Liiketalouden alumni Touko headhuntattiin töihin suoraan LinkedInistä

0

Lohtajalta lähtöisin oleva Touko Leppiniemi työskentelee monipuolisissa työtehtävissä kirjanpitäjänä Tampereella Gylling Accounting Oy:ssä. Touko valmistui HAMKista liiketalouden tradenomiksi vuonna 2011 pääaineenaan ulkoinen laskentatoimi.

Kerro opiskeluhistoriastasi

Touko työskentelee kirjanpitäjänä

Valmistuin vuonna 2005 taloushallinnon merkonomiksi Kokkolan kauppaopistosta. Tämän jälkeen kävin armeijan ja pohdin tulevaisuutta. Matkustin yhtenä päivänä junalla Hämeenlinnan ohitse ja kaupunki näytti kauniilta paikalta. Tästä innostuneena tutkin, mitä Hämeenlinnassa voisi tehdä ja löysinkin sieltä heti itselleni sopivan koulutuksen eli HAMKin tradenomitutkinnon. Päädyin siis HAMKiin opiskelemaan oikeastaan junamatkan ansiosta. Numerot ovat aina olleet enemmän minun juttuni, kuin esimerkiksi markkinointi, joten ulkoinen laskentatoimi oli tämän vuoksi luonteva pääainevaihtoehto. HAMKista valmistumisen jälkeen olen kouluttautunut työn ohessa vielä lisää: käytynä on mm. KLT-tutkinto ja lisäksi aloitin juuri Business Advisor -erikoisammattitutkinnon suorittamisen. Tulevaisuudessa myös esimerkiksi YAMK-tutkinto voisi olla kiinnostava.

Miten päädyit nykyiseen ammattiisi?

Opiskeluaikaisen harjoitteluni tein Kaurialan Tiliconsult -nimisessä yrityksessä, joka on pieni ja perinteinen tilitoimisto. Harjoittelu poiki myös osa-aikatyön opintojen ohelle. Opinnäytetyöni tein HAMKin Työelämän lähipalveluille Excel-pohjaisesta analysointityökalusta ja tästä on itseasiassa ollut hyötyä vielä nykyisessäkin työssä vuosia valmistumisen jälkeenkin. Opinnäytetyöprosessin aikaan sain kuulla opiskelukaveriltani, että eräs isompi auktorisoitu tilitoimisto hakee ns. hiljaisesti itselleen uutta työntekijää. Kävin haastattelussa ja pari päivää myöhemmin sainkin työpaikan Hämeenlinnan MK-tili Oy:stä. Täällä pääsin tekemään lähes mitä tahansa alaan liittyvää ja sain hyvin vastuuta. Muutaman vuoden päästä uudet työkuviot veivät minut Tampereella ja pääsinkin keskittymään vielä enemmän nykyaikaiseen taloushallintoon ja ohjelmistoratkaisuihin.

Kyseisessä työpaikassa en ehtinyt olla kuin 1,5 vuotta, kun minulle tarjottiin Gylling Accounting Oy:stä tätä nykyistä työtäni LinkedIn-profiilini perusteella. Minut siis headhuntattiin suoraan sosiaalisesta mediasta. Suosittelenkin siis kaikkia opiskelijoitakin ylläpitämään aktiivisesti omaa LinkedIn-profiiliaan. Esimerkiksi kirjanpitoalalla tämän tyyliset rekrytoinnit ovat yleistymässä.

Mitä työnkuvaasi kuuluu ja missä aiot olla ammatillisesti 10 vuoden kuluttua?

Ensimmäistä kertaa olen tällä hetkellä työurallani kirjanpitäjän tittelillä. Aiemmin olen työskennellyt yritysneuvojana tai laskentakonsulttina. Hassua kyllä, mutta tällä hetkellä työtehtäviini kuuluu kuitenkin vain melko vähän peruskirjanpidontehtäviä. Pääasiallisiin työtehtäviini kuuluu tietyn toiminnanohjausjärjestelmän asiakkaiden hoitaminen, talousklinikkapalvelut sekä esimerkiksi erilaiset asiantuntijatoimeksiannot laidasta laitaan. Pääsen siis keskittymään hyvin omaan ydinosaamisalueeseeni. Uuden koulutuksen tiimoilta työnkuvanikin tulee muuttumaan myöhemmin lisää.

Ala on jo muuttunut tähän mennessä paljon ja tulee muuttumaan vielä 10 vuoden aikana merkittävästi. Manuaalinen työ tulee vähentymään, uutta tarjontaa pitää luoda ja painottua myös asiantuntijapuolelle. Nykyään monet, varsinkin pienemmät yritykset ulkoistavat asiantuntijapalvelut kuten talouspäälliköt muille asiantutijaorganisaatoille ja tällaisissa projekteissa tulen varmasti olemaan myös mukana tulevaisuudessa. Kansainvälistyminen ja siihen liittyvät tarpeet kuten kielitaito tulee myös kirjanpitoalalla lisääntymään, joten tähän aion myös panostaa.

Onko opiskelustasi HAMKissa ollut sinulle hyötyä urallasi?

Sain äärimmäisen hyvän pohjan tälle alalle opiskeluistani. Turhaa tietoa ei juurikaan tullut, eikä kovin paljon enempää voi kouluympäristössä edes oppia. Olen saanut opiskeluista alallani jokaiseen asiaan hyvät perustiedot ja näkemykset. Työharjoittelut olivat myös tärkeitä työkokemuksen saannin kannalta. Harjoittelu toimikin ainakin itselleni väylänä omalle alalle ja tämä onkin valttikortti verrattuna esimerkiksi yliopisto-opiskeluihin.

Mikä oli parasta opiskeluaikana? Mikä haasteellisinta?

Parasta olivat tietenkin opiskelukaverit ja heidän kanssa vietetyt yhteiset hetket, kuten opiskelijabileet. Haasteellista oli omalla kohdallani se, että olin kuitenkin ollut työelämässä jo pari kolme vuotta ennen kun tulin opiskelemaan niin totuttelu opiskelijaelämään oli taas uutta. Kirjan avaaminen tuntui aluksi ylitsepääsemättömältä, mutta hyvin taas rytmistä sai kiinni.

Mitä haluaisit sanoa oman alasi opiskelua suunnittelevalle?

Suosittelen ehdottomasti tätä koulutusta – töitä riittää varmasti tulevaisuudessa ja työtehtävät ovat monipuolisia. Valmistumisvaiheella oleville antaisin vinkiksi, että ei kannata hinnoitella itseään heti pihalle parhaista paikoista. Ensin kannattaa hankkia itselleen työkokemusta ja kun sitä on kertynyt, niin uskaltaa pyytää esimerkiksi palkankorotusta. Itse pidin oma-aloitteisuutta alalla itsestäänselvyytenä, mutta sitä se ei kyllä kaikille ole. Kannattaa tehdä aina vähän enemmän kuin pyydetään, mutta oman osaamisen ja jaksamisen rajoissa toki. Tietotekniikan kehityksen seuraaminen ja uusien tekniikoiden opettelu ovat myös kilpailuvaltteja urataipaleella.

Kiinnostuitko HAMKin liiketalouden koulutusohjelmasta? Lue lisää: www.hamk.fi/liiketalous

Leave A Reply