Tradenomi, haluatko laajentaa osaamistasi ICT-alalle?

0

Tämän päivän ja tulevaisuuden digitalisoituva maailma vaatii yhä useammilta työntekijöiltä it-alan ymmärrystä sekä osaamista. HAMKin tietojenkäsittelyn koulutus pyrkii vastaamaan uudella muuntokoulutuksellaan tähän tarpeeseen. Koulutus on suunnattu liiketalouden tai International Business -koulutusohjelmista tradenomiksi valmistuneille ja hieman it-alan kokemusta omaaville henkilöille.

”Työelämältä saamme jatkuvasti viestiä, että henkilöt, joilla on sekä liiketaloudellista että tietoteknistä osaamista ovat haluttua ja haettua työvoimaa. Nyt tarjolla olevan muuntokoulutuksen kaltaista opiskeluvaihtoehtoa ei ole pahemmin ollut aiemmin tarjolla”, kertoo tietojenkäsittelyn koulutuspäällikkö Tommi Lahti.

Tekninen osaaminen yhdistyy liiketalouteen

Koulutus on laajuudeltaan 75 opintopistettä ja se kestää noin 14 kuukautta. Muuntokoulutus tarjoaa it-alan perusosaamisen täydentämään aiempaa liiketalouden tutkintoa. Opiskelijat suorittavat tietojenkäsittelyn ydinopintoja, joihin kuuluu muun muassa tietokantoja, ohjelmointia, ohjelmistorobotiikkaa, käyttöjärjestelmiä ja web-kehitystä.

Koulutus tapahtuu monimuoto-opiskeluna sujuvasti työn ohessa. Opiskelu sisältää sekä lähipäiviä, verkko-opetusta että itsenäistä työskentelyä oman ryhmän kanssa. Opintojen alussa lähipäiviä koululla on useampia. Jatkossa lähikerratkin toteutetaan useimmiten verkossa.

Kesto: 14 kk, 75 op

Koulutuksen virallinen nimi: tradenomi (AMK), tietojenkäsittely, ​monimu​otototeutus 75 op

Toteutustapa: monimuoto-opiskelu

Vaatimukset: tradenomitutkinto, vähintään 3kk työkokemus ICT:n liittyvistä työtehtävistä

Hakuaika: 14.-28.3.2018 Opintopolku.fi

Opintojen aloitus: elokuu 2018

 

Lisätietoja
www.hamk.fi/tietojenkasittely

Tommi Lahti, 03 646 6670, tommi.lahti@hamk.fi
Emmi Tarvainen, 03 646 6668, emmi.tarvainen@hamk.fi

Tietojenkäsittelyn muuntokoulutuksen tiedote

Leave A Reply