Amazing Business Train – Pikajuna #7 – määränpäänä yrittäjyys!

0

”Hektistä”, ”pitkät päivät”, ”erittäin antoisa” olisivat varmankin ne ensimmäiset kommentit, jos kysyisi keneltä tahansa junassa olleelta opiskelijalta, mitä mieltä he olivat matkasta.

Amazing Business Train järjestettiin 9.5.-10.5.2017 nyt jo seitsemännen kerran Hämeen Ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Jos olet harkinnut osallistumista, toivottavasti tämä blogikirjoitus avaa enemmän matkan sisältöä.

Tälläkin kertaa matka oli samanlaisuudessaan täysin erilainen. Matka starttasi tuttuun tapaan Hämeenlinnasta ja loput opiskelijat saatiin mukaan Tampereelta. Ensimmäinen etappi oli tällä kertaa Jyväskylän Crazytown, jossa saimme paikan vetäjän Mikko Markkasen johdolla uusia näkökulmia liikeideoihin. Jyväskylässä opiskelijat mm. jalkautuivat keskustaan kyselemään mielipiteitä mahdollisilta yrityksiensä kohderyhmiltä ja miettimään uudestaan liikeideaansa sen pohjalta.

Jyväskylän jälkeen matka jatkui takaisin Tampereelle, josta haettiin vauhtia Ouluun (ja yksi hieman myöhästynyt opiskelija). Matkalla Ouluun tiimit saivat tehtäväkseen laatia feikki-mainoksen sekä miettiä arvolupauksia, konseptin kuvausta ja validointia.

Oulussa olimme suunnilleen ysin pintaan illalla ja päivän pituus alkoi jo näkyä – hyvä! Ja sitten lenkille. Matkaa oli tehty jo 13 tuntia, joten siinä vaiheessa oli tärkeää saada hieman raitista ilmaa. Lenkin ideahan ei tietysti ollut pelkästään happihyppely, vaan silloin päästiin hetkeksi rauhassa käymään läpi päivän tapahtumia ja sitä mitä oli opittu. Hotellilla olimme takaisin puolen yön aikaan ja sitten unta kuulaan.

Päivä numero kaksi alkoi kevyillä yrittäjämallin kuuden tunnin unilla (eivät oikeat yrittäjät noin kauaa nuku). Hotellipekonit naamariin ja menoksi. Kokoonnuttiin hotellin aulassa ja odoteltiin bussia, jolla liikuimme Luovaan Laboratorioon. Ohjaaja kertoi, että bussia ei tule, kävellen siis. Luovassa Laboratoriossa santsikahvit, jonka jälkeen kuuntelemaan laboratorion perustajan Martta Tervosen puhetta siitä mitä he tekevät, miten ja miksi. Päivä eteni erityyppisillä harjoituksilla liittyen omiin henkilökohtaisiin taitoihin, sekä villeihin suunnitelmiin liiketoiminnan kehittämisestä.

Noin puoli kolme starttasi juna kohti Tamperetta ja homma jatkui. Vuorossa oli talouspuolen alustavat laskelmat, sekä myyntipuheiden hiominen. Myyntipuheet pidettiin viimeisenä juuri ennen saapumista Tampereelle, missä osa opiskelijoista jäi pois. Opiskelijat saivat kukin sijoittaa 500$ omasta mielestään parhaaseen ideaan ja pitchaukseen, jonka jälkeen suurimman potin kerännyt tiimi palkittiin. Yhdeksän pintaan juna oli takaisin Hämeenlinnassa.

Tälläkin kertaa opiskelijoita oli mukana taas monelta alalta, esimerkiksi kestävästä kehityksestä ja kansainväliseltä konetekniikan alalta. Mutta niin oli myös liikeideoitakin; aina 3D printtauksesta koirien Tinderiin. Jokaisen reissun aloittavat toisilleen tuntemattomat ihmiset, jotka alkavat työstää töitään ryhmissä ja viimeistään kotiin suunnatessa porukka on jo äärettömän hyvin hitsautunut yhteen. Mielestäni tämä onkin yksi Business Trainin parhaista puolista.

Se, mikä on hienointa junamatkassa, on että pitkienkin päivien jälkeen opiskelijat jaksavat työstää liiketoimia eteenpäin kelloon katsomatta. Matkan loppupuolella tietysti väsymystäkin on havaittavissa, mutta se vain kuuluu konseptiin. Se, että töitä junassa tehtiin lähes kellon ympäri, monen suunnittelemattoman muuttujan ollessa läsnä, toi mukanaan ripauksen aitoa käsitystä oikean yrittäjän hektisestä maailmasta.

Allekirjoittanut on ollut jo kolmella matkalla mukana. Omasta kokemuksesta voinkin sanoa, että jokainen matka on ollut lähtemisen arvoinen ja illalla kotiin saapuessa noin 40 tuntiselta matkalta tietää antaneensa kaikkensa, mutta on myös taas monta kokemusta rikkaampi.

Itse olen kohta valmistumassa, joten en osaa sanoa, jääkö tämä omalta osaltani viimeiseksi ABT matkaksi, sillä tarkoitus on hypätä ”real life”-junaan. Mutta tiedän, että halukkaille yrittäjä-henkisille opiskelijoille tämä antaa mielettömän paljon.

Jos koet, että sinua voisi seuraava Amazing Business Train kiinnostaa, niin ole yhteydessä!

Emil Abassov, opiskelija

Amazing Business Train

Leave A Reply