
Kiertotaloustietous hukassa Suomessakin?
Teollistumisen alkuajoista lähtien ihmiskunta on vuosikymmenestä toiseen kuluttanut luonnonvaroja surutta. Mineraaleja on louhittu kallioperästä, öljyä…More
Teollistumisen alkuajoista lähtien ihmiskunta on vuosikymmenestä toiseen kuluttanut luonnonvaroja surutta. Mineraaleja on louhittu kallioperästä, öljyä…More
Hämeenlinnan kaupungin ikäihmisten palveluissa toteutettiin vuosina 2021–2022 Pysyvä koti – muuttuvat palvelut -hanke. Hankkeeseen saatiin…More
Tutkimus on tärkeä osa ihmiskunnan kehitystä, ja tulevaisuudessa sen tärkeys korostuu entisestään ennustettaessa maailman tapahtumia.…More
Kun on kyse rakennusten, siltojen ja muun infrastruktuurin suunnittelusta ja rakentamisesta, materiaalien pitkäaikainen kestävyys ja…More
Uusien innovaatioiden merkitys yrityksen menestykselle ja viime kädessä eloon jäämiselle globaaleilla markkinoilla riippuu siitä, kuinka…More
Nuorten työttömyys kasvoi koronapandemian vuoksi merkittävästi, ja samalla kasvoivat myös riskit sosiaaliseen syrjäytymiseen. Mysteeri 24/7…More
Suomalainen maatalous on kohdannut viimeisten vuosien aikana kannattavuuskriisin, joka koskee laajaa osaa maatalous- ja puutarhayrittäjistä.…More
Sitran megatrendit 2023 kuvaavat muutosten kokonaiskuvaa viiden teeman kautta: luonto, ihmiset, valta, teknologia ja talous.…More
Selkokieli on kirja- ja yleiskielen rinnalla oleva kieli, joka yksinkertaistaa tekstin sisältöä, sanastoa ja rakennetta.…More
Tässä kirjoituksessa pohditaan väriaineiden tulevaisuutta resurssien niukkuudessa. Mistä saadaan raaka-aineet ja energia värien tuotantoon? Ilmastonmuutoksen…More