Lukiokoulutukseen on kohdistunut suuria muutoksia viime vuosina. Lukion opetussuunnitelman perusteet päivitettiin, uusi lukiolaki säädettiin ja korkeakoulujen opiskelijavalintamenettelyt uudistettiin. Samaan aikaan, kun uusi LOPS (2019) ja lukiolaki (714/2018) painottavat entistä enemmän lukiolaisten hyvinvointia sekä tukea, ovat uudistetut korkeakoulujen opiskelijavalintamenettelyt herättäneet kritiikkiä niiden mahdollisista kielteisistä vaikutuksista lukiolaisten elämään.
Opiskelijavalintamenettely
Opiskelijavalinta uudistus on suunniteltu keventämään lukiolaisten abi-kevään taakkaa sekä vähentämään välivuosien määrää jakamalla valtaosan korkeakoulupaikoista hakijoiden ylioppilastodistusten perusteella raskaiden pääsykokeiden sijaan. Uudistamista on perusteltu sillä, että ylioppilaskokeissa sekä jatko-opinnoissa menestyminen korreloivat positiivisesti keskenään. Hyvistä tarkoituksistaan huolimatta joitakin ei-toivottuja sivuvaikutuksia on kutenkin ilmennyt.
Ensinäkin, koska ylioppilaskirjoitukset toimivat nyt ikään kuin korkeakoulujen pääsykokeina, on nuorilla paineet tietää entistä varhaisemmin, mitä he haluavat tehdä isoina. Heidän on mietittävä jo lukion alkutaipaleella, mistä ylioppilaskokeista saa eniten pisteitä omassa korkeakouluhaussa ja valittava kurssit sen mukaisesti. Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että tämä on liian vaativa tehtävä vielä identiteettiään rakentaville nuorille, ja että lukiolaiset valmistautuvat korkeakouluhakuun pääsykoeurakan sijaan nyt koko lukion ajan. Toiseksi on kritisoitu sitä, miten eri ylioppilaskokeista jaetaan korkeakouluhaussa pisteitä. Moni kokee epäreiluksi, että pitkästä matematiikasta saa eniten pisteitä melkein alalla kuin alalla. Luonnontieteiden arvon painottamisen on nähty myös heikentävän lukion yleissivistävää tehtävää.
Toisaalta voidaan pitää ihan reiluna, ettei esimerkiksi kolmesta pakollisesta kurssista rakentuvan terveystiedon ylioppilaskokeen Laudaturista saa korkeakouluhaussa yhtä paljon pisteitä, kuin pitkän matematiikan Laudaturista. Jos opiskeltavien oppiaineiden valinta perustuu kuitenkin vain niistä saatuihin pisteisiin ilman, että omia resursseja, kapasiteettia sekä kiinnostuksen kohteita otetaan tarpeeksi huomioon, voi tilanne olla ongelmallinen. Koulutavoitteiden merkityksellisyys, sopiva haastavuus sekä saavutettavuus ovat nimittäin tärkeitä tekijöitä muun muassa koulu-uupumuksen vähentämisessä. Lukiolaisten lisääntynyt koulu-uupumus onkin ollut viime aikoina hyvin tapetilla.
Koulu-uupumus
Kun vuoden 2017 kouluterveyskyselyssä koulu-uupuneiden lukiolaisten osuus oli 13,2 %, oli se vuonna 2019 jo 15,5 %. Jälkimmäisessä kyselyssä tytöistä peräti yli kolmannes koki koulu-uupumusta. Kehityskulku on huolestuttava ja korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksen on pelätty vain lisäävän lukiolaisten koulu-uupumusta. Lukiolaisilla on nyt kovat paineet ensin tehdä oikeat kurssivalinnat ja sitten menestyä läpi koko lukion pärjätäkseen ylioppilaskirjoituksissa mahdollisimman hyvin. Moni tulevaisuudestaan vielä epävarma nuori saattaa valita paljon kursseja voidakseen suorittaa mahdollisimman monta ylioppilaskoetta ikään kuin varmuuden vuoksi. Tämä vaatii lukiolaisilta paljon työtä ja korkeita tavoitteita. Ehkä osa nuorista ajattelee, että heidän on suoriuduttava täydellisesti, ja huoli epäonnistumisesta on suuri. Joillain saattaa rima karata liian korkealle, jolloin mikään ei riitä eikä mikään suoritus ole tarpeeksi hyvä. Ehkäpä osasta lukiolaisia tuleekin perfektionisteja?
