Kansainvälinen suurtapahtuma keskellä COVID-19 -pandemiaa, harjoittelussa Arctic Rally Finlandissa sekä FIA Rally Star -tapahtumissa

0

”No kyllähän se passaa”. Näillä sanoilla alkoi minun harjoitteluni tammikuun puolivälissä, kun Autourheilun Kansallisen Keskusliiton ja AKK Sports Oy:n talousjohtaja Markus Häkkinen kysyi, että olisiko minulla mahdollisuutta tehdä korkeakouluharjoitteluani Arctic Rally Finland -tapahtumalle sekä FIA Rally Star -tapahtumasarjaan.

Arctic Rally Finland - kilpailun logo
© AKK Sports Oy

Kun joulukuussa kuulin ensimmäistä kertaa vahvana huhuna, että Ruotsin peruttua oman MM-rallinsa, ollaan Rovaniemelle pika-aikataululla pistämässä pystyyn toista vuoden 2021 Suomen MM-ralleista. Jo silloin tiesin, että autourheiluhullun pitää olla mukana tekemässä tätä ainutlaatuista tapahtumaa. En vain silloin, enkä oikeastaan vieläkään tiedä mihin sanoin kyllä. Sanoin lopulta kyllä MM-rallin terveysturvallisuudesta vastaavan henkilön, COVID managerin tehtävään ja vaikka kuukautta myöhemmin työtunteja olikin kertynyt päälle 400 (kyllä, päälle 400), en sekuntiakaan vaihtaisi pois.

Opettelua ja pikapäätöksiä

Kun normaalisti päälle puoli vuotta käsittävä työ tehdään vajaassa kuudessa viikossa, tietää se jokaiselle asianosaiselle pitkää päivää ja uusia asioita. Niin myös tässä tapauksessa, mutta lisäksi myös COVID-19-pandemia aiheutti meille päänvaivaa alusta asti, sillä pelkästään terveysturvallisuuden näkökulmasta 1800 hengen tapahtuman järjestäminen Suomen suljettua rajansa oli vähintään haastavaa. Ja tähän avantoon minä hyppäsin pää edellä.

Vajaassa kahdessa viikossa sain melkoisen määrän tietoa terveysturvallisuudesta, kansainvälisistä rajoituksista, testikäytännöistä ja maahantuloasioista. Myös kaikki ilmoittautumiskäytännöt ja testikäytännöt piti luoda liki tyhjästä todella nopeasti, sillä kilpailuun ilmoittautuminen ja säännöt olivat jo julki. Näinpä pääsin hyvinkin saman tien tekemään ja näkemään, mitä tapahtumatuotanto on COVID-19-pandemian aikana ja voin kertoa, että ei ole herkkua.

Ympäripyöreitä päiviä, tuhansia puheluita ja sähköposteja

Vapaa-ajan ongelmia ei helmikuussa ollut, sillä päivät venyivät aivan ympäripyöreiksi ensin suunnitellessa, sitten koordinoidessa ja vastaillessa satoihin tuleviin kysymyksiin ja puheluihin. Ja tämä vielä etänä Vantaalla, sillä osa kisajärjestelyistä tehtiin Vantaalla, osa Rovaniemellä. Kuitenkin uskomaton yhteishenki kaikkien tekijöiden keskuudessa vei meitä kohti virallista päämäärää, eli maailman parasta talvirallia.

Työtahti vain kiihtyi ja erilaisten päätösten määrä lisääntyi, kun pääsin haalimaan Lapin ammattikorkeakoulusta liiketalouden opiskelijoita avuksi tähän tapahtumaan. Voin tässä sanoakin, että ilman tätä tiimiä en varmasti olisi selvinnyt tästä urakasta, joten tätäkin kautta kiitos!

Kuun kääntyessä loppupuolellensa oli aika suunnata kohti Rovaniemeä ja itse tapahtumapaikkaa. Kuitenkin tässä välissä oli vielä yksi täysin erilainen tehtävä harjoittelussa.

