Aloitin kolmen kuukauden harjoitteluni HAMK Yritteliäs Korkeakoulu- yksikössä tammikuussa 2026. Taustaltani olen merkonomi ja ennen opintojani sekä niiden aikana olen työskennellyt Postilla ja Alkossa. Markkinointialan tehtävät olivat kuitenkin tuntuneet aiemmin kaukaisilta. Haaveeni on työskennellä urheiluseuran markkinointitiimissä ja tämä harjoittelu oli tärkeä askel kohti tuota tavoitetta.
Työskentelin harjoittelun aikana markkinointitiimissä, jossa tehtäväni keskittyivät sisällöntuotantoon, markkinointiviestintään, videotuotantoon ja tapahtumamarkkinointiin. Pääpainoni oli HAMK Yritteliäs -Instagramtilin sisällössä, mutta toteutin sisältöä myös muihin kanaviin. Työskentelin yhdessä suomalaisten ja kansainvälisten harjoittelijoiden kanssa, mikä toi arkeen mukavasti näkökulmia ja uutta opittavaa.
Ensimmäiset viikot kuluivat Adobe Expressin ja talon tapojen opettelussa. Tuotin postereita, käsikirjoitin videoita ja esiinnyin somevideoilla ensimmäistä kertaa. Osallistuin myös Valkeakoskella Inssitreffit- ja Career Day -tapahtumiin, joissa markkinoin yrittäjyysopintoja. Tämä vahvisti osaamistani tapahtumien viestinnässä ja opetti, miten “kentällä” markkinointityötä tehdään.
Harjoittelun aikana toteutimme useita haastatteluja, kuten Miss Suomen ja Lammin Säästöpankin edustajan haastattelut. Lisäksi tuotin sisältöä henkilöstöjohtamisen kurssista. Näissä opin paljon videotuotannosta, editoinnista ja vaikuttajayhteistyöstä. Lisäksi toteutimme sisältöä kansainvälisestä Freezing Weekistä sekä vierailimme Hämeenlinnan Business Park Parkissa ja Tampereen vastaavissa Parkki- tiloissa.
Loppuvaiheessa pääsin toimimaan projektipäällikkönä Parkki Business Parkin näkyvyyden lisäämiseen tähtäävässä projektissa. Tehtävä antoi hyvän kokonaiskuvan projektinhallinnasta, markkinoinnista ja yritysverkostojen toiminnasta. Osallistuin myös mielenkiintoiseen tekoälyagentteja käsittelevään oppimistehtävään, joka avarsi ymmärrystäni tekoälyn mahdollisuuksista oppimistehtävän muodossa.
Harjoitteluni oli todella monipuolinen ja opettavainen. Se vahvisti osaamistani markkinoinnin eri osa-alueilla ja kasvatti varmuuttani omasta ammattitaidostani. Olen kiitollinen kollegoille, koulutuspäällikölle ja lehtoreille tuesta ja mahdollisuuksista. Tämä kokemus vie minua varmasti eteenpäin kohti unelmiani markkinoinnin parissa.
Oula Lilja