Aistiradalla

0

Opiskelijat Nelli ja Laura järjestivät Nipsulassa aistiradan lapsille. Aistiradalla oli neljä erilaista ihmisen aisteihin liittyvää pistettä, jotka olivat makuaisti, hajuaisti, tuntoaisti sekä kuuloaisti.

Makuaisti-pisteellä maisteltiin erimakuisia pilttejä ja lapset uskalsivat rohkeasti maistaa kaikkia eri makuja. Hajuaisti-pisteellä oli purkkeja, joissa oli erilaisia mausteita. Lapset haistelivat mausteita yhdessä vanhempiensa kanssa ja miettivät yhdessä mikä ruoka hajuista tulee mieleen. Esimerkiksi kanelista tuli mieleen riisipuuro, oreganosta pizza ja kardemummasta pulla. Tuntoaisti-pisteellä oli erilaisia tunnustelulaatikoita, joissa oli mm. legoja, pumpulia, limaisia karkkimatoja, kiivejä sekä piikikäs pallo. Lapsista tunnustelu oli jännittävää ja hauskaa. Kuuloaisti-pisteellä lapset istuivat patjalla ja kuuntelivat kaiuttimista kuuluvia eläinten ääniä. Lapset tunnistivat hienosti suurimman osan kuulluista äänistä. Kokonaisuudessaan aistirata oli lapsille jännittävä ja varmasti mieleenpainuva kokemus.

Tavoitteena ohjaukselle oli, että lapset tulisivat tietoisiksi mitä eri aisteja ihmisellä on. Tavoitteena oli myös, että lapsi rohkaistuu kokeilemaan omia aistejaan aistiradalla. Myös pienryhmässä toimimista ja oman vuoron odottamista harjoiteltiin, koska esimerkiksi laatikkoon ei mahtunut kuin yksi käsi kerrallaan. Tavoitteet toteutuivat hyvin, koska lapset pysyivät hyvin oman ryhmän mukana, kokeilivat aistejaan innokkaasti sekä odottivat rauhassa omaa vuoroaan.

Leave A Reply