Tradenomiharjoittelu Tribedo Oy:ssä

0

 

Aloitin Hämeen ammattikorkeakoulussa opinnot vuoden 2021 syksyllä, mutta olin jo kuitenkin opinnoissani niin pitkällä aiemman taustan vuoksi, että harjoittelupaikan etsiminen lähes heti oli ajankohtaista. Katselin työpaikkailmoituksia finanssialalta, ja huomasin Tribedo Oy:n, eli OP Ryhmän henkilöstökumppanin ilmoituksen asiakasneuvojan paikasta henkilöasiakkaiden päivittäispalveluiden puolella. Laitoin heti hakemuksen, ja muutaman viikon päästä tästä olikin jo ensimmäinen työpäiväni finanssialalla.

 

Harjoittelun alku

Aloitin työt yhtä aikaa yhdeksän muun kanssa. Ensimmäiset kuusi viikkoa meni perehdytyksissä, verkkokursseissa ja yleisesti uuden opettelussa. Tribedo tarjoaa todella kattavan perehdytyksen, ja ihanien työkavereiden avulla työskentely alkoikin sujua nopeasti. Aloitimme opettelun verkkopalveluneuvonta-puhelulinjalta. Pian avainlukulistojen lähetys ja lisävahvistusnumeroiden poisto alkoi olla jo tuttua, joten siirryimme tilit ja maksaminen-puheluihin. Tämän koen edelleenkin ehkä haastavimmaksi, koska sinne saattaa tulla asiaa korttimaksuista yhtymien asiakkuuksien avauksiin, eikä koskaan voi etukäteen olla varma, mitä seuraava puhelu tulee koskemaan. Tribedolla on kuitenkin aina apua saatavilla, joten hankalimmankaan asian kanssa ei tarvitse jäädä yksin, ja vain tekemällä oppii. Puheluiden jälkeen opettelimme vielä iltavuorot, kirjallisen puolen, eli chatin ja verkkoviestit. Pikkuhiljaa, noin parin kuukauden jälkeen perehdytyksen loputtua aloin kokea, että alan oikeasti osata asioita ja epävarmuuskin hävisi sitä mukaa. Alussa opettelin myös ulossoitot, eli soitan asiakkaille ja varaan konttorille tapaamisajan. Koska haluan oppia kokonaisvaltaiseksi finanssialan ammattilaiseksi, niin kouluttauduin vielä kuolinpesälinjalle.

 

Mikä kuolinpesälinja?

Kuolinpesälinjalle tulee yhteydenottoja liittyen kuolemantapauksiin. Ihmiset pyytävät opastusta, kuinka läheisen pankkiasiat hoidetaan nyt kun hän on menehtynyt, kuinka laskut maksetaan, miten varat saadaan tileiltä. Yleisesti työyhteisössämme ehkä jopa vähän vältellään kuolinpesälinjan puheluita, sillä siellä tulee eniten esiin ihmisten tunnetilat, ja myös asiat ovat hiukan mutkikkaampia. Itselleni nämä asiat eivät kuitenkaan ole ongelma, vaan koen jopa ehkä enemmän onnistumisen tunteita, kun saan hoidettua yhteydenoton alusta loppuun asiakaslähtöisesti ja asiantuntevasti surusta ja asiasta huolimatta, jolloin saan myös hyvää palautetta.

 

Minkälainen on ”normaali” päivä työssäni?

Koska finanssialalla vain muutos on pysyvää, niin päiväni alkaa sillä, että selaan äkkiä systeemimme läpi, ettei ole tullut mitään uutta. Jos olen aamuvuorossa, niin otan koko päivän puheluita. Yleensä päivään mahtuu useita lyhyitä puheluita, koskien esimerkiksi kuolinpesän asiakirjojen toimittamista pankkiin tai tiedustelua, pitääkö konttorille varata hänen asiassaan aika vai ei. Joka päivä tulee kuitenkin myös monimutkaisempia puheluita, joiden selvittämisessä menee enempi aikaa. Tällaisesta esimerkkinä vaikka kuolinpesä, jonka osakkaana on kuolinpesä, jossa on osakkaana edunvalvottavia.

Iltavuorossa otan ensimmäisen tunnin puheluita, muutoin teen ensisijaisesti chatteja, mutta kun linjoilla on hiljaista, vastaan verkkoviesteihin samalla. Suurin osa chateista koostuu lyhyistä kysymyksistä, kuten miten voi lopettaa tilin tai miten joku tietty konttori on avoinna. Näissäkin on toki poikkeuksia, ja osa chateista pitkittyy esimerkiksi eri henkilöiden kirjoitusnopeuden vuoksi. Verkkoviesteinä tulee usein kuolinpesien laskuja tai pyyntöjä saada käyttöoikeus vainajan tiliin.

 

Omat ajatukseni työstäni

Olen viihtynyt Tribedolla erinomaisesti. Tykkään työni monipuolisuudesta ja haasteista. Työyhteisössämme on laaja kirjo huipputyyppejä, jotka auttavat aina tarpeen tullessa. Meillä on hyvät työsuhde-edut ja työvuoroihin pystyy helposti vaikuttamaan itse. Työsuhteeni jatkuu toistaiseksi voimassa olevana harjoittelun jälkeenkin, ja tiedän, että minulla on vielä paljon opittavaa finanssialalta. Tähän mennessä olen kuitenkin oppinut kuinka pankkipalvelut ylipäätään toimivat henkilöasiakkailla käytännössä, oppinut uusia järjestelmiä ja saanut rutkasti hyvää kokemusta asiakaspalvelusta.

Koen, että tradenomiopinnot ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin pankkiasioinnin kokonaiskuvan, ja koulun vuoksi osaankin vastata joihinkin kysymyksiin, jotka eivät varsinaisesti ole pankin asioita, kuten verotus. Suoritin harjoittelun aikana finanssiliiketoiminnan moduulin, ja pystyin katsomaan liiketoimintaamme eri näkökulmista tämän ansiosta.

Suosittelen lämpimästi Tribedoa ja ylipäätään finanssialalla työskentelyä kaikille, jotka ovat yhtään kiinnostuneita asiakaspalvelusta ja finanssialalla toimimisesta.

 

Riina Kananen

Leave A Reply