Jaa asiantuntemustasi vierailijakirjoituksella

0

Oletko pohtinut asiantuntija- tai vierailijakirjoituksen tekemistä johonkin lehteen, mutta et tiedä mistä alkaa? Aloita lukaisemalla tämä.

Asiantuntijakirjoituksella on ainakin pari tavoitetta. Se lisää lukijoiden tietämystä käsiteltävästä asiasta. Samalla se luo kirjoittajasta ja tämän edustamasta organisaatiosta uskottavaa mielikuvaa asiantuntijana. Lukijan kannalta merkitystä on ensimmäisellä. Kirjoittajalle tärkeitä ovat molemmat.

HAMKissa vierailijakirjoituksia lähetetään koordinoidusti strategisen viestinnän kautta pääsääntöisesti oman alueen medioihin eli Hämeen Sanomiin, Forssan Lehteen, Valkeakosken Sanomiin ja Aamupostiin. Jakelulistalla on myös netissä ilmestyvä Vastuullisuusuutiset. Jatkossa valikoiduista aiheista kirjoituksia voidaan tarjota myös valtakunnallisiin medioihin.

HAMKin nimissä tehdyt kirjoitukset liittyvät usein johonkin yhteiskunnalliseen aiheeseen tai tutkimuksista ja hankkeista nouseviin asioihin, joista kertominen palvelee suurta yleisöä. Olipa tarkoituksena herätellä kokonaan uutta keskustelua tai tuoda lisäpalasia menossa olevaan keskusteluun, kirjoitus kannattaa laatia ajatuksella. Mitä selkeämmin asiasi esität, sitä paremmat mahdollisuudet tekstillä on tulla julkaistuksi. Mieti siis

*mitä haluat sanoa,
*mikä on viestisi tavoite ja
*kenelle kirjoitat.

Mieti myös otsikkoa ja pidä se lyhyenä. Jos otsikko on kiinnostava, saatoit saada lukijan. Älä tee otsikosta liian vaikeaa, lukija hyppää muuten seuraavaan juttuun.

Unohda ammattislangi

Muista kirjoittaessasi ainakin muutama asia. Vältä kapulakieltä ja lausekoukeroita. Lukija lukee kirjoituksen vain kerran, joten tee tekstistä helposti ymmärrettävää. Unohda oman alan vaikeat termit. Varsinkin, jos kirjoitus on matkalla yleislehteen, kuvittele lukijaksi esimerkiksi naapurisi tai tuttavasi. Ymmärtäisikö hän tekstisi?

Jos kirjoitat ammattilehteen, vastaanottajakin on paremmin perillä sanastosta. Monta kertaa asian vääntäminen yleiskielelle saattaa tuntua vaikealta. Se kuitenkin kannattaa. Kun lukija ymmärtää sanomasi tai näkökulmasi aiheeseen, mahdollisuutesi vaikuttaa mielipiteisiin kasvaa.

Millaisen kirjoituksen rakennan

Hyvä asiantuntijakirjoitus on sidottu laajempaan kokonaisuuteen ja lukija ymmärtää nopeasti, mihin se liittyy. Kirjoituksille ei ole olemassa yhtä oikeaa mallia.
Yksi hyväksi havaittu tapa kirjoittaa on kuitenkin tiimalasimalli, jossa teksti sidotaan heti alussa isompaan kokonaisuuteen. Jutun keskellä käsitellään tarkemmin itse asiaa, ja lopussa palataan taas isompaan kuvaan. Esimerkiksi jos haluat kertoa kehitteillä olevasta osaratkaisusta ilmastoasiaan, voit aloittaa kertomalla, kuinka tärkeä kysymys ilmastoasia on, ja kuinka se tarjoaa paljon mahdollisuuksia kehitystyölle. Kun lukija on viritetty oikealle taajuudelle, voit kertoa kehitystyöstänne tarkemmin. Lopuksi voit palata isoon kuvaan, ja esimerkiksi muistuttaa millainen palanen isossa kuvassa kehitystyönne hedelmä on, ja mitä hyötyä siitä on alueellenne tai toimialallenne.

Kirjoitusmalleja on kuitenkin muitakin. Jos haluat käydä yhteiskunnallista keskustelua, voit tarttua heti alkulauseissa nasevammin aiheeseen ja johdatella kirjoitusta sen ympärillä. Pidä kuitenkin ajatus kasassa ja tuo esille, missä roolissa tai tarkoituksessa asiasta kirjoitat.

Pysy mitassa, noudata ohjeita

HAMKin kirjoituksilla alueen lehdissä on tarkasti määritellyt mitat. Pisin kirjoitus laaditaan Hämeen Sanomiin, ja muiden lehtien jutut lyhennetään tästä tekstistä. HAMKin viestintä huolehtii lyhentämisestä. Tarkemmat mitat saat viestinnästä.

Yleisestikin useimmat lehdet määrittävät vierailija- tai asiantuntijakirjoituksille tavoitemitat. Niissä kannattaa pysyä, sillä toimituksissa jutut istutetaan vakiokoloon, eikä tekstiä niihin mahdu määritettyä enempää. Myös otsikon pituus voi olla rajattu palstapituuden tai diginäkymän takia. Yleensäkin jutun läpimenoa helpottaa, ettei toimituksessa tarvitse tehdä työtä kirjoituksesi lyhentämiseksi tai kirjoitusasun korjaamiseksi. Puhumattakaan, että ydinajatusta joutuisi kaivamaan lauseiden välistä.

Lopuksi

Kun olet saanut hiottua tekstisi mielestäsi sopivaan kuntoon, luetuta se rohkeasti jollakulla muulla. Itse kukin tulee sokeaksi pikkuvirheille ja omalle kirjoitustyylilleen. Kun teet kirjoitusta alueen lehtiin, strateginen viestintä auttaa kirjoitusten kanssa. Lähetä teksti siis jo ensiversion jälkeen luettavaksi, niin autamme sen kanssa eteenpäin!

Mia Jouslehto

Comments are closed.