Ohjelmointikokeilu toteutettiin 33 oppilaan ekaluokan liikuntatunnilla. Mukana oli kaksi opettajaa sekä kouluohjaaja. Sää oli lämmin ja keväinen, joten oppitunti pidettiin ulkona. Aikaa kului n. 45 minuuttia.
Ensimmäiseksi oppilaille kerrottiin, että heidät oli kutsuttu robottikouluun, ja tunnin aikana olisi tarkoitus testata, olisiko oppilaista ainesta robottikoululaisiksi. Oppilaat osasivat hienosti kertoa, millaisia robotit ovat, ja yhdessä päädyttiin toteamaan, että robotit tarvitsevat tarkkoja ohjeita ja käskyjä pystyäkseen toimimaan. Muuten voi tulla vaikka oikosulku!
Alkukeskustelun jälkeen ensimmäisenä leikkinä oli Kapteeni käskee. Oppilaita muistutettiin kuuntelemaan annettuja ohjeita tarkasti: vain ”kapteeni käskee…” -käskyllä sai toimia annetun ohjeen mukaan. Leikki oli suurimmalle osalle tuttu, joten leikkiä pystyttiin vaikeuttamaan niin, että väärällä ohjeella/väärin toimimalla tipahti pois pelistä. Tämä herätti oppilaat olemaan korvat höröllään entistäkin tarkempia. Koska oppilasryhmä oli suuri, 33 oppilasta, oppilaat jaettiin kahteen ryhmään leikkimään. Molempien ryhmien ensimmäisenä kapteenina toimi opettaja, jonka jälkeen myös osa halukkaista oppilaista pääsi kapteeneiksi.
Seuraavana leikkinä oli Seuraa johtajaa. Tämä leikki pohjautuu Ville Teamin alakoulun ohjelmointioppaan Robo the Boss -leikkiin (https://ville.cs.utu.fi/opintopolku/ville_alakoulun_ohjelmointiopas.pdf) Opettajat ja ohjaaja näyttivät oppilaille ensin mallin leikkiin, ja tämän jälkeen oppilaat jaettiin viiteen ryhmään leikkimään. Oppilaat ohjattiin kulkemaan jonossa, ja jonon ensimmäisen tuli keksiä jokin ääni (esimerkiksi kissan naukuminen) tai liike (käden pumppaaminen, konttaaminen, karhukävely…), jota muiden jonossa kulkijoiden tuli matkia mahdollisimman tarkasti ja oikea-aikaisesti. Pillin soidessa jonon ensimmäinen juoksi jonon perälle, ja näin jono sai uuden johtajan. Leikkiä leikittiin niin kauan, että jokainen oppilas pääsi olemaan johtajana.
Leikin alkuohjeistuksessa päästiin oppilaiden kanssa hyviin pohdintoihin. Todettiin mm. se, että jonon ensimmäinen ei voi ilmeillä kasvoillaan, koska muut jonossa olevat eivät näe sitä eivätkä siten pysty toimimaan annetun ohjeen mukaisesti. Myöskään liian pikaista liikkeen/äänen vaihtamista ei kannattanut tehdä, sillä muuten koko jonolla oli vaarana mennä oikosulkuun, kun oppilaat eivät pysyisi nopean ohjeen muuttumisen perässä.
Seuraa johtajaa -leikin jälkeen tuli aika oppitunnin viimeiselle aktiviteetille, joka alustettiin seuraavasti: “Olemme huomanneet, että teissä totisesti on ainesta roboteiksi. Seuraavaksi pääsette kokeilemaan, miltä tuntuu olla oikea robotti.” Oppilaat jaettiin pareiksi, joista toisen tuli olla robotti ja toisen robotin ohjaaja. Puolivälissä tehtävää rooleja vaihdettiin. Oppilaille kerrottiin, että robotit eivät itse voi tehdä mitään, vaan ne toimivat ohjaajansa käskyjen mukaisesti. Robotit eivät myöskään ymmärtäneet puhetta, eli niitä ohjattiin taputtamalla: yksi taputus selkään tarkoitti yhtä askelta eteenpäin, ja taputus jommallekummalle olkapäälle käännöstä kyseiseen suuntaan. Robotin ohjaaja valitsi mielessään jonkin pisteen kentältä, johon robotin ohjasi, ja perille päästyään parit vaihtoivat tehtäviä. Kohta olikin kenttä täynnä joka suuntaan kulkevia robotteja ohjaajineen. Osa oppilaspareista tarvitsi lisäohjausta mm. siinä, että robotille ei voi antaa liikaa peräkkäisiä ohjeita.
Oppitunnin lopuksi oppilailta kerättiin palaute oppitunnista peukkuäänestyksellä. Heiltä kysyttiin, haluaisivatko he tämän oppitunnin perusteella jatkaa joskus myöhemmin robottikokeiluja. N. 2/3 oppilaista näytti peukulla ylöspäin, muutama alaspäin ja loput jotain siltä väliltä. Opelle paras palaute oli kuitenkin nähdä lukuisia hymysilmäisiä ja keskittyneitä kasvoja oppitunnin aikana!
