentaa hyviä käytänteitä kohti työelämää.
Oppijan oikeus – opettajan taito -hanke on alusta, jossa voi jakaa hyviä käytänteitä ja kehittää uutta. Hanke tekee näissä asioissa merkittävää työtä tietoisuuden, hyvien käytänteiden sekä myös erityisryhmien yhdenvertaisen oppimisen eteen – ja ennen kaikkea vahvistaen oppijan oikeutta saada taitavaa ja laadukasta opetusta, ohjausta ja erityistä tukea. Sitä ovat myös ohjaamisessa ja opetuksessa käytettävä kieli, termit sekä kaikkien osallisuutta tukeva toiminta – huomioiden myös henkilöt, joilla on toimintavariaatioita ja toimintaeroavuuksia.
Ableismia on myös sellainen ammattikielen ja –termien käyttö, joka sulkee pois erilaisia lukijoita, yleisöjä ja kuulijoita. Toivon, että yllä kerrotun esimerkin myötä ableismi käsitteenä avautuu kaikille lukijoille. Olen avoin rakentavalle palautteelle ja kehittämään tätä kirjoitustani enemmän saavutettavaksi.
Jari Karttunen
Kirjoittaja toimii lehtorina JAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa
etunimi.sukunimi@jamk.fi
