Yhdistystoiminnasta hyötyä opinnollistamiseen

0

Automaatiotekniikan neljännen vuosikurssin opiskelija Niko Angervo on kehittänyt osaamistaan myös opiskelijayhdistystoiminnassa.

Opiskelija Niko Anervo on opintojen ohessa ehtinyt moneen mukaan. Hän kiinnostui tutoropiskelijan tehtävästä ja sitä kautta opiskelijayhdistystoiminta on vienyt moneen uuteen toimintaan mukaan. Valkeakosken insinööriopiskelijat VARO ry:n varapuheenjohtajan tehtävän jälkeen Niko siirtyi Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n hallituksen jäseneksi, jossa hän vastasi koulutuspolitiikasta. IOL:n hallituksen jäsenyyden vuoksi hän tuli valituksi INSKEeseen opiskelijaedustajaksi ja Insinööriliitto IL ry:n vaalivaliokunnan jäseneksi. Tämän vuoden aikana on Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HAMKOn toiminta tullut tutuksi varapuheenjohtajan tehtävässä. Lisäksi Niko on opiskelijajäsenenä NOPSA-hankkeen ohjausryhmässä, jossa tavoitteena on sujuvien siirtymien suunnittelu toiselta asteelta ammattikorkeakouluun ja opintopolun nopeuttaminen.

Työn opinnollistamisesta hän kuuli jo Insinööriliitossa, ja toteaakin, että opinnollistamisen mahdollisuudesta tulisi tiedottaa paremmin opiskelijoille. Itse hän on voinut opinnollistaa aktiivista osallistumaan oman alan ja opiskelijoiden toiminnan kehittämisessä vapaasti valittaviin opintoihin. Kokonaisuutena opiskelut ovat sujuneet joustavasti ja hyvin.

Opiskelija Niko Angervo

Leave A Reply