Satuhetki ja taikataikinaa

0

Ammattiopisto Tavastian lähihoitajaopiskelijat vierailevat kevään 2020 aikana Nipsulassa pitäen lyhyitä ohjaustuokioita. Tällä kerralla Marjukka ja Piia olivat vuorossa. Myös seuraavan tiistaikerran ohjaajat Kimmo ja Veeti olivat havainnoimassa.

Olimme valmistaneet taikataikinan ennen perheiden tuloa, jotta taikina sai hetken tekeytyä. Olimme valmistautuneet myös tekemään isompien lasten kanssa oman taikinan ennen aamupiiriä, mutta Nipsulassa oli tällä kerralla mukana 13 lasta ja suurin osa alle 3 vuotiaita, joten tekemämme taikina riitti hyvin.

 

Päivän ohjelma kulki tuttua rataa. Perheet saapuivat omia aikojaan klo 9.00 alkaen ja vapaata leikkiä ja kahvittelua oli aina klo 10.00 asti. Tämän jälkeen Niina aloitti aamupiirin Hyvää huomenta- laululla sekä Joonatan-kenguru leikillä. Myös sää tutkittiin. Tämän jälkeen aloitimme ohjaustuokiomme. Luimme lapsille sadun Pete ja Pulmu: Talvipäivä. Se olikin sopivan mittainen ja aihe tuntui lapsia kiinnostavan. Tarinan lopussa Pete ja Pulmu alkavat muovailla eläinhahmoja, josta pääsimmekin sopivasti taikataikinan muovailuun.

Perheet saivat tulla pöydän ääreen muovailemaan omaan tahtiinsa. Toisia muovailu innosti enemmän, joku halusi suolaista taikinaakin maistella. Osa palasi nopeasti omiin leikkeihinsä. Toiminta oli kuitenkin jokaiselle oman tasoista ja hienoja tuotoksia syntyi. Työt jätettiin kuivumaan ja toivottavasti töiden kuivuttua perheillä on myöhemmin aikaa maalata valmiit työt.

Muovailun jälkeen pyysimme perheiltä palautetta toimintatuokiostamme valmistamillamme hymynaamakorteilla, jotka olimme laminoineet. Lapset saivat valita sen hymynaaman, joka heidän mielestään vastasi parhaiten mielikuvaa toiminnasta. Aikuinen sai kirjoittaa meille palautetta kortin taakse.  Lopuksi lapset saivat pudottaa kortit palautepostilaatikkoomme. Tämän jälkeen oli aikaa leikkiä vapaasti ja pääsimme mukaan leikkeihin. Osa perheistä söi eväitään ja lopuksi klo 12.00 saatiinkin eteiseen aikamoinen ryysis, kun lähes kaikki perheet tekivät lähtöä samaan aikaan.

 

Leave A Reply