Skannattujen kappaleiden kirjo laajenee jatkuvasti

0

Hämeen Ammattikorkeakoulussa ollaan tehty tähän mennessä noin 200 eri tuoteskannausta usealle eri yritykselle. Välillä töitä tehdään iltaisin ja jopa viikonloppuisinkin. Toisen skannerin hankintakin on joskus käynyt mielessä mutta toistaiseksi olemme selvinneet yritysten tiukoista aikatauluvaatimuksista hyvin yhdelläkin. Hankimme kuitenkin uudet ja entistä tarkemmat objektiivit skanneriin. Näiden avulla saamme mittatarkat digitaaliset mallit jopa pikkusormen pään kokoisista kappaleista. Suurin tähän mennessä tehty skannaustyö yrityksessä on ollut 5 x 3 x 2 metriä kokoinen kehikko, josta skannasimme yli 40 yksityiskohtaa mittaraporttia varten.

Olemme skannanneet tuotteita, joiden materiaaleina ovat mm. vaha, hiekka-hartsiseokset, eri kumiseokset, valurauta, puumassa, kupariseokset, titaaniseokset, teräs, alumiini, keraamit ja lasi. Jokaisella eri tuotteella ja materiaalilla on omat erityispiirteensä, jotka tulee tietää skannatessa. Esimerkiksi levymäisten tuotteiden omasta painosta johtuva taipuminen tai hiekkakeernan kiteiden heijastumat aiheuttavat lisätyötä. Kiviaines tuikkii sinivalossa mikä vaikeuttaa skannausta ja pintaverkon täydellistä muodostumista. Nämäkin haasteet pystyimme selättämään ja tarjoamaan asiakkaalle digitaalisen mallin jatkokäyttöön kuten simulaatioon tai CAD käyttöön.

Alla olevassa videossa esitellään juuri hiekkakeernan skannausta. Saamme kyseisen kappaleen valamiseen liittyvän hiekkakeernan digitaaliseen muotoon, jolloin käsin tehdyt muutokset voidaan ottaa helposti käyttöön valusuunnittelussa. Erityisesti huomiota kannattaa kiinnittää moniulotteisiin muotoihin ja materiaalin haurauteen.

Timo Kärppä, Konetekniikan lehtori

Leave A Reply