Luulitko tietäväsi paljon markkinoinnista? Luule uudelleen!

0

Tässä tekstissä kerron parilla sanalla siitä, mitä mainostoimistossa tehdään ja kenelle se sopii harjoittelupaikaksi.  Oheinen ”Elenia – Elämää Vanajan voimalaitoksella” video on harjoittelun aikana tuottamani.

Aloitin työharjoittelun mainostoimisto Precis Oy:ssä elokuussa. Siitä tulikin sellainen matka, jota muistelen vielä vanhainkodissakin hyvällä. Precis on mainostoimisto ja tuotantoyhtiö, joten samassa paikassa pääsee tutustumaan monipuolisesti niin kuva- ja videotuotantoon, kuin markkinoinnin suunnitteluun ja siihen liittyviin toimintoihin. Erityisesti markkinoinnista kiinnostuneelle ihmiselle on luvassa todellinen tiedon myrsky. Olen viimeisen viiden kuukauden aikana saanut niin paljon oppia, etten olisi heti uskonut. Luulin tietäväni paljon markkinoinnista, mutta hyvin nopeasti kävi selväksi, että tietoni oli hyvin pintapuolista. Tuon pinnan alta paljastui kokonaan uusi maailma, joka on itse nähtävä ja koettava.

Arkista puurtamista ja sopivasti vastuuta

Eniten työharjoittelun aikana olen avustanut kuvauksissa, rakentaen kuvauspaikalle valaistusta. Tämä on sitä arkista käytännön työtä, jota tuotantoyhtiöissä tehdään. Toisinaan hyvin raskasta, mutta sellaista, joka kuuluu tuotantoyhtiön arkeen. Kuvauksissa pääsee matkustamaan ja näkemään sellaisia paikkoja, joita ei normaalisti tule nähtyä. Lisäksi tapaat uusia ihmisiä aina näyttelijöistä tehtaanjohtajiin. Sain kokeilla tuottajan roolia kahdessa eri videoprojektissa. Toisessa teimme Vanajan Voimalaitoksen vaiheista kolme videota ja toisessa teimme asiakkaalle yritysvideon. Tuottajan vastuulle näissä kuului yhteydenpito asiakkaaseen ja haastateltaviin, erilaisten materiaalien ja kuvitusten kerääminen arkistoista, materiaalin käyttöoikeuksien hankkiminen ja aikataulujen sekä kuvauspaikkojen järjestely kaikkien osapuolten kanssa ym. Tehtävää tuottajalla on runsaasti ja kaikki on tietysti tehtävä budjetin sallimissa rajoissa. Lisäksi olin mukana avustamassa kaikissa kuvauksissa ja toisinaan sain toimia myös haastattelijana. Haastetta näissä riitti ensikertalaiselle sopivasti ja saimmekin molemmat projektit onnistuneesti valmiiksi.

Tuhatta kokemusta rikkaampana

Matkan varrella on opittu markkinoinnin automaatiosta, käännöstyöstä, digimarkkinoinnin kehittämisestä, sosiaalisesta mediasta, videotuotannosta, valokuvaamisesta ja lähes kaikesta. Tuntuu, että on turha kirjoittaa kaikkea auki, sillä täällä voi päästä tekemään ihan mitä tahansa. Välillä normaali työpäivä tarkoittaa sitä, että istut koneen ääressä ja keskityt vaikkapa käännöstyöhön ja välillä se tarkoittaa sitä, että paiskot polkupyörää mikrofonin edessä. Toisinaan löydät itsesi seisomassa tuulivoimalan juurella ja seuraavana päivänä ydinvoimalan vierailukeskuksessa… Kyllä, ihan normaalia kaikki. Voit varautua tekemään mitä tahansa, mutta silti yllätyksiä on luvassa. Näissä hommissa voi totisesti sanoa, että päivät eivät ole samanlaisia.

Viisi kuukautta harjoittelua meni älyttömän nopeasti. Monia kokemuksia en unohda koskaan ja tulen kertomaan niistä vielä lapsenlapsillenikin. Mainostoimisto sopii harjoittelupaikaksi, jos haluat oppia markkinoinnista, uskallat heittäytyä tuntemattomaan ja kykenet löytämään itse asioita, joissa voisit olla avuksi tai hyödyksi.

Aloita heittämällä ennakkoluulosi ja –asenteesi olan yli. Tulet saamaan paljon oppia, joten varaudu myös ottamaan se vastaan!

Teemu Tuomioja

Leave A Reply