Berliinin ITB-matkamessut – Kanta-Hämeestä matkailutuotteita kansainvälisille markkinoille

0

Kirjoittajat HAMK Smart: projektipäälliköt Heidi Kerkola ja Outi Mertamo

Suomi kiinnostaa matkailumaana, mutta miten Kanta-Hämeestä saadaan tuotteet kansainväliseen myyntiin? ITB Berliinin messumatkalta tarttui mukaan paljon vinkkejä yrittäjille, miten tässä onnistutaan yhdessä. Western Lakeland toimijat ilmoittautuivat yhdessä ITB Berliini matkamessuille ja me Hämeen ammattikorkeakoulun matkailutiimistä lähdimme edustamaan Kanta-Hämettä. Western Lakeland yhteistyössä mukana ovat Kanta-Hämeen kumppaneina Pirkanmaa, Päijät-Häme ja Keski-Suomi.

ITB Berliini on maailman suurin matkailualan messu. Messuilla käy vuosittain yli 150 000 kävijää ja näytteilleasettajia on yli 10 000 ympäri maailmaa. Keskiviikosta perjantaihin messupäivät ovat suunnattu ammattilaisille. Tapaamiset sovitaan pääosin etukäteen. Lyhyissä, noin 15 minuutin mittaisissa tapaamisissa pyritään vakuuttamaan matkanjärjestäjä siitä, että hän haluaa ottaa uuden tuotteen/palvelun myyntiin. Myynti suuntautuu yli vuoden päähän eli siellä sovittu kauppa on talvelle 2019-2020 tai kesälle 2020. Lauantaina ja sunnuntaina messut on suunnattu kuluttajille ja silloin messuilla käy pääasiassa saksalaisia.

Viisi päivää messuilla oli erittäin opettavainen kokemus. Suomesta maailmalla tunnetaan Lappi ja Helsinki. Kiinnostusta Suomeen on selvästi paljon, mutta uusien alueiden saaminen matkanjärjestäjien myyntisalkkuun kestää oman aikansa. Kauppa perustuu myös verkostoihin ja usein sama matkanjärjestäjä tulee tavata useita kertoja ennen kuin päästään tekemään kauppaa. Kaikki eri maakuntien ja yritysten toimijat olivat yhteisellä osastolla myymässä Suomea ja asiakkaille pyrittiin etsimään juuri sopiva kokonaisuus. Suomalaiset yksittäiset kaupungit, matkailutuotteet tai kohteet eivät kiinnosta matkailijoita tai matkanjärjestäjiä vaan tarvitaan yhteistyötä ja yhteistuotteita yli maakuntarajojen! Matkanjärjestäjille tulisi olla selkeitä tuotteita ja myös kokonaisuuksia, kuten kiertomatkoja, esiteltävänä. Esimerkkiohjelmat ja -kokonaisuudet auttavat matkanjärjestäjää hahmottamaan mitä alueella on tarjolla. Useimmiten matkanjärjestäjät sekä yksittäiset matkailijat haluavat kytkeä matkaan laajemman alueen Suomea, esimerkiksi Helsingin tai Saariston kautta Järvi-Suomeen tai Lappiin suuntautuvat matkareitit kiinnostavat enemmän kuin yksittäinen alue. Yhdessä kohteessa halutaan usein viettää vain muutama päivä.

ITB-messuilla oli Visit Finlandin osasto, jossa Kanta-Häme oli esillä (kuva Outi Mertamo).

Matkoille etsitään kohteita, jossa on paljon tekemistä ja aktiviteettejä. Näitä ei tarvitse olla paketoituna matkailutuotteeseen, mutta tarjonta ja mahdollisuudet tulee olla esillä. Lakeland alueella matkanjärjestäjiä kiinnostaa selkeästi tietyt tuotteet ja teemat. Mökkilomat järven rannalla ovat erittäin kiinnostava matkateema. Myös mökkilomalla saatetaan haluta vaihtaa kohteita ja aktiviteetteja, sillä tekemistä ja näkemistä pitää olla tarjolla saunaa unohtamatta. Vesi ja vesiaktiviteetit, kuten melonta, soutelu ja kalastus, kiinnostavat erittäin paljon. Luontokohteet ja kansallispuistot ovat myös erittäin kysyttyjä. Suomeen halutaan selkeästi tulla kokemaan luontoa, vettä ja rauhaa, sekä paikallista elämää kuten leipomista, mattojen pesua ja räsymaton kutomista. Julkinen liikenne osana kestävää matkailua oli selkeästi keskusteluissa mukana ja merkittävä tekijä kohteiden valinnassa.

”Suomi kiinnostaa nyt enemmän kuin koskaan. Olen ollut ITB -messuilla mukana noin 10 kertaa ja milloinkaan aiemmin en ole tehnyt ryhmäkauppaa näin paljon kuin nyt. Yhteys alueiden ja myyjän välillä toimii, kun alueilla saadaan innostettua asiakas ja esimerkiksi tutustumisvierailun jälkeen on myyjä heti asiakkaaseen yhteydessä. Näin saadaan rakennettua asiakaan toiveita vastaava tuote tai paketti”, Leena Tervakorpi Saarikoski Travel yhtiöstä iloitsee.

Vinkit yrittäjille kansainväliseen myyntiin

Tässä vielä kootusti vinkit yrittäjälle, miten saat matkailutuotteesi kansainväliseen myyntiin:

• Matkailutuote tulee olla kiinnostavaksi muotoiltu ja kuvailtu.
• Hyvät kuvat matkailutuotteesta.
• Matkailutuotteesta täytyy olla selkeät fakta tiedot annettavaksi matkanjärjestäjälle

o Hinta kahden vuoden päähän.
o Kartta, mihin paikkaan kohde sijoittuu Suomessa.
o Tieto mitä hinta sisältää, opastuksen, ruokailun, sisäänpääsyn, aktiviteetteja tms.
o Ryhmäkoko (minimi ja maksimi) vai onko tarjolla yksittäisille asiakkaille
o Kesto, palvelun kesto ajallisesti tai esimerkiksi majoituksen osalta minimi varattavat vuorokaudet
o Tiedot saavutettavuudesta, omalla autolla tai julkisilla.
o Saatavuus, onko tuote ympärivuotinen vai tarjolla tiettyinä kuukausina? Onko tuote tarjolla kaikkina viikon päivinä?
o Mahdolliset lisäpalvelut ja niiden hinnat
o Palvelukielet
o Yhteystiedot

• Kuvaukset ja informaatiot suomeksi ja englanniksi.

Maakuntamme on täynnä loistavia kohteita ja tuotteita, joita me haluamme esitellä maailmalla!

 

Outi Mertamo (vas.) ja Heidi Kerkola HAMK Smart tutkimusyksiköstä olivat Kanta-Hämeen matkailuyrittäjien edustajia ITB-messuilla.

Kirjoittajat:
Outi Mertamo, HAMK Smart, Let’s go Tavastia!- hanke
Heidi Kerkola, HAMK Smart, DigiTrail -hanke

Leave A Reply