Uudenlaisilla ratkaisuilla eroon levästä

0

HAMK Tech -tutkimusyksikkö haluaa kumppaniensa kanssa edistää uusien biopohjaisten pinnoitteiden käyttöönottoa. Tavoitteena on selvittää, kuinka biologisen kasvuston kuten levän aiheuttamia ongelmia voitaisiin vähentää ja ehkäistä uudenlaisilla pinnoitteilla ja pintamateriaaleilla.

Materiaalien pinnoilla kasvava levä on ikävän näköistä ja vaikkei levä itsessään usein olekaan suuri huolenaihe, voi se joillekin materiaaleille aiheuttaa pitkän ajan kuluessa ongelmia. Pinnoille kerääntyvät biologiset kasvustot keräävät itseensä kosteutta, eikä pinta niiden alla enää kuivu yhtä nopeasti kuin puhdas pinta. Esimerkiksi tiilikatolla oleva eloperäinen aines sitoo itseensä vettä ja kun lämpötila vaihtelee, tiilessä oleva vesi laajenee ja supistuu ja voi aiheuttaa pakkasrapautumista. Leviä torjutaan pesuilla, kemikaaleilla tai mekaanisella puhdistuksella. Vaikka kemikaalien käytöltä vältyttäisiin, kuluu pesuun silti vähintäänkin vettä ja energiaa – siis rahaa.

Levän kasvun hillitsemiseen kehitetään uudenlaisia pinnoitteita ja pintamateriaaleja, joiden päällä levät eivät viihdy. Niiden toiminnallisuus täytyy todentaa ja tässä käytetään laboratoriomenetelmien lisäksi ulkotestikenttiä. HAMK Techillä on biologisen kasvuston tutkimusta varten oma ulkotestikenttä Mustialassa suomalaisessa metsässä. Siellä näytteet joutuvat rankkaan koetukseen – ne ovat varjossa useiden eri puulajien alla keräämässä kaiken niistä varisevan biologisen massan.

Testilevyjä suomalaisessa sekametsässä
Näytteiden testausta HAMK Techin Mustialan ulkotestikentällä.

Levä kasvaa ja leviää nopeammin huokoisilla ja epätasaisilla pinnoilla, kuten tiilen ja puun päällä. Valitettavasti se viihtyy myös kaikkien muidenkin pintojen päällä, jos siihen annetaan mahdollisuus ja aikaa. Liukkailta pinnoilta levä on kuitenkin huomattavasti helpommin poistettavissa kuin huokoisilta pinnoilta ja pintojen puhdistettavuus liittyy olennaisena osana levätutkimukseen.

HAMK Techissä tutkitaan levien kasvua pinnoilla ja tällä hetkellä selvitetään muun muassa, miten levä kasvaa biomaaleilla pinnoitettujen ohutlevytuotteiden pinnoilla. Suuri osa tutkimuksesta on tehty laboratoriossa, mutta näytteet on luonnollisesti viety myös ulkotestikentällemme. Laboratoriossa tehtyjen tutkimusten todentaminen oikeissa luonnollisissa olosuhteissa on tärkeää, mutta siihen pitää varata aikaa; levän kasvuun kuluu rankemmissakin olosuhteissa ulkotestikentällä vuosia.

Kirjoittaja ja kuvat:
Tiina Vuorio
Tutkimuspäällikkö, HAMK Tech

Vuorio kollegoineen toimii Biopohjaiset pinnoitetut ohutlevytuotteet (BIOPPO) -tutkimushankkeessa, jossa on mukana asiantuntijoita myös kuudesta yrityksestä.

Leave A Reply