Perfektionistit
Pohdinnoista inspiroituneena tutkin erityispedagogiikan Pro gradu –tutkielmassani lukiolaisten perfektionismin yhteyttä heidän koulu-uupumukseensa. Perfektionismi on psykologinen käsite, jonka voi nähdä koostuvan perfektionistisista pyrkimyksistä ja perfektionistisista huolista. Perfektionistiset pyrkimykset käsittävät korkeat odotukset itseä kohtaan, korkeiden tavoitteiden asettamisen itselleen sekä erinomaisuuteen pyrkimisen. Perfektionistiset huolet taas merkitsevät kokemusta, ettei juuri koskaan yllä asettamiinsa tavoitteisiin sekä jatkuvaa pettymystä omiin suorituksiin. Koulu-uupumus on puolestaan pitkittynyt stressioireyhtymä, joka muodostuu kolmesta eri tekijästä: uupumusasteisesta väsymyksestä, kyynisyydestä sekä riittämättömyydestä. Nämä tekijät seuraavat yleensä toinen toistaan koulu-uupumuksen kehittyessä.
Tutkimukseni toteutettiin kahdessa uusimaalaisessa lukiossa. Tulosteni mukaan lukiolaisten perfektionismilla ja etenkin perfektionistisilla huolilla oli voimakas positiivinen yhteys heidän koulu-uupumukseensa. Tutkimuksestani selvisi myös muun muassa, että sukupuoli, koettu erityisopetuksen tai muun opiskelun tuen tarve sekä huoltajien korkeakoulutustausta olivat yhteydessä lukiolaisten perfektionismiin ja koulu-uupumukseen. Tytöt kokivat poikia enemmän perfektionistisia huolia sekä koulu-uupumusta. Nuoret, joiden yksikään huoltaja ei ollut korkeakoulutettu kokivat taas enemmän perfektionistisia huolia ja riittämättömyyttä kuin nuoret, joiden molemmat huoltajat olivat korkeakoulutettuja. Lisäksi nuoret, jotka olivat kokeneet erityisopetuksen tai muun opiskelun tuen tarvetta kokivat enemmän perfektionistisia huolia ja koulu-uupumusta kuin ne, jotka eivät olleet kokeneet tätä tarvetta. Perfektionistiset pyrkimykset olivat puolestaan positiivisessa yhteydessä lukiolaisten peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoon.
Pohdintaa
Vaikka tutkimukseni osoitti lukiolaisten perfektionismilla olevan yhteys heidän koulu-uupumukseensa, ei johtopäätöksiä korkeakoulujen opiskelijavalintamenettelyjen uudistamisen yhteydestä tai vaikutuksista tähän tulokseen ole mahdollista tutkimukseni perusteella tehdä. Kaikki edellä mainittu huomioon ottaen, olisi kuitenkin varmasti hyödyllistä arvioida korkeakoulujen uusia opiskelijavalintamenettelyjä uudelleen. Lukiolaisilla on nimittäin oltava tarpeeksi tilaa sekä psyykkistä energiaa ratkaista ikävaiheeseensa liittyviä tärkeitä kehitystehtäviä. Kovat suorituspaineet, liiallinen stressi sekä uupumus tekevät tästä epäilemättä haasteellista.
Tutkimukseni perusteella voi kuitenkin suositella, että lukiolaisten ja etenkin uupuneiden lukiolaisten hyvinvointia tukiessa huomioitaisiin myös heidän perfektionistiset taipumuksensa. Näin tehdessä on hyvä myös muistaa, ettei perfektionismi ole täysin haitallinen ominaisuus. Kuten tutkimuksestani kävi ilmi, perfektionistiset pyrkimykset ovat yhteydessä koulumenestykseen, kun taas perfektionistiset huolet selkeämmin koulu-uupumukseen. Perfektionismin vähentämisen sijaan, voisikin olla hyödyllistä auttaa nuoria säätelemään sitä. Lukiolaisille olisi mielestäni hyvä viestiä, ettei erinomaisten tulosten tavoittelussa ole itsessään mitään vikaa. Sen sijaan jatkuva tyytymättömyys ja pettymys omiin suorituksiin on haitallista heidän hyvinvoinnilleen. Lukiolaisia olisikin hyvä tukea ja opettaa iloitsemaan omista saavutuksistaan, olemaan ylpeitä niistä sekä suhtautumaan armollisesti itseään kohtaan. Itsemyötätunnon taidoista olisi varmasti hyötyä läpi koko elämän.
Pro gradun tekijä, tutkimusavustaja
Helsingin yliopisto
