Tradenomin koulutus antoi hyvän pohjan maisteriopinnoille

0

Välttämättä kaikki eivät tiedä, että amk-tutkinnolla voi hakea jatkamaan opiskelua myös maisteriopintoihin yliopistoon. HAMKista liiketaloudesta valmistunut Emma Kuusinen suunnitteli jatko-opintoja jo amk-opiskelun aikana ja nyt hän on loppusuoralla maisteriopinnoissaan. Emma on kokenut, että omat opiskeluvalinnat ovat olleet onnistuneita ja auttaneet häntä pääsemään sellaisiin töihin, joista hän todella pitää. Nykyään hän toimii mielenkiintoisessa Community Designerin roolissa Inderes Oyj:ssä, joka on suomalainen yritys- ja toimiala-analyysejä tarjoava finanssialan yhtiö.

Nimeni on Emma Kuusinen ja valmistuin HAMKista liiketalouden koulutuksesta vuoden 2016 joulukuussa. Aloitin työt vähän ennen opinnäytetyön palautusta syksyllä, jolloin sain paikan palkanlaskijana. Siinä paikassa olin noin viisi vuotta töissä ja toimin siellä vähän eri rooleissa, kuten palkanlaskijana, palkanlaskennan asiantuntijana ja talouden asiantuntijana. Maisteriopintoihin hakeminen oli suunnitelmissani jo HAMKissa opiskellessani ja hain niihin muutaman kerran. Pääsin Vaasan yliopistoon maisteriopintoihin kesällä 2020.

Emma Kuusinen

Laajat työllistymismahdollisuudet houkuttelivat

Suuntauduin HAMKissa johdon laskentatoimeen ja rahoitukseen ja lisäksi opiskelin yritysverotusta sekä kirjanpitoa. Vaasaan menin lukemaan taloustieteitä, mikä on vähän sama asia kuin kansantaloustiede, mutta kansantaloustiede on vähän vanhanaikainen termi. Siellä siis opiskelen nyt ja gradu on jo hyvin pitkällä. Nyt keväällä minun pitäisi saada se valmiiksi.

Alun perin hain opiskelemaan liiketaloutta siksi, että halusin sellaisen koulutuksen, jonka työllistymismahdollisuudet ovat melko laajat. Halusin myös siistin ja kivan sisätyön. En halunnut vuorotyötä ja tradenomin koulutuksella sellaisia harvemmin tehdään.

Yhteisönrakentajana Inderesillä

Nykyinen työnimikkeeni Inderesillä on Community Designer ja teen siellä yhteisönrakentamista. Käytyäni pari vuotta töissä valmistumiseni jälkeen kiinnostuin sijoittamisesta ja rahoituksesta. Vaikka olinkin opiskellut näitä aiheita, kiinnostus heräsi vasta silloin kunnolla. Maisterin tutkinnon suorittaminen sai lisäpotkua siitä, että nyt tiesin, mihin suuntaudun opinnoissani. Rahoitus/taloustiede oli oikea valinta minulle.

Siinä kohtaa olin ollut viisi vuotta vanhalla työnantajalla taloushallinnon ja palkanlaskennan töissä. Siellä ei ollut enää töitä, mitä haluaisin tehdä tällä tulevalla koulutuksella. Tämän takia vaihdoin Inderesille, joka siis tekee osakeanalyysiä.

En itse toimi analyytikkona, mutta teen kylläkin analyytikkojen kanssa samassa tiimissä hyvin läheisesti töitä. Keskityn kuitenkin enemmän yleispäteviin asioihin, kuten esimerkiksi makrotalouden ilmiöihin. Teen niistä kaikenlaisia kirjoitettuja sisältöjä ja paljon videoita YouTubeen, TikTokiin sekä Instagramiin. Tämän lisäksi minulla on yhden työkaverin kanssa podcast, jossa käydään läpi makrotalouden ilmiöitä sekä osakemarkkinoiden tapahtumia muutamalta menneeltä viikolta.

Alana tämä on sellainen, että siitä täytyy olla aidosti kiinnostunut. En ole kuullut kenenkään olevan rahoitusmarkkinoiden maailmassa tekemässä analyysiä tai mitään, jos ei olisi kiinnostunut esimerkiksi sijoittamisesta.

