Sämpylöiden ja keksien tuoksua Nipsulassa

0

Leipominen oli yksi lasten ja vanhempien toive, joka löytyi Nipsulan toivepuusta.

Valmistelimme leivontatuokion ennen lasten ja perheiden saapumista. Teimme sämpylätaikinan kohoamaan sekä järjestelimme leivonta- ja aamupiiritarvikkeet valmiiksi.

Isompien lasten kanssa teimme ennen aamupiiriä keksitaikinan. Se oli hyvä ratkaisu ja sille oli riittävästi aikaa. Leipomiseen osallistui kolme lasta. Taikinan valmistus, aineiden mittaaminen ja sekoittaminen sujui rauhallisesti ja lapset osallistuivat keskittyneesti. Lapsille jäi vielä aikaa leikkiäkin ennen aamupiiriä. Olimme myös varanneet valmista murotaikinaa, jotta taikinaa varmasti riittää kaikille ja vanhempien on helppo tarkastaa allergeenit.

Keksitaikinan leipomista ennen aamupiiriä

Nipsulassa oli paikalla 13 lasta. Aamupiiri aloitettiin laulamalla ”Hyvää huomenta” -laulu tukiviittomien kanssa. Tämän jälkeen Erika kysyi jokaiselta lapselta erikseen tikka-tiistai ja toukka-torstai -kuvien avulla, mikä päivä tänään on. Säähavainnot kerättiin pallojen avulla ja samalla laskettiin, kuinka monta lasta on paikalla. Jokainen lapsi sai pallon käteensä ja sai tuoda sen siihen astiaan mikä sää ulkona omasta mielestä on. Astiat oli merkitty kuvin, esimerkiksi aurinko, pilvi, sade. Lopuksi laskettiin, kuinka monta palloa on tullut kuhunkin laatikkoon ja julistettiin “voittaja”.  Jokainen lapsi sai näin osallistua ja vaikuttaa viemällä pallon valitsemaansa ämpäriin, vaikkei välttämättä ymmärtänyt, mikä sen tarkoitus oli.

Kenguru Joonatanin jälkeen lapset nostivat yllätyspussista eri leipomistarvikkeita sekä Leivon leivon -lorun. Leipomistarvikkeet nimettiin yhdessä ja laitettiin pyyhkeen päälle lattialle. Heini huomioi kaikista pienimmät osallistujat yllätyspussiin kurkistajia valitessa. Loru johdatteli hyvin toimintaan. Kerroimme että tänään leivotaan ja koristellaan keksejä. Ohjeistimme, että vanhemmat saavat osallistua leipomiseen ja toivoimme heidän auttavan lastaan tarvittaessa. Tarkoituksena oli siis muotoilla taikinasta keksejä kaulimien, piparimuottien ja käsien avulla. Keksejä sai koristella erilaisilla makeisilla ja rusinoilla.

Leivonnan ohjeistus sujui selkeästi. Keksien muodosta/mallista olisi voinut ohjeistaa paremmin. Äidit olivat aluksi hämmentyneitä, millaisia kekseistä pitäisi tulla. Ensi kerralla siis esimerkit mukaan. Itse leivonta sujui hyvin, aikuiset osallistuivat aktiivisesti lasten kanssa.

Meillä oli tarjolla piparin mallisia lappusia, joihin sai kirjoittaa kommentteja, sekä pyysimme ja saimmekin paljon suullista palautetta. Saimme paljon positiivista palautetta niin leivontatuokiosta kuin aamupiirin toteutuksestakin. Aamupiirissä vanhempien mieltä lämmitti pienimpienkin huomioiminen. Keksitaikinan tekeminen etukäteen osan lapsista kanssa sekä sokeriton vaihtoehto (sämpylätaikina) oli vanhemmista loistojuttu.

Sosionomiopiskelijat Erika ja Heini

Innokkaat leipurit
Heini ja Erika jakamassa sämpylä- sekä keksitaikinoita paloihin
Koristelua ranskanpastilleilla, vaahtokarkeilla ja rusinoilla
Valmiita keksejä odottamassa uuniin pääsyä

 

 

 

 

Sämpylät uunijonossa
Valmiit keksit!

Leave A Reply