Hauhonselän vedenlaatu on heikentynyt 1990-luvulta lähtien ja tämä on aiheuttanut ranta- asukkaissa syvää huolestuneisuutta. Vuonna 2014 toteutettiin KVVY ry:n toimesta Hauhonselän valuma-alueella hanke, jossa selvitettiin vedenlaatua kuormittavia tekijöitä. Hankkeessa mukana olleet paikalliset aktivistit perustivat Pro Hauhonselkä ry:n 30.10.2016. Yhdistyksen alkuperäinen toiminnan tavoite oli edistää vesistöjen suojelua Hauhon pitäjän vesistöissä. Yhdistyksellä on jäsenistöä nykyisin noin 250.
Näiden lähes seitsemän toimintavuoden aikana Pro Hauhonselkä on ollut mukana useissa hankkeissa ja tehnyt monipuolista vesiluonnon ja vedenlaadun seurantaa. Lisäksi yhdistys on ollut mukana vesistöjen hoitotöissä, vesikasvillisuuden poistamisessa ja erilaissa ruoppauksissa yhteistyössä maanomistajien kanssa.
Mukana olomme edellisessä Opitaan Ojista -hankkeessa on ollut meille opettavainen ja silmiä avaava kokemus. Saimme perehtyä kokonaisvaltaiseen vesienhoitoon valuma-alueilla, tutustua vesienhoidon asiantuntijaorganisaatioihin ja heidän vesienhoitomenetelmiinsä. Vuolujoen alueella avustimme uinuvan ojitusyhteisön elvyttämisessä. Olimme kontaktipinta maanomistajien asiantuntijoiden välillä. OO-hankkeessa selvitettiin Vuolujoen alueen ojaverkoston tilannetta, kuormittavuutta ja vanhojen vesirakenteiden kunnostustarvetta, jonka pohjalta laadittiin suunnitelmaa niiden päivittämiseksi.
Uusi jatkohanke Opitaan lisää ojista jatkaa tästä suunnitelmien toteuttamisella. Yhdistyksemme on mukana hankkeessa avustamassa ja oppimassa vesienhoitohankkeiden toteutusta aina suunnittelusta rahoituksen kautta käytännön toimenpiteisiin. Lisäksi tavoitteemme on kehittää yhdistyksemme toimintaa.
Toimintatavan kehittäminen vapaaehtoisessa vesienhoitotyössä
Edellytys pitkäjänteiselle vesienhoitotyön kehittämiselle on positiivisen vesienhoitokulttuurin luominen pitäjämme alueelle.
Miten yhdistyksemme toiminnallaan voisi parhaiten tukea em. tavoitetta?
Tätä päämäärää tukevat meneillään olevat hankkeemme. joiden tavoitteena on Hauhon pitäjän alueen vesistöjen ja valuma-alueiden kunnostus – ja hoitotyön edistäminen ja niiden saaminen osaksi jatkuvaa yhteisöllistä toimintaamme. Teemme yhteistyötä kaikkien sidosryhmiemme kanssa, mikä edellyttää maanomistajien, vakituisten ja kausiasiakkaiden osallistumista laaja-alaisesti.
Ensimmäiseksi meidän tulee muuttua ”mökkiläisten ja ranta-asukkaiden” vesiensuojeluyhdistyksestä kokonaisvaltaista vesienhallintaa, -hoitoa ja -suojelua koordinoivaksi vesienhoitoyhdistykseksi. On tärkeätä ymmärtää, että alkuperäinen Pro Hauhonselkä Ry:n toiminnallinen vesiensuojelutavoite ei ole muuttumassa vaan se tulee toteutumaan tehokkaasti kiinteänä osana kokonaisvaltaista vesienhoitoa.
Toimenpiteinä pitäjämme vesienhoitokulttuurin edistämiseksi olemme käynnistäneet Hauhon säästöpankkisäätiön avustuksella kolmevuotisen Oma Visio -hankkeen, jonka tavoitteena on yhteisöllisyyden edistäminen tukemaan vesienhoitoa. Lisäämään tiedon ja koulutuksen avulla ymmärrystä vesistöjemme tilasta sekä hoidosta. Tärkeänä kohderyhmänä erityisesti maanomistajat sekä nuoriso, jossa on tulevaisuus. Hanke-suunnittelun perustana käytimme Pälkäneen kunnassa toteuttavaa SUVI-hanketta ja siinä olevia hyväksi todettuja käytänteitä.
Oma Visio ja OLO-hanke tekevät kiinteätä yhteistyötä ja näin ollen hyödyttävät toisiaan. Olo-hankkeessa kehitämme yhdistyksemme toimintamallia vastaamaan nykyaikaisen kokonaisvaltaisen vesienhoidon tarpeita ja viemään niitä edelleen muiden vesienhoitoyhdistyksien käytettäväksi.
Kirjoittajat: Timo Karttunen & Ilpo Kukkola, ProHauhonselkä ry