Verottava harjoittelupaikka

0

Verokarhu on kaikille suomalaisille tuttu eläin niin hyvässä kuin pahassakin. Jos minulta olisi kysytty opiskelujeni alussa 2020, että tahdonko mennä jonakin päivänä töihin verottajalle olisin nauranut ajatukselle. Yleensä kun ihmiset ajattelevat Verohallintoa työpaikkana saattaa tulla käsitys harmaantuneista arkistohaamuista, jotka istuvat rahakirstujen päällä ja nauravat tavalliselle veronmaksajalle ja ottavat tältä viimeisenkin lantin pois taskusta. Tämä ei voisi kuitenkaan olla kauempana totuudesta.
En olisi varmaan hakenut Verohallinnolle töihin ilman heidän mahtavaa rekrytointi kampanjaansa, joka pyöri LinkedIn:ssä viime kesänä. Siinä mainostettiin Verosihteeri-light pakettia kesäksi. Rekrytointi kampanja oli niin nerokas, että minun oli pakko hakea pelkästään sen perusteella töihin.

Työn alku ja työtehtävät

Aloittaessani Verohallinnolla, olin alkuun hermostunut ja epätietoinen siitä, mitä tulevat tehtävät tulevat pitämään sisällään ja minkälainen organisaatio on ylipäätään kyseessä. Huolet kuitenkin pyyhkiytyivät nopeasti pois, kun haimme työvälineemme ja pääsimme tutustumaan työnopastajaamme. Perehdytys Verohallinnolla on hoidettu ensiluokkaisesti, sillä ensimmäisestä päivästä lähtien jakauduimme pienryhmiin (n.6-8hlö) ja jokaisella pienryhmällä oli oma työnopastaja. Työnopastajan ainoa tehtävä on katsoa meidän uusien verolaisten perään ja ohjata meitä jokaisessa vastaantulevassa haasteessa ja kysymyksessä. Alkuun perehdyimme tuleviin työtehtäviimme koulutusten ja esimerkki videoiden kautta n. 3 viikon verran. Kun tietopohja ja järjestelmä tuntemus oli ajettu sisään, pääsimme aloittamaan ensimmäisiä valvontatapauksia yhdessä työnopastajan kanssa. Tehtäviini kuului henkilöverotuksen tarkastus- ja valvontatehtävät. Käytännössä kävin läpi asiakkaiden veroilmoituksia ja tarkistin niiden oikeellisuutta ja tarvittaessa ohjasin asiakkaita oikein toimimiseen. Työ osoittautui todella monimuotoiseksi ja hyvällä tavalla haastavaksi.

Mitä opin?

Verohallinto osoittautui työnantajana todella moderniksi ja välittäväksi. Kesätyöntekijöistä pidettiin hyvää huolta koko sopimuksen keston ajan ja jatkamismahdollisuutta painotettiin koko työskentelyn keston ajan. Työ itsessään tarjosi paljon mukaan vietävää. Verotus on sellainen taiteenala, joka jokaisen olisi hyvä ainakin jossain määrin hallita. Sitä pystyy soveltamaan niin arkielämässään kuin työ- ja opiskeluelämänkin eri vaiheissa. Rohkaisen jokaista taloushallinnosta tai verotuksesta kiinnostuneita hakemaan Verohallinnolle töihin, sillä se ei todellakaan ole pölyinen vanha toimistorakennus, jossa lyödään leimoja hakemuksiin.

Miika Leinonen

Leave A Reply