HAMKista ja työelämästä saadut opit ovat kantaneet hyvin

HAMKilla on ollut tosi iso rooli siinä, että olen tekemässä nyt maisterin tutkintoa, koska juurikin se, että tradenomin tutkinto on niin laaja, antaa mahdollisuuden jatkaa moneen paikkaan. Toki tradenomin tutkinnossakin katsotaan, että tiettyjä kursseja on käyty tietty määrä. Joka tapauksessa minun kohdallani se oli tosi hyvä pohja hakea yliopistoon. Yleisesti koen, että olen saanut hyvät opit HAMKista.

Koen myös, että se ensimmäinen työpaikka, jonne menin valmistumisen jälkeen, opetti ylipäätänsä paljon työelämästä. Samalla opin myös niistä asioista, mitkä liittyvät osittain tähän nykyiseenkin työhön, kuten osakemarkkinoista, vaikka taloushallinnon puolella toiminkin. Kyse oli pörssiyhtiöstä ja sitä kautta pääsin seuraamaan hyvin läheltä, miten listautumisprojekti menee ja opin yritysjärjestelyjen toiminnasta. Nämä ovat edelleen relevantteja asioita nykyisessä työpaikassani. Myös opintoihin kuuluneet harjoitteluni olivat antoisia. Tein ne kesäaikaan palkanlaskijana Hämeenlinnassa. Tampereelle muutettuani hankin työpaikan sieltä.

Mieleenpainuvin asia opiskeluaikana oli opiskelukaverit, joiden kanssa olen vieläkin tekemisissä. Onhan se opiskeluaika kivaa, saa viettää aikaa ystävien kanssa ja on tapahtumia sekä juhlia, vaikkei se ehkä itse opiskeluun liitykään. Varsinaiseen opiskeluun liittyvä, mieleen painunut asia oli se, että minulla oli todella hyvä oppari-ohjaaja, Asta Mattila. Uskon, että siitä on ollut apua niin työelämässä kuin maisterin opinnoissakin. Haasteellista opiskeluaikana oli ehkä vapaa-ajan ja opiskelun yhdistäminen.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Gradun pitäisi nyt siis valmistua kevään aikana. On hauskaa, miten olen ajautunut molempiin työpaikkoihin ennen valmistumista ja saanut vakkaripaikan, mikä on ollut todella kiva juttu. Gradun jälkeen pitää ehkä hetki levätä, mutta sen jälkeen voin keskittyä työhön ja uraan eri tavalla, kun viikonloput ja illat eivät mene gradun tekemiseen. Nykyinen työ on luonteeltaan sellaista, että sitä voisi jatkuvasti seurata ja inspiroitua muiden sisällöistä tai vaikka esimerkiksi Twitter-postailuista. Gradun jälkeen jää tällaiseen maailmanmenon seuraamiseen lisää aikaa ja voi keskittyä kehittymiseen.

Emma Kuusinen Vaasan yliopiston rakennuksen edustalla

Vinkkejä liiketaloudesta kiinnostuneille

Jos harkitset HAMKiin menoa, voin suositella liiketaloutta, sillä se on niin monipuolinen koulutus. Koen, että minun opiskeluvalintani ovat olleet hyviä, sillä olen päässyt sellaisiin töihin, mistä tykkään. Se on ollut vähän yllättävääkin, sillä itsellä ei ole ollut aiemmin kauhean kirkkaana tiedossa, mistä töistä pidän.

Jatkokouluttautumista ajatellen haluan antaa vinkin, että suunnittelin jo amk-opintojen aikana maisterintutkintoa. Eihän sen mitenkään supertarkasti tarvitse olla mietittynä, mutta sinne kumminkin haetaan niillä amkin papereilla. Jonkin verran voi tehdä kurssivalintoja sen mukaan ja katsoa, ettei kaikista kursseista mene läpi vain rimaa hipoen. Jos niin kuitenkin käy, ei välttämättä todistuksella pääse jatko-opintoihin. Mutta sitten voi tietysti aina hakea pääsykokeen kautta.

Tradenomiopinnot on minulla toimineet hyvin pohjana ja vastanneet yliopiston kandin tutkintoa tietotaidoltaan. Kaikille ei ole aina selvää, että yliopistoon voi hakea amkin papereilla. Se oli ainakin minulle hyvä tapa ja voin sitä suositella.

Tutustu myös muihin liiketalouden opiskelutarinoihin >>>  

Liiketalouden tradenomeille on tarjolla erilaisia jatko-opintomahdollisuuksia amk-tutkinnon jälkeen:

Leave A Reply