FIA Rally Star -projekti

FIA Rally Star - logo
© FIA

Osana opiskeluani olin myös mukana FIA Rally Star -projektissa, jossa kansainvälinen autoliitto FIA hakee tulevaisuuden maailmanmestaria digitaalisen moottoriurheilun kautta. Vanhana simulaattorirallien suurkuluttajana lähdin myös tähän projektiin, oikeastaan jo ennen Arctic Rally Finlandia. Tulin valituksi Suomen karsintasarjan kilpailunjohtajaksi, joten tehtäviäni ovat viestinnän toteutus ja yhteistyökumppaneiden kanssa neuvottelu sekä henkilöstöjohtaminen ja itse kilpailutapahtumien johtaminen.

COVID-19-tilanne pisti meillä tässäkin asioita uusiksi, sillä kaksi viimeistä osakilpailua on jouduttu siirtämään myöhemmälle keväälle 2021, mutta Oulussa ja Jyväskylässä pääsimme ajamaan. Vaihteluna Arctic Rally Finlandin terveysturvallisuuteen oli erinomainen ilo ja kunnia päästä tekemään tätä siinä rinnalla, sillä taas opin uusia asioita logistiikasta, kansainvälisistä kilpailuista, niiden johtamisesta ja yleensäkin henkilöstöjohtamisesta. Oulun osakilpailu järjestettiin 13.2.2021 ja Jyväskylän ehdimme pitää vielä ennen rajoitusten kiristymistä 6.3.2021.

Rallisimulaatorin penkki, ratti ja kuulokkeet
© Overpower / Olli Pahkala
Nuori mies kuulokkeet päässä kokeilemassa rallisimulaattoria
© Overpower / Olli Pahkala

Kisa sumussa, viikot Rovaniemellä

Punainen ralliauto ajaa lumisella tiellä
© Markus Häkkinen

Liki kaksi viikkoa menikin sitten Rovaniemellä, kun FIA Rally Star -tapahtuman Oulun osakilpailu saatiin pakettiin. Santasportin alueelle rakennettu huoltoparkki ja kilpailukeskus antoivat meille hyvät mahdollisuudet tehdä turvallinen tapahtuma ja itse halusin luoda kaikille vieraillemme tunnelman, jossa me todella haluamme auttaa heitä hankalissa kysymyksissä ja eri rajoitusten koukeroissa.

Pisimmät päivät venyivät lähemmäs 20 tuntia, mutta saimme myös kisan aikana ja sen jälkeen mielettömän upeaa palautetta kaikilta osallistujilta ja myös FIA:lta. Ja mikä tärkeintä, toteutimme turvallisen ja hyvin onnistuneen MM-rallin keskellä maailmanlaajuista poikkeustilaa. Tämä jos jokin saa hymyn kasvoille vieläkin.

Mitäkö opin?

No voin sanoa, että opin jälleen eniten itsestäni. Huomasin, että vanha taito hallita suuria kokonaisuuksia ei ole kadonnut minnekään eikä suurikaan paine saa miestä murtumaan. Eli vahvistusta omille vahvuuksille tuli jälleen roppakaupalla. Lisäksi sain kunnian oppia ja saada uusia ystäviä monista suurista rallitalleista ja auttaa ihmisiä heidän asioissaan ja ongelmissaan. Lisäksi sain jälleen lisämuistutuksen siitä, mihin yhteistyöllä, keskinäisellä kunnioituksella ja yhteistyöllä pääsee. Sillä pääsee tekemään aivan mieletöntä projektia ja MM-rallia, joka tulee aivan varmasti poikimaan vastuullisia työtehtäviä tulevaisuudessa. Kaverini kirjoittikin sosiaalisessa mediassa osuvasti: Saku se on vain sellainen tyyppi, jonka voi heittää vaikka tulivuoren kraateriin ja sieltä se kapuaa pois ja toteaa, että ”Olipas hieman hankala paikka, mutta selvittiin!”

 

Saku Jokisalo

Kirjoittaja on HAMKin liiketalouden 1. vuosikurssin opiskelija ja Arctic Rally Finland -tapahtuman COVID Manager sekä ilmeisen itseoppinut virologi ja COVID-asiantuntija.

Leave A Reply