Harjoittelu mainostoimisto Ajaton Idea Oy:ssa

0

Harjoittelupaikkani oli tamperelainen 8 henkeä työllistävä täyden palvelun mainostoimisto. Toimenkuvani oli erittäin monisarkainen ja pääsin tekemään hommia laidasta laitaan, ja edelliset kaksi kuukautta olivatkin erittäin mielenkiintoista aikaa. Ensisijaisesti olin mukana sosiaalisen median markkinoinnissa ja tuotimme kuvia, videoita, tekstejä ja erilaisia kampanjoita sekä asiakkaille, että omalle yrityksellemme. Pääsin myös seuraamaan läheltä miten uusi asiakas otetaan haltuun, miten lähdetään liikkeelle yrityksen logojen suunnittelussa ja miten yleinen visuaalinen ilme esimerkiksi nettisivuille ja painotuotteisiin toteutetaan.

Kokemuksena harjoittelu oli silmiä avaava. Koulussa opitut asiat tulivat osa konkreettisesti käyttöön, ja osan sai heittää melkein suoriltaan romukoppaan työelämän realiteettien edessä.  Työelämässä aika on rahaa ja oikoteitä käytetään.

Millainen on mainostoimistoelämän arki?

Mainostoimiston arki poikkesi huomattavasti kaikista aikaisemmista työpaikoistani. Ilmapiiri on todella rento ja luovuuden voi aistia olevan läsnä kokoajan. Työajat ovat työntekijöidensä näköisiä, kellokortteja ei ole ja kukin tulee paikalle omaan aikaansa ja lähtee kun päivän askareet on saatu valmiiksi. Luomisen tuskan iskiessä pidetään rento tauko ja heitellään toimiston poikki pientä pehmeää koripalloa pienen pieneen koriin. Tästäkin saatiin luonnollisesti turnaus aikaiseksi, ja pelin jälkeen kaikki palasivat taas intoa täynnä työtehtäviinsä. Löytyipä toimistolta myös vanha kunnon flipper –peli ja Playstation 4 jos oikein paha solmu tulee.

Vaihtuvat työtehtävät myös pitivät huolen siitä, että koko toimiston väki oli melko harvoin paikalla samaan aikaan. Joku oli asiakkaan kanssa palaverissa ja toiset kuvaamassa milloin missäkin erilaisia kohteita. Pääsin yleensä mukaan myös itse kuvauskeikoille, ja oli hieno nähdä miten suunnittelusta päästään kuvauksen ja editoinnin kautta itse lopulliseen tuotteeseen, joka lähetettiin asiakkaalle. Tämä oli kuitenkin katsottu ensiksi monta kertaa toimiston porukalla läpi ja jokainen sai aina antaa omat huomionsa pienistä viilauksista. Kun kellään ei ollut enää huomautettavaa, lähetettiin (tässä tapauksessa siis video) asiakkaalle kommentoitavaksi. Ja lopulta valmis tuote julkaistiin.

Erilainen kokemus

Työllistettyäni itse itseni nyt jo reilun parin vuoden ajan yrittäjänä, oli hauskaa olla taas ”jollain muulla” töissä. Pääosin tekemäni työt ovat pitkin poikin aina eri paikoissa, joten vaihtelun vuoksi oli virkistävää tietää menevänsä suunnilleen samaan aikaan aina samaan paikaan joka päivä. Toki poikkeuksiakin oli kuvauskeikkojen vuoksi, mutta yleisesti tämä päti hyvin. Elämään tuli myös erilainen rytmi, kun joka kerta kotoa lähtiessä ei tarvinnut pakata matkalaukkua mukaan tietämättä milloin pääsen seuraavan kerran pyykkikoneen luokse. Sanotaan, että vaihtelu virkistää ja se totta vie piti paikkaansa. Se, että tulenko vielä lopullisesti siirtymään normaaliin arkirytmiin jää nähtäväksi. Mutta jos heti pitäisi sanoa niin ei se vielä minua varten ole. Sitä kerkeää sitten myöhemminkin, ja varmasti ihan riittävästi.

Opin todella paljon uusia asioita harjoitteluni aikana. Harrastuneisuuteni videokuvauksen ja editoinnin suhteen sai vähän lisää boostia ja pääsen toteuttamaan tulevaisuudessa siintäviä projekteja uusien työkalujen kanssa. Näin miten nettisivut toteutetaan asiakkaan toiveita mukaillen alusta loppuun. Näin miten pienestä ideasta syntyy tyylikäs logo, joka on juuri yrityksen näköinen. Pääsin kokeilemaan mikä toimii sosiaalisessa mediassa ja mikä ei, sekä asiakkaille, että omaan yritykseen. Näin miten yllättäviin tilanteisiin sopeudutaan niin, että asiakas luulee kaiken menevän täysin suunnitellusti. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään, mutta parempi tiivistää se viimeiseen lauseeseen: Paljon tuli oppia ja muistan harjoitteluni varmasti vielä pitkään, ei voi kuin suositella!

Oskari Kurki-Suonio

 

Leave A Reply