Leluteatteria ja iloisia kohtaamisia

0

Olemme loppuvaiheen sairaanhoitajaopiskelijoita ja suoritimme Nipsulassa projektin, osana projektiharjoitteluamme. Tehtävänämme oli suunnitella ja toteuttaa toimintaa yhdeksi aamupäiväksi Nipsulan asiakkaille. Ohjauskertamme teemana oli leluteatteri ystävyydestä, sekä askartelua. Työryhmämme tavoitteena oli harjoitella ryhmätoiminnan suunnittelua sekä ryhmän ohjaamista, lasten ikätaso huomioiden.

Tarina ystävyydestä

Olimme käsikirjoittaneet ja valmistelleet leluteatteri – esityksen, jonka kantavana teemana oli ystävyys. Tarinaan sisältyi metsäneläinten lisäksi kadoksissa ollut pääsiäistipu, joka sitoi esityksen vuodenkiertoon ja tulevaan pääsiäiseen. Rakensimme lavan leveälle sohvalle, jonka koristelimme tarinaan sopivaksi metsäaiheisella rekvisiitalla. Lapset katselivat esitystä ja innokkaasti tutkivat lavasteita sekä näytelmän leluhahmoja. Teatterin avulla lapset voivat intoutua leikkimään, lapset saavat kokemusta taiteellisesta ilmaisusta sekä luovuuden harjoittamisesta. (Ruokonen ym., 2009, s.35) Katsojamme pitivät esityksestä ja etenkin soittimista, jotka olivat mukana tarinassa. Näitä lapset saivatkin soitella esityksen jälkeen. 

Tipu oli teatterimme tarinassa hukassa, mutta onneksi tipu löytyi tarinan lopuksi. Lapset saivat halutessaan askarrella tipun ja valmistuipa askarteluissa muitakin tuotoksia lasten toiveiden mukaisesti. Askarteluja lapset tekivät joko vanhemman tai meidän ohjaajien avustuksella. Jopa joukon pienet saivat hienosti maalattua jäätelötikun päähän asetettuja askartelumunia. Tämän askartelun olimme valinneet siksi, että se sopi teemaamme ja tipun askartelu oli sopivan tasoinen työ juuri tätä lapsiryhmää ajatellen. Kädentaitojen harjoittamisella on positiivinen vaikutus lapsen minäkuvaan. Kädentaitojen harjoittamisen avulla lapsi voi oppia luovuutta, huomata omat taitonsa ja saada onnistumisen kokemuksia. (Oikarinen, 2018, s.22–23)

Ajatuksia päivästä

Samaan aikaan kanssamme Nipsulassa oli myös ryhmä sosionomiopiskelijoita tutustumassa, joten lapsilla oli monta aikuista leikkikaverinaan toisten lasten lisäksi. Päivä oli mukava ja meille jäi sellainen vaikutelma, että myös lapset pitivät päivän ohjelmasta ja viettivät kivan ja touhukkaan aamupäivän. Me saimme myös hienon kokemuksen lasten ohjaamisesta ja toiminnan suunnittelusta. Kiitos päivästä Nipsulan väelle ja Johannalle!

Sairaanhoitajaopiskelijat Anna, Antti, Heidi, Marianne ja Minna

Lähteet
Oikarinen, K. (2018). Minä olen käteni – kädentaitojen merkitys varhaiskasvatuksessa lapsen minäkuvan kehitykselle. Kandidaatintyö, Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201808232669.pdf
Ruokonen, I., Rusanen, S. & Välimäki, A-L. (2009). Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Yliopistopaino Oy. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80314/3ade1cb7-b61e-4c73-b0a8-b0305b3f927b.pdf

Leave A